Windows 11 22H2 -päivityksen odotetaan saapuvan 20. syyskuuta

Windows 11 on a laptop
(Kuva: 123RF)

Windows 11:n seuraava suuri päivitys, versio 22H2, on valmis julkaistavaksi reilun kuukauden kuluttua useista lähteistä peräisin olevien juorujen mukaan.

Windows Centralin Zac Bowden on kerännyt arvostusta Microsoftia koskevilla tiedoillaan. Hänen mukaan Windows 11 22H2 on tarkoitus julkaista syyskuun 20. päivä. Vaikka ajankohta voi vielä muuttua, on kyseinen päivä ainakin tämänhetkinen tavoite.

Myös Verge kertoo lähteidensä pitävän tätä päivämäärää oikeana.

22H2:n julkaisuversiona ilmestyy build-versio 22621. Bowden kertoo Microsoftin suunnittelevan myöhemmin vuonna 2022 julkaistavaa lisäpäivitystä, joka on ensimmäinen niin sanottu Moments-laajennus.

Windows 11 22H2 sisältää runsaasti muutoksia ja parannuksia käyttöliittymään. Näiden joukossa on tehtäväpalkkiin palaava "vedä ja pudota" -ominaisuus, päivityksiä käyttöjärjestelmän ydinsovelluksiin sekä Voice Accessin kaltaisia saavutettavuutta parantavia uudistuksia.


Odotettu hetki 22H2:n jälkeen

Koska kaksi eri teknologiasivustoa on saanut saman tiedon eri lähteistä, vaikuttaa väite syyskuun 20. päivästä varsin uskottavalta. Kuten vuotajat mainitsivat, ajankohdasta saatetaan silti joutua joustamaan. Näin saattaa käydä esimerkiksi merkittävän bugin paljastuessa.

Vaikka 22H2 ei vaikuta sisältävän merkittäviä ominaisuuslisäyksiä, seuraava erä siintää jo horisontissa. Microsoft suunnittelee "Moments"-päivitystä vielä loppuvuodelle. Se on pohjimmiltaan pienempi ominaisuuspäivitys, jollaisia julkaistaan 22H2:n kaltaisten mittavampien pakettien ulkopuolella.

Ensimmäisen Moments-päivityksen oletetaan avaavan välilehdet Resurssienhallintaan, mikä on melko suuri muutos. Tämä tuskin jää ainoaksi lisäykseksi, joten Windows 11 -käyttäjillä on runsaasti odotettavaa. Voimme siis todennäköisesti odottaa lisää herkkuja Windows 11:lle pian syyskuun jälkeen.

Alkuperäisteksti