Käyttäjät hylkäävät Windows 7:n – tosin ei uusimman käyttöjärjestelmän vuoksi

Windows 7 on a laptop
(Kuva: Shutterstock)

Käyttäjät ovat vihdoin ja viimein siirtymässä pois Windows 7- ja Windows 8.1 -käyttöjärjestelmien ääreltä. Tuoreen tilaston mukaan vanhojen ohjelmistojen käyttäjien määrät ovat puolittuneet Microsoftin lopetettua sen tukemisen alkuvuodesta.

Statcounterin helmikuun tilastojen perusteella Windows 7:n osuus on pudonnut 9,55 prosentista 5,39 prosenttiin. Windows 8.1:n kohdalla 2,28 % on valahtanut 1,15 prosenttiin.

Windows 8.1 -tuki loppui odotetusti ilman jatkoaikaa. Täten molempien versioiden tietoturvapäivitykset päättyivät samaan aikaan. Päätös altistaa ohjelmistoja hyödyntävät koneet tietoturva-aukoille, joten käyttäjien siirtyminen tuoreempiin versioihin on erittäin tervetullut uutinen.


Hitaasti mutta varmasti

Vanhojen käyttöjärjestelmien osuuden putoamista voidaan pitää odotettuna, sillä päivitys- ja tietoturvatuen loppuminen on merkittävä isku. Todennäköisesti tahti ei kuitenkaan ole ainakaan kiihtymään päin.

Monet käyttäjät haluavat pidättäytyä suosikkiohjelmistoissaan mahdollisista uhkakuvista huolimatta. Esimerkiksi Windows XP:n markkinaosuus oli vielä kaksi vuotta tuen päättymisen jälkeen peräti 10 %. Tässä kohtaa ohjelmisto oli jo 15 vuotta vanha.

Kun Windows XP täytti 20 vuotta, käyttäjämäärä oli yhä hiukan yli 0,5 prosenttia.

Windows 7:n elinkaari tuskin jatkuu yhtä pitkään, sillä helmikuun käyttäjäromahdus osoittaa kuluttajien siirtyneen pääasiassa eteenpäin. Todennäköisesti lukemat putoavat ajan saatossa, joskin tahti hidastunee kuukausi kuukaudelta.

Vielä lopuksi on syytä muistuttaa, että lukemat pohjautuvat vain yhteen raporttiin. Tältä osin prosenttiosuudessa voi olla jonkin verran vaihtelua lähteestä riippuen. Suosion putoamista näkynee kuitenkin kaikissa mittauksissa.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti