Viisi uutta taitettavaa puhelinta vuoti julki – mukana muun muassa Pixel Fold ja Xiaomin uusi jättimalli

Samsung Flip
(Kuva: Future)

Jos satut pitämään taitettavista puhelimista, tulevaisuus näyttää entistä valoisammalta niiden suhteen. Tuoreiden raporttien mukaan iso liuta uusia malleja nähtäisiin kaupoissa vielä vuoden 2021 loppuun mennessä.

Toistuvasti vuotaneiden Galaxy Z Fold 3:n ja Galaxy Z Flip 3:n lisäksi taitettavat puhelimet näyttäisivät saavan täydennystä useilta muilta valmistajilta, jos The Elecin taitettavien puhelinten käyttämään ultraohueen lasiin (UTG) keskittyvään uutiseen on uskominen.

Kyseisessä raportissa nimetään useita tulevia ja odotettavissa olevia malleja, joiden kerrotaan "saapuvan kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla". Siten ensimmäiset mallit saatetaan nähdä jo pian.

Kannattaa kuitenkin ottaa uutisessa mainittu julkaisuikkuna vielä huhuna. Alkuperäinen Galaxy Fold todisti jo vuosia sitten, että älypuhelinten taittaminen on vaikea ja pitkä prosessi, joka on altis myöhästymisille.

Mitä malleja on tulossa?

Kiinnostavin tulevista puhelimista on raportin mukaan tulossa Googlelta, joka työstää aiempien huhujen mukaan Pixel Foldia. Väitteiden mukaan kyseessä on 7,6 tuuman näytöllä varustettu malli, jonka koosta tai toisesta näytöstä ei ole kuitenkaan vielä tietoa.

Xiaomi on puolestaan työstämässä seuraajaa Mi Mix Foldille, ja The Elec kutsuu tulevaa mallia Mi Mix Fold 2:ksi. Tuleva malli kuulostaa massiiviselta, sillä puhelimen toissijaisen näytön kerrotaan olevan 6,52 tuumaa ja näyttö kokonaisuudessaan 8,01 tuumaa tarjoten hyvin tablettimaisen käyttökokemuksen.

Kyseessä ei ole kuitenkaan suurin huhuttu malli, vaan sen kunnian vie Honorin tuleva malli, jossa olisi 8,02 tuuman päänäyttö ja 6,45 tuuman toissijainen näyttö. Tämän kerrotaan kantavan nimeä Honor Magic Fold. Honor on aikeissa järjestää kansainvälisen julkistustapahtuman 12. elokuuta, jolloin odotamme kuulevamme ainakin Honor 50:stä.

Koonsa puolesta kolmantena on Vivon oma taitettava malli, jossa kerrotaan olevan 8 tuuman päänäyttö ja 6,5 tuuman toissijainen näyttö. Sen kerrotaan ilmestyvän aivan vuoden 2021 lopussa.

Viimeisenä myös Oppo on aikeissa tuoda markkinoilla oman pienemmän vaihtoehdon, jossa on 7,1 tuuman päänäyttö ja 5,45 tuuman toissijainen näyttö. Tämän suhteen The Elec huomauttaa, että puhelimen julkaisu saattaa olla vasta vuonna 2022.

Näistä viidestä valmistajasta neljä ovat kiinalaisyhtiöitä, joista kolme (Vivo, Xiaomi ja Honor) ovat julkaisseet monet huippuluokan tuotteensa ainoastaan Kiinan markkinoille. Näitä on harvemmin saatu kansainvälisille markkinoille ainakin välittömästi, vaan ne ajautuvat Eurooppaan ja muualle vasta kuukausia myöhemmin.

Joten vaikka huhutut puhelimet julkistettaisiin vielä tämän vuoden puolella, näemme ne todennäköisesti Euroopassa aikaisintaan vuonna 2022, jos silloinkaan. Trendi näyttäisi kuitenkin keskittyvän yhä enemmän juuri taitettaviin malleihin, mikä saattaa näkyä tulevaisuudessa julkaistavissa puhelinmalleissa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.