Uuden iPad Air 5:n huhuillaan saapuvan alkuvuodesta

iPad Air 4
(Kuva: TechRadar)

Viimeaikaiset huhut ovat viitanneet siihen, että Apple olisi aikeissa järjestää maalis-huhtikuussa virtuaalisen tilaisuuden, jossa julkistettaisiin kolmannen sukupolven iPhone SE -malli. Nyt samaisessa tilaisuudessa väitetään nähtävän mahdollisesti myös uusi iPad Air 5.

Japanilainen teknologiablogi Mac Otakara (Avaa uuteen ikkunaan) väittää kuulleensa "luotettavilta lähteiltä Kiinasta", että sekä iPhone SE 3 että 5. sukupolven iPad Air julkaistaisiin "keväällä 2022", eli maalis-toukokuun välisenä aikana.

Viimeisimmän vuodon perusteella uusi iPad Air 5 säilyttäisi vuonna 2020 julkaistun iPad Airin muotoilun, yhden kameran, 10,9 tuuman näytön ja kulmikkaat reunat.

Sen sijaan uudessa mallissa olisi parannetut sisuskalut, joiden sydämenä sykkisi iPhone 13 -sarjasta tuttu A15 Bionic -järjestelmäpiiri sekä 5G-tuki. Edessä nähtäisiin myös 12 megapikselin ultralaajakulmalinssi.

Viime vuonna Apple esitteli uuden iPad 10,2:n (2021) sekä tehokkaat M1-sirulla varustetun iPad Pro 11:n ja iPad Pro 12,9:n. Myös yhtiön minitabletti iPad mini (2021) uusittiin nykypäivään.

Yhtiön kaikki muut iPad-mallit ovat siten saaneet hiljattain uudet mallit, joten odotettavissa on myös vuonna 2020 julkaistun iPad Airin saavan hiljalleen seuraajansa. Toistaiseksi tämä on kuitenkin vain spekulaatiota.

Liikaa vaihtoehtoja?

Apple tarjoaa tällä hetkellä peräti viisi erilaista iPad-mallia kuluttajille, joiden määrä vain kasvaa, jos mukaan lasketaan myös kunkin mallin eri variaatiot. Valikoiman määrä uhkaakin jo hämmentää ostajat, joille vaihtoehdot eivät ole edes kaikkein selkeimmistä päästä.

Esimerkiksi Applen edullisimmassa tabletissa ei ole suinkaan pienintä näyttöä, eikä ohuin ratkaisu ole vastaavasti pienin ja kevyin. Lisäksi iPad-mallien tehot eivät vastaa aina näiden hintaa, joten mallien eroavaisuuksia on paikoin hankala silmämääräisesti erottaa.

iPad Air 5 saattaisi tuoda pienen parannuksen tilanteeseen tarjoamalla paremman hinta-laatusuhteen laitteen sisältä löytyvään järjestelmäpiiriin nähden. Ja jos yllä olevat huhut pitävät paikkansa, se olisi myös tehoiltaan heikompi kuin iPad Pro 11.

Silti iPad-mallien määrässä markkinoilla on varmasti syynsä, jota varten Apple on tehnyt omat tutkimuksensa. Mahdollisen uuden Airin saapuminen markkinoille tietää ainakin opiskelijoille hyviä uutisia, sillä aiemmat iPad Airit ovat olleet suosikkimme nimenomaan muistiinpanojen ja luonnosten tekemiseen.

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.