iPhone SE 3 saapuu todennäköisesti maalis-huhtikuussa

iPhone SE 2020
iPhone SE 2020 (Kuva: Future)

Seuraavaa edullisemman hintaluokan iPhonea on odotettu jo pitkään, sillä iPhone SE (2020) julkaistiin huhtikuussa vuonna 2020. Kyseisen puhelimen jatkaja, iPhone SE 3, vaikuttaisi saapuvan noin kaksi vuotta sen jälkeen, eli maalis-huhtikuussa 2022.

Juorun tarjoaa Mark Gurman, jolla on hyvin varteenotettava historia Apple-vuotojen suhteen. Gurman spekuloi viimeisimmässä Power On -uutiskirjeessään, että iPhone SE 3:ssa on todennäköisesti 5G-teknologiaa ja entistä parempaa rautaa. Ulkoasun uskotaan pysyneen ennallaan, eli Touch ID -sormenjälkitunnistin on edelleen integroituna kotinäppäimeen.

Vaikka Gurmanin tarjoamat tiedonjyvät ovat epävirallisia ja siten epäluotettavia, ovat myös muut lähteet spekuloineet puhelimelle nopeaa julkaisuaikataulua. Aiemman juorun mukaan iPhone SE 3 voisi saapua maaliskuun lopulla.

Uutiskirjeen sanallinen anti antaa myös olettaa, että iPhone SE 3:n lisäksi saattaisi paljastua muitakin laitteita. Gurman ei kuitenkaan avaa asiaa enempää. Nähtävästi kevään Apple-tapahtuma järjestetään virtuaalisesti.

Gurman on antanut lisäksi kommentin Applen toisesta vuoden 2022 tapahtumasta, joka on todennäköisesti kesäkuussa järjestettävät WWDC-messut. Myös tämä tapahtuma on todennäköisesti virtuaalinen. Gurmanin mukaan silloin nähdään liuta käyttöjärjestelmäpäivityksiä: iOS 16, watchOS 9, macOS 13 ja tvOS 16.

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.