Samsung Galaxy S23 saattaa paikata edeltäjiensä suurimman ongelman
Yksi mallisto, yksi suoritin
Samsung Galaxy S -puhelimet ovat olleet jo vuosien ajan huippumalleja, mutta yksi epäkohta on aiheuttanut närää osassa maailmaa. Puhelimet ovat nimittäin hyödyntäneet markkina-alueesta riippuen erilaisia järjestelmäpiirejä, joista toinen on aina hiukan heikompi. Nyt tilanne saattaa kuitenkin korjaantua.
Naver kertoo Samsungin kasaavan noin 1 000 ihmisen "huipputiimiä", jonka tavoitteena on suunnitella Galaxy-puhelimille oma järjestelmäpiiri.
Tämä tuskin on valmis vielä Samsung Galaxy S23:n tai edes Galaxy S24:n julkaisuun, mutta resurssien kiinnittäminen tarkoittanee Exynos-piirin kehityksestä luopumista. Onkin mahdollista, että yhtiön kaikki puhelimet siirtyvät samalla Qualcomm Snapdragon -piirin käyttöön.
Muutoksen pohjalta on todennäköistä, että sekä Samsung Galaxy S23- ja Galaxy S24 -puhelimet saapuvat myyntiin vain Snapdragon-piirillä varustettuna. Aiemmin esimerkiksi Suomessa myyntiin on tullut Exynos-versio.
Uutuuspiiri saattaa saapua käyttöön vasta vuoden 2025 eli Samsung Galaxy S25 -mallistoon. Väittämä kuulostaa uskottavalta, sillä yhtiön kerrotaan jo aiemminkin suunnitelleen erillistä piiriä lippulaivapuhelimilleen.
Vasta viikko sitten uutisoimme vastaavanlaisesta tiedosta. Sen mukaan päätöksen taustalla ovat Exynos 2200- ja Snapdragon 8 Gen 1 -piirien heikko lämmönhallinta. Tämän vuoksi Samsung haluaisi siirtyä omaan piiriin, joka olisi luotu yksinomaan sen tarpeisiin.
Kyseessä on toistaiseksi luonnollisesti vasta huhu, mutta pidämme sitä uskottavana ja myös positiivisena. Samsungin Exynos-suorittimet ovat tavanneet olla hiukan Snapdragonia hitaampia, joten tämä olisi erityisesti suomalaisille kuluttajille tervetullut muutos.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Jos Samsungin oma piiri taasen lunastaa odotukset, saattaa Samsung Galaxy S25 -mallisto räjäyttää pankin paitsi parhaiden Android-puhelimien mutta myös parhaiden puhelimienkin markkinoilla.
Syyttävä sormi osoittaa muihin
Monet saattavat miettiä, miten uusi järjestelmäpiiri eroaa Exynos-suorittimesta. Samsung nimittäin valmistaa Exynos-piirit itse puhelimiaan varten. Erona on kuitenkin niiden yleisyys. Nykyiset Exynos-piirit ovat Galaxy-puhelimien lisäksi käytössä myös muilla valmistajilla, joten ne on kohdennettu yleisempään käyttöön.
Uusi piiri on sen sijaan määrä luoda yksinomaan Galaxy-puhelinten ehdoilla. Käytännössä valmistaja pyrkinee samaan kuin Apple A-piireillään.
Odotukset kannattaa silti pitää maltillisina. Koska Samsungin omat piirit eivät pärjää Qualcommin Snapdragonille edes Samsungin omissa puhelimissa, ei uutuusprosessoritkaan välttämättä pysty ihmeisiin.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.