PlayStation Storea kohtaan nostettiin kanne – saattaa johtaa halvempiin PS4- ja PS5-peleihin

Playstation Store logo
(Kuva: Sony)

Sony Interactive Entertainmentia kohtaan on tehty joukkokanne, joka väittää yhtiön toimivan väärin myydessään PS4- ja PS5-pelejä ainoastaan PlayStation Storen kautta.

Jos kanne onnistuu, Sony saattaisi joutua muuttamaan myyntijärjestelyjään digitaalisten pelien osalta, mikä saattaisi puolestaan johtaan pelien edullisempiin myyntihintoihin.

Bloomberg uutisoi, että kanteessa mainitaan "Sonyn monopolin mahdollistavan digitaalisille PlayStation-peleille ylikalliin hinnoittelun, joka on merkittävästi suurempi kuin pelien fyysiset myyntihinnat, sekä merkittävästi suuremmat kuin kilpailevilla digijälleenmyyjillä voisi olla".

PlayStation-ongelmia

Kanne väittää, että kuluttajat saattavat joutua maksamaan digitaalisesta versiosta jopa 175 % enemmän kuin pelin fyysisestä levyversiosta.

Kyseessä ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun Sony on herättänyt närää kuluttajien keskuudessa PlayStation Storeen liittyvien tekojensa vuoksi. Hiljattain yhtiö aiheutti kohun, kun Sony ilmoitti sulkevansa PlayStation Store -kauppapaikan PS3:lla, PS Vitalla ja PSP:llä. Ratkaisu olisi johtanut siihen, että valtava osa ainoastaan digitaalisesti myytäviä PlayStation-pelejä olisi kadonnut kokonaan.

Sony joutui lopulta peruuttamaan päätöksen ja sulki ainoastaan PlayStation Storen PSP:n osalta.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.