Pandemia kurittaa alkuvuoden odotetuinta teknologiamessua

CES 2022
(Kuva: Shutterstock)

CES 2022 -teknologiamessut ovat yksi alkuvuoden odotetuimmista tapahtumista, sillä sinne on spekuloitu muun muassa Samsung Galaxy S22- ja OnePlus 10 -huippujulkistuksia. Nyt kyseiset julkistukset ovat vaakalaudalla, sillä monet isot yhtiöt ovat vetäytyneet pois tapahtumasta huonontuneen Covid-tilanteen vuoksi.

OnePlus, AMD ja MSI ovat viimeisimmät lisäykset 19 yrityksen joukkoon, jotka ovat peruneet esiintymisensä. Tapahtuman vetäjä uskoo fyysisen messun etenevän suunnitellusti, eli myös sovitussa aikataulussa. Järjestelyistä vastaava, CTA:n johtaja, Gary Shapiro on kertonut Las Vegas Review Journalille, että hän haluaa tapahtuman olevan fyysinen. 

"Se voi käydä sotkuiseksi. Mutta innovaatio on sotkuista. Se on riskaabelia ja epämukavaa", Shapiro toteaa. 

Suurten yhtiöiden poisjäänti on Shapiron mielestä valitettavaa, mutta esiintyvien joukossa on myös suurempi osa pienempiä yrityksiä. 

"Yli 80 % [CTA:n] jäsenistä on pienempiä yrityksiä. Nämä yritykset ja niiden perustajat ovat ne, joiden en usko jättäytyvän pois CES 2022:sta." 

Mitkä yhtiöt ovat jääneet pois?

Listasimme alle kaikki korkean profiilin yhtiöt, jotka ovat tähän mennessä ilmoittaneet peruvansa CES 2022 -osallistumisen. Kaiken kaikkiaan 75 yritystä on vetäytynyt messuilta.

  • Amazon
  • AMD
  • AT&T
  • Google
  • GM
  • iHeartRadio
  • Intel
  • Lenovo
  • Meta
  • Microsoft
  • MSI
  • Nvidia
  • OnePlus
  • Pinterest
  • Proctor & Gamble
  • TikTok
  • Twitter
  • T-Mobile
  • Waymo

Onko CES 2022 peruttu?

Tällä hetkellä CES 2022:n perumisesta ei ole ilmoitettu. Järjestäjien mukaan fyysinen tapahtuma järjestetään sovitusti 5. – 8. tammikuuta Las Vegasissa. 

Vaikka järjestäjät joutuisivatkin perumaan fyysisen tapahtuman, siirtyisi se todennäköisesti virtuaaliseen ympäristöön. Näin kävi myös viime vuonna.

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta. 

Read more
Samsung Galaxy Unpacked Winter 2025
Katso Samsung Galaxy Unpacked 2025 -esitys suorana täältä
OnePlus Watch 3 typo
OnePlus Watch 3 viivästyy nolon mokan vuoksi
best 120Hz TV image 2025 with LG C4 on orange background
Paras 120 Hz 4K TV 2025: parhaat televisiot PS5:lle ja Xbox Series X:lle
OnePlus 13 in blue on yellow TechRadar background
Paras puhelin 2025: esittelyssä 8 suosikkiamme
Paras ultrabook Lenovo Yoga 9i 2-in-1 turkoosilla TechRadar-taustalla
Paras ultrabook 2025: arvostelimme kaikkein keveimmät ja ohuimmat kannettavat
Best gaming TV with LG C4 on Cyan background
Paras pelitelevisio 2025: parhaat TV:t PS5:llä ja Xbox Series X:llä pelaamiseen
Latest in Teknologiatapahtuma
CES logo
CES 2024: all the latest news and reviews from this year's huge tech event
CES 2023
CES 2023: teknologiamessun 15 kiinnostavinta laitetta
CES 2023 -tapahtuman logo kaupunkinäkymän edessä
CES 2023: tätä kaikkea odotamme maailman suurimmalta elektroniikkatapahtumalta
Google Pixel 6 Pro pidettynä ihmisen kädessä
Google vihjaa edullisen Pixel 6a -puhelimen saapuvan pikapuoliin
CES 2022 -palkinnot
CES 2022:n parhaat: teknologiamessun 20 kiinnostavinta laitetta
CES 2022
Pandemia kurittaa alkuvuoden odotetuinta teknologiamessua
Latest in Uutiset
DJI Mavic 3 Pro
DJI Mavic 4 Pron julkaisupäivä, hinta ja ominaisuudet saattoivat paljastua
Google Pixel 9
Google Pixel 10 livahti Androidin koodipätkään – samalla paljastui merkittävä suorituskykyloikka
Roborock Saros 10 robot vacuum on a colorful background
Roborock julkaisee robotti-imurien uuden lippulaivamallin – tässä on Roborock Saros 10
The HyperX Cloud III S
HyperX julkisti uudet pelikuulokkeet – valttina satojen tuntien akkukesto
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Apple iPhone 16 Plus Review
iPhone 17 Air saattaa olla odotettua edullisempi – myös akkukestosta kuultiin hyviä uutisia