OnePlus TV:n lupaillaan olevan "uniikki" Android-televisio

(Kuva: Toshiba)

OnePlus TV näyttäisi viimein tekevän tuloaan, sillä Bluetooth SIG on listannut sivuillaan muutaman eri mallin tulevasta televisiosta.

Tiedämme tällä hetkellä, että OnePlus TV tulee saatavilla 43-, 55-, 65- ja 75-tuumaisena mallina, joten ainakin koon puolesta kuluttajilla on valinnanvaraa. Edullisempi 43 tuuman malli julkaistaan tosin ainoastaan Intiassa, ja 75 tuuman malli Kiinassa.

Yhtiö ei ole toistaiseksi myöskään julkistanut näiden kahden maan lisäksi muita valtioita, joihin televisio mahdollisesti tuotaisiin. Epäilemme sen silti saavan aikanaan lanseerauksen Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Mikä mallissa on niin erikoista?

Bluetooth SIG on sertifikaatti, joka vaaditaan laitteilta, jotka hyödyntävät Bluetooth-teknologiaa. Tämä täsmää aiempiin huhuihin Bluetooth-kaukosäätimestä, joka on yhteydessä mahdollisesti tulevaan OnePlus TV:seen. Sertifikaatin mukaan se käyttäisi myös tuoreinta Bluetooth 5.0 -standardia.

Mielenkiintoinen huomio Bluetooth SIG -listauksessa on maininta OnePlus TV:n "uniikista Android televisio" -kokemuksesta.

Android TV on älytelevisioalusta, jota useat televisionvalmistajat, kuten Sony ja Philips, hyödyntävät. Emme kuitenkaan tiedä, mitä "uniikkius" tässä tapauksessa tarkoittaa, mutta se saattaa liittyä jollain tapaa kauko- ja liitettävyystoimintoihin – kenties jopa yhteensopivuuteen älypuhelinten kanssa.

Television julkaisulle ei ole annettu vielä sen tarkempaa julkaisuikkunaa. Epäilimme alkujaan television ilmestyvän vuoden 2019 aikana, mutta OnePlussan toimitusjohtajan mukaan vuosi 2020 kuulostaa tällä hetkellä todennäköisemmältä vaihtoehdolta.

Lähde: Android Central

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.