Nintendo ei ole aikeissa nostaa Switch-konsolin hintaa
"Emme halua hinnoitella ihmisiä ulos"
Nintendo on ilmoittanut, ettei yhtiö aio nostaa Nintendo Switchin hintoja lähitulevaisuudessa.
Saatavuuspula, tuotantokustannusten nousu sekä logistiikkaongelmat ovat aiheuttaneet hinnannousuja kautta linjan, mutta Nintendon toimitusjohtaja Shuntaro Furukawa ei aio näiden vaikuttaa konsolin hintaan. Nikkeille antamassaan haastattelussa Furukawa totesi "kysynnän ylittävän tuotannon", mutta ettei se ainakaan toistaiseksi vaikuta konsolin hintaan.
"Emme harkitse tällä hetkellä [hinnan nostoa] kahdesta syystä. Jotta voisimme tarjota uniikin viihdekokemuksen mahdollisimman laajalle yleisölle, pyrimme välttämään ihmisten hinnoittelua ulos", Furukawa vahvisti.
Hän kertoi Nintendon myyneen "yli 100 miljoonaa Switchiä tähän mennessä", joten yhtiölle on tärkeää "ylläpitää sama momentumi bisneksemme osalta". Hän ei kuitenkaan kommentoinut, onnistuuko Nintendo yltämään kuluvan tilivuoden ennustettuihin myyntilukuihin.
Kommentoimattomuus ei tosin tule minään yllätyksenä, sillä maailmanlaajuinen sirupula on johtanut peräti 23 % pudotukseen myynneissä vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen osalta. Furukawa uskoo silti Splatoon 3:n ja Pokémon Scarlet ja Violetin kaltaisten pelien auttavan myynneissä syys- ja marraskuussa.
- Olemme valinneet parhaat Nintendo Switch -pelit
Toisenlainen tavoite
Viisi vuotta sitten julkaistun Nintendo Switch -konsolin hintaa ei ole juurikaan muutettu vuosien varrella. Ainoa isompi pudotus nähtiin, kun Nintendo Switch OLED -malli saapui myyntiin, minkä lisäksi konsolista on ollut myynnissä myös edullisempi Nintendo Switch Lite -versio.
Hinnannousut eivät ole kuitenkaan olleet mitään yllättäviä alalla, ja Meta ilmoitti hiljattain nostavansa Oculus Quest 2 -laitteiden hintoja maailmalla. Meta syytti virallisessa blogimerkinnässään kasvaneita tuotantokustannuksia syynä hinnannousulle.
Get the best Black Friday deals direct to your inbox, plus news, reviews, and more.
Sign up to be the first to know about unmissable Black Friday deals on top tech, plus get all your favorite TechRadar content.
"Muuttamalla Quest 2:n hintaa voimme jatkaa mullistavan kehityksen ja tuotekehityksen investointia ja nostaa VR-ala uusiin korkeuksiin."
Sony ja Microsoft eivät ole kommentoineet konsoleidensa mahdollisia hinnannousuja, mutta Nintendon selkeä vastaus on tervetullut uutinen. Tosin "tällä hetkellä" antaa pelivaraa tehdä muutoksia melko pikaisellakin aikataululla, jos asia muuttuu huonommaksi.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.