Parhaat joululahjat isälle – kokosimme viisi lahjavinkkiä, jotka ilahduttavat isääsi
Lue viisi lahjavinkkiämme tekniikasta kiinnostuneelle isällesi

Joulu on jo nurkan takana, joten nyt on hyvä aika alkaa miettiä sopivia lahjoja. Kalenterin katsominen saattaa tuodakin monelle myös pienen paniikin: mitä ihmettä sitä taas keksisi?
Unohda solmiot, sukat ja kutittavat villapaidat, jotka jäävät kaapin perälle kymmeneksi vuodeksi – nykyaikaisille isille on tarjolla käyttökelpoisempiakin lahjoja. Tämän vuoden parhaisiin lahjaideoihin kuuluvat kuulokkeet, kaiuttimet ja älylaitteet. Kaikki kokoamme lahjaideat ovat käyttökelpoisia ja hyödyllisiä tuotteita, joista riittää iloa koko ensi vuodeksi.
Kaupat ovat täynnä kiinnostavia teknisiä vempaimia, mutta listasimme tähän artikkeliin viisi erityisen onnistunutta lahjaideaa. Säästä siis itsesi joulusesongin tungokselta kauppakeskuksissa ja löydä täydellinen joululahja suoraan listaltamme!
Fitbit Charge 5 -aktiivisuusranneke
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Talvikeleillä voi monesti olla hankala saada itseään liikkeelle. Parhaat aktiivisuusrannekkeet onneksi auttavat tilanteessa roimasti, sillä ne paitsi muistuttavat liikkumisen tärkeydestä mutta ovat myös apuna vaikkapa lenkillä. Fitbit Charge 5:n GPS sekä Spotify-ohjaus ovat niin onnistuneita, että olemme nostaneet laitteen markkinoiden parhaimpieni aktiivisuusrannekkeiden listalle. Tämän avulla takavuosien liikkuminen on nopeasti jälleen osa arkista rutiinia.
Lisäksi tykästyimme erityisesti laadukkaaseen värinäyttöön sekä käyttöliittymään. Kannattaa lukaista koko mielipiteemme varsinaisesta arvostelusta.
Sonos Roam
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Jos musiikki on lähellä isäsi sydäntä, on markkinoiden parhaaksi Bluetooth-kaiuttimeksi valitsemamme Sonos Roam omiaan. Se tuo musiikin mihin vain, milloin vain. Olipa isä mökkeilemässä, illanistujaisissa tai muuten vain omiin puuhiinsa jumiutuneena, saa kaiuttimen avulla rakkaimmat biisit soimaan.
Sonos Roam on tässä tapauksessa loistava lahjaidea, joka soi upeasti niin sisällä kuin ulkonakin. Jos joulupyhien aikana oli aie lähteä reissuun, Roam lähtee näppärästi mukaan matkalle.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Lue arvostelu: Sonos Roam
Sony WH-1000XM4 -vastamelukuulokkeet
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Sony WH-1000XM4 tarjoaa erinomaisen vastamelutoiminnon ja yllättävän laadukkaan äänen, joka on pakattu höyhenenkevyeen ja mukavaan muotoiluun. Jos etätyö on alkanut vaatia omaa tilaa, tai lemmitty haluaa hyvät kuulokkeet lenkille tai musiikin kuunteluun, nämä ovat loistavat valinnat.
Myös Sonyn uusi malli, WH-1000XM5, on erinomainen vaihtoehto, mutta se myös maksaa aavistuksen enemmän.
Lue arvostelu: Sony WH-1000XM4 Wireless Headphones
Polar Vantage V2 -urheilukello
Polar Vantage V2
Osta, koska
Älä osta, koska
Polar Vantage V2 muistuttaa monin tavoin Polar Grit X -mallia. Molemmissa tapauksissa terveystiedot sekä harjoitteluominaisuudet tarjoavat kattavan käyttökokemuksen. Vantage V2 tarjoaa kuitenkin muutamia pieniä lisäjuttuja, joiden ansiosta se vetää pidemmän kaulan kuin Grit X.
Tärkein uutuus on erillinen kuntotesti, joka antaa palautetta maksimaalisesta hapenottokyvystä sekä aerobisesta voimasta ja nopeudesta. Kun testin suorittaa säännöllisin väliajoin, saa selvää palautetta oman kunnon kehityksestä.
Jos isä on urheilullinen ja itseään fyysisesti hyvässä kunnossa pitävä, on urheilukello omiaan riemastuttamaan jouluruokailujen sulatteluun.
Lue arvostelu: Polar Vantage V2
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Jos isän taskussa lojuu aataminaikuinen puhelin ilman mitään erikoista, on OnePlus 10 Pro -puhelin ehdottomasti harkinnan arvoinen. Yhtiön uutukaisessa on mainio kamera sekä kattava kokonaisuus, jolla pärjää kaikissa tilanteissa.
Mallissa on iso, terävä ja kaikin puolin laadukas 120 Hz:n näyttö, huipputehokas Snapdragon 8 Gen 1 -suoritin, kookas akku 80 W -pikalatauksella sekä laadukas rakenne.
Kyseessä on mainio valinta moneksi vuodeksi eteenpäin.
Lue arvostelu: OnePlus 10 Pro
Etsitkö joululahjoja myös muille läheisillesi? Tutustu alta lahjavinkkeihimme:
Joululahjat koko perheelle
Joululahja äidille
Joululahja poikaystävälle
Joululahja tyttöystävälle
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.