Internet Explorer jää ensi vuonna virallisesti eläkkeelle – Microsoft keskittyy jatkossa vain Edgeen

Internet Explorer
(Kuva: Microsoft)

Microsoft on viimein päättänyt lopettaa 25-vuotisen Internet Explorer -selaimen tukemisen ensi vuonna, jotta yhtiö voi keskittyä sen sijaan täysin Chromium-pohjaiseen Microsoft Edgeen.

Uudessa blogimerkinnässään Microsoft toteaa, että "Internet Explorer 11 -työpöytäsovellus jää eläkkeelle ja menettää tukensa tietyillä Windows 10 -versioilla 15. kesäkuuta 2022." Mainitut Windows 10 -versiot näyttäisivät olevan sellaisia, joilla ei ole pitkäaikaisia palvelusopimuksia ja joita käytetään monissa kaupallisissa ja teollisissa yrityksissä, jotka tarvitsevat säännöllisen ja yhteensopivan järjestelmän vuosiksi eteenpäin.

Ilmeisesti Internet Explorerin pitkän iän taustalla ovat olleet muutamat vanhat verkkosivut, joita on aiemmin voinut katsoa ainoastaan Internet Explorerilla. Microsoft Edgeen lisättiin kuitenkin hiljattain sisäänrakennettu Internet Explorer -tila, jonka avulla samaisia sivuja voi jatkossa katsoa myös Edgellä. Siten alkuperäisen selaimen tuelle ei ole nähtävästi enää suurta tarvetta.

Isoin hyöty päätöksestä on verkkosivujen suunnittelijoille, joiden ei enää jatkossa tarvitse ylläpitää sivujensa koodissa ikääntynyttä selainta tukevia koodirimpsuja, joka on vuosi vuodelta muuttunut entistä hankalammaksi. Microsoft mainitseekin tiedotteessaan tämän olevan jatkuva ongelma.

Hyvästi Internet Explorer

Internet Explorerin eläköitymistä on odotettu jo pitkään. Aikanaan niin yleinen selain on vuosien varrella menettänyt valta-asemaansa Mozilla Firefoxille ja Google Chromelle, jotka ovat tarjonneet turvallisemman, nopeamman ja ominaisuuksiltaan rikkaamman selainkokemuksen. 9to5Google huomauttaakin, että Google Chrome ohitti Internet Explorerin suosituimpana selaimena Yhdysvalloissa jo vuonna 2013.

Viime vuonna Microsoft julkisti jo lopettavansa Internet Explorerin tukemisen Microsoft 365 -sovellusten osalta 21. elokuuta 2021. Tuolloin julkistus kuulosti jo ensimmäiseltä naulalta arkkuun, joka tuotiin viimein näytille nyt.

Lopetuspäätöksen vuoksi on tosin enemmän syytä juhlaan kuin suruun, sillä Internet Explorer oli reliikki ajalta, jota ei ole enää olemassa. Se ei myöskään ollut edes järin hyvä selain. Selaimen laajan käytettävyyden takana oli osin Microsoftin tarkoituksenmukainen yritys pitää kilpailijansa poissa yhtiön omalta alustaltaan, mistä taisteltiin myös oikeudessa asti 2000-luvun alussa.

Monien turvallisuusongelmien lisäksi Internet Explorerin suosion ehkä yksi vahingollisimmista piirteistä oli lopulta kuitenkin se, että sen pysyminen miljoonien käyttäjien vakioselaimena hidasti samalla vuosikymmenen ajan selainten kehitystä ylipäätään, kun Netscapen kaltaiset kilpailijat kuihtuivat hiljalleen pois.

John Loeffler
Components Editor

John (He/Him) is the Components Editor here at TechRadar and he is also a programmer, gamer, activist, and Brooklyn College alum currently living in Brooklyn, NY. 


Named by the CTA as a CES 2020 Media Trailblazer for his science and technology reporting, John specializes in all areas of computer science, including industry news, hardware reviews, PC gaming, as well as general science writing and the social impact of the tech industry.


You can find him online on Twitter at @thisdotjohn


Currently playing: Deep Rock Galactic, Destiny 2