GTA 6:n julkaisu vuonna 2025 sai lisävahvistusta uudesta lähteestä

GTA 5
GTA 5 julkaistiin alun perin jo vuonna 2013 (Kuva: Rockstar Games)

Jättisuositun pelisarjan jatkajan – Grand Theft Auto 6:n – on spekuloitu saavan julkaisunsa vuonna 2025, ja nyt huhut saavat lisävahvistusta. 

Alun perin julkaisupäivää spekuloinut YouTubettaja Tom Henderson väittää, että pitkään odotettu GTA-sarjan jatkaja sijoittuisi moderniin Vice Cityyn ja että kartta kehittyisi ajan myötä, verraten ilmiötä Fortnite-pelistä tuttuun tapahtuma- ja kausiluontoiseen karttakehitykseen.

Hendersonin väitteet ovat saaneet nyt vahvistusta Bloombergin uutisoijan, Jason Schreierin, toimesta (kiitos Resetera). Schreierin mukaan Hendersonin puheet vastaavat kaikkea mitä hän on itse kuullut. Hän tviittaa GTA 6:n olevan "aikaisessa kehitysvaiheessa", ja että siinä on "kehittyvä ja laajeneva kartta".

Vaikka Schreier vahvistaa aiemmat huhut, ei se tarkoita huhujen olevan vahvistettua tietoa tai millään tapaa virallista. Lähteiden yksimielisyys antaa kuitenkin vankemman käsityksen siitä, että vuodot voisivat pitää paikkaansa.

GTA 6:n julkaisu vasta neljän vuoden päästä voi tulla sarjan faneille isona pettymyksenä. Julkaisuajankohdan pitäessä paikkaansa tarkoittaisi se sitä, että GTA 6 näkee kaupan hyllyt silloin kun PS5- ja Xbox Series X -pelikonsolit ovat jo pitkällä elinkaartaan. Rockstarin julkaisutahti on selkeästi hidastunut konsolisukupolvien myötä, koska esimerkiksi PS2 ja alkuperäinen Xbox saivat jopa kolme GTA-peliä: GTA 3, GTA: Vice City sekä GTA: San Andreas.

GTA 5 saa edelleen päivityksiä

Rockstar kehittää edelleen pelisarjan nykyistä soihdunkantajaa, sillä marraskuun 11. päivä on määrä julkaista GTA 5: Enhanced Edition PS5:lle ja Xbox Series X:lle. Kyseinen uusioversio tuo peliin "uusia ominaisuuksia ja muuta", minkä lisäksi PlayStationin käyttäjät saavat GTA Onlinen ilmaiseksi julkaisun jälkeen aina helmikuuhun 2022 saakka.

GTA 5 on myynyt käsittämättömät 130 miljoonaa kappaletta reilu seitsemän vuoden aikana ja on edelleen mukana myyntilistojen kärkikahinoissa. Grand Theft Auto 5 julkaistiin alun perin PS3:lle ja Xbox 360:lle vuonna 2013, minkä jälkeen se tuotiin PS4:lle ja Xbox Onelle 2014, ja lopulta PC:lle vuonna 2015.

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.