Google Drive saattaa ryhtyä pian lukitsemaan käyttäjien tiedostoja

Google Drive
(Kuva: Google)

Google on julkistanut uuden menettelytavan käsitellä pilvipalvelu Driven tiedostoja, joiden käyttöä yhtiö saattaa jatkossa rajoittaa niiltä käyttäjiltä, jotka rikkovat palvelun sopimusehtoja.

Yhtiö esittelee tuoreessa blogimerkinnässä tekemiään muutoksia, joilla Google pyrkii tunnistamaan sellaiset Drivessa olevat tiedostot, jotka rikkovat joko yhtiön palveluehtoja tai haittaohjelmia koskevia ehtoja.

Tällaisista tiedostoista ilmoitetaan niiden omistajille ja niiden käyttö rajoitetaan automaattisesti, jolloin niitä ei voi enää jakaa muille käyttäjille. Niihin pääsy rajoitetaan samalla ainoastaan käyttäjälle itselleen.

"Tämän avulla Google Drivessa olevien tiedostojen omistajat tietävät tarkalleen näiden tiedostojen sijan, minkä lisäksi se suojaa muita käyttäjiä haitallisilta ohjelmilta", yhtiö kertoo.

Uudet Google Driven käyttöehdot

Googlen mukaan käyttöehtojen taustalla ollut motivaatio on ollut suojella käyttäjiä palvelua hyödyntäviltä hyökkäyksiltä. Tähän lukeutuu laaja kirjo erilaisia kyberhyökkäyksiä, kuten kalasteluyritykset tai haittaohjelmat, vihapuhe tai lapsille haitallinen sisältö, sekä seksuaalinen materiaali.

"Meidän täytyy estää sellaiset hyökkäykset, jotka uhkaavat palveluamme. Pyydämme kaikkia noudattamaan [näitä palveluehtoja] saavuttaaksemme tavoitteemme", Google kirjoittaa palveluehdoissaan.

"Kun olemme ilmoittaneet käyttäjälle mahdollisesti ehtojen rikkomisesta, me käsittelemme sisällön tarkemmin ja ryhdymme toimenpiteisiin. Näihin lukeutuu pääsyn rajoittaminen, sisällön poistaminen tai käyttäjän pääsyn rajoittaminen tai sulkeminen Googlen palveluihin."

Palveluehtoihin hyväksyttävän ja näiden ulkopuolelle jäävän haitallisen materiaalin erottelu toisistaan jää silti epäselväksi. Google tarkentaa, että yhtiö "voi tehdä poikkeuksia perustuen taiteelliseen, opetukselliseen, dokumentaariseen tai tieteelliseen poikkeukseen", mikä viittaisi siihen, että päätöksenteossa on mukana jonkinlainen toimituksellinen elementti.

Sääntöjen pohjalta on kuitenkin helppo kuvitella tapahtuma, jossa käyttäjä ei pääse enää käsiksi omiin tiedostoihin ilman ilmoitettua syytä. Toistaiseksi on myös epäselvää, rikkovatko esimerkiksi omat intiimiset kuvat itsestä palvelun sääntöjä, vai ovatko nämä osa "taiteellisia" poikkeuksia.

Viestissä kuitenkin kerrotaan järjestelmästä, jonka avulla käyttäjät voivat pyytää arviointia päätöksestä, jonka he kokevat olleen väärä. Emme kuitenkaan tiedä toistaiseksi, kuinka prosessi käytännössä toimii ja kuinka pitkään se kestää.

TechRadar Pro tiedusteli Googlelta, voivatko uudet säännöt aiheuttaa mahdollisia muutoksia tavallisten käyttäjien osalta, sekä kysyi tarkennusta arviointiprosessiin. Yhtiö vastasi seuraavanlaisesti:

"Google Drive työskentelee vankkumattomasti suojellakseen käyttäjiensä ja yhteiskunnan turvallisuutta sekä turvatakseen yksityisyyden. Samaan tapaan kuin Gmail on pitänyt käyttäjänsä jo pitkään turvassa kalasteluyrityksiltä ja haittaohjelmilta, näiden samojen suojausten tuominen osaksi Google Drivea on kriittinen tekijä tehdäkseen Drivesta mahdollisimman turvallinen kaikille käyttäjille."

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.