Apple Watch, AirPodit ja iPhone 11 siivittivät Applen myynnin ennätyslukemiin

Apple Watch
(Kuva: Shutterstock)

Apple julkaisi viime yönä vuoden ensimmäisen tuloslaskelman, joka koski joulukuun 28. päivä päättynyttä vuosineljännestä. (Applen tilikausi alkaa lokakuun alussa ja päättyy syyskuun loppuun.) 91,8 miljardin dollarin liikevaihto peittosi analyytikkojen odotukset reippaasti ja nousi koko yhtiön historian suurimmaksi vuosineljännekseksi. 

Liikevaihto kasvoi yli 9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna – ja siitä oli kiittäminen pääasiassa iPhone 11:tä, iPhone 11 Prota, AirPodeja, AirPods Prota, Apple Watch 3:a ja Apple Watch 5:ttä. Yhtiö kertoi, että myös palveluilla oli suuri merkitys liikevaihdon kasvulle.

Virallisesti Apple kommentoi tulosta tuttuun tapaan ympäripyöreästi sanomalla, että ”iPhonet, puettavat älylaitteet ja palvelut vauhdittivat liikevaihdon ennätyslukemiin”. Sukelsimme kuitenkin syvemmälle myyntilukuihin ja analysoimme, kuinka Apple onnistui kääntämään itsensä nousuun viime vuoden hidastumisesta.

Apple näyttää muuttaneen äskettäin strategiaansa ja jatkaa todennäköisesti samalla polulla kohti voittojen maksimointia. Tässä kolme tärkeintä tekijää huippulukemien taustalla:

(Image credit: Shutterstock)

1. Apple Watch 3 osui riittävän edulliseen hintaluokkaan

Apple mainitsee puettavat älylaitteet yhtenä suurimmista tekijöistä kasvaneen liikevaihdon taustalla. Vaikka oleellinen osa myynnistä selittyykin uudella Apple Watch 5:llä, uskomme myös Apple Watch 3:n olleen merkittävä tekijä puettavien älylaitteiden myynnissä.  

Uusimman sukupolven älykello kun oli käytännössä turhan kallis monille käyttäjille, eikä se tarjonnut juuri muuta merkittävää parannusta kuin jatkuvasti päällä olevan näytön. Moni tyytyikin mieluummin kohtuuhintaiseen Apple Watch 3:een, joka tarjosi lähestulkoon samat ominaisuudet selvästi halvempaan hintaan.

239 euron hintainen Watch 3 oli yksinkertaisesti todella houkutteleva vaihtoehto monelle iPhone-omistajalle, sillä kello tukee uusinta watchOS 6 -käyttöjärjestelmää.

Apple ei erittele tarkemmin, mistä puettavien älylaitteiden liikevaihto koostuu (itse asiassa kategoriaan on niputettu sekä "puettavat älylaitteet, koti ja lisälaitteet"). Yhtiö on kuitenkin kertonut, että sillä on ollut vaikeuksia valmistaa riittävää määrää Apple Watch 3:a kysyntään nähden. Reuters kirjoitti puolestaan, että Apple Watch -mallien myynti vastasi 75 prosenttia koko puettavien älylaitteiden liikevaihdosta.

Menestysstrategia: Alkuperäinen Apple Watch maksoi julkaisuhetkellään noin 329 euroa. Viisi vuotta myöhemmin saat noin 100 euroa halvemmalla selvästi paremman älykellon. Apple Watch on vihdoin tarjolla myös kohtuuhintaista älykelloa etsivälle – ja se voi olla avain vieläkin suurempaan kasvuun.

AirPods Pro

(Image credit: Future)

2. AirPodseja kaikissa hintaluokissa

Myös AirPodit kuuluvat samaan puettavien älylaitteiden kategoriaan. Kuulokkeet olivat erityisen suuri hitti viime Black Fridayn aikaan, sillä Applella oli myynnissä käytännössä neljä eri mallia: ensimmäisen sukupolven AirPodit, uuden sukupolven AirPodit langattomalla tai normaalilla latauskotelolla sekä uudet AirPods Prot.

Apple on tunnettu kalliista laitteistaan, mutta AirPodit ovat onnistuneet tavoittamaan laajan joukon kuluttajia ja käytännössä aloittamaan täysin langattomien nappikuulokkeiden trendin. Nykymallistossa on tarjolla eritasoisia kuulokkeita lähes kaikissa suosituissa hintaluokissa aivan edullisinta kategoriaa lukuun ottamatta.

Menestysstrategia: Apple lisäsi mallistoonsa premium-tuotteen lanseeraamalla AirPods Prot, mutta jatkoi siitä huolimatta edullisempien mallien myymistä suuremman volyymin saavuttamiseksi.

iPhone 11 Pro

(Image credit: Future)

3. iPhone 11:n erinomainen kamera

iPhone 11:n, iPhone 11 Pron ja iPhone 11 Pro Maxin suurin päivitys oli selvästi parantunut kameratekniikka, jonka ansiosta Apple nousi jälleen huippuluokan Androidien rinnalle.

Molempiin iPhone 11 Pro -malleihin asennettiin kolmoiskamera, ja kaikki kolme mallia saivat uuden yökuvaustilan. Emme ole itse ottaneet juurikaan Slofie-videoita (hidastettuja selfie-videoita), mutta Apple toitotti sitäkin seuraavana trendinä – vaikkei Animojeistakaan oikein koskaan kehittynyt laajempaa ilmiötä.

Menestysstrategia: iPhone 6:n omistajat eivät saaneet enää iOS 13:a, joten heille koitti luonnollinen aika siirtyä huippukameralla päivitettyyn iPhone 11 -sarjaan. Uusi puhelinmallisto sai myös tärkeän päivityksen ulkonäköönsä, kun sen kameramoduuli muuttui huomattavasti aiemmasta.

Matt Swider