Android 11 saapuu Chromebook-kannettaville – mutta vain osalle

Chromebook
(Kuva: TechRadar)

Verkossa vuotaneiden tietojen mukaan osa Chromebook-malleista on saamassa Android 11 -päivityksen. Ja vaikka tieto ei koske kaikkia malleja, valtaosa suosituimmista kannettavista on tuen piirissä.

Chromebook-mallit toimivat pääsääntöisesti Chrome OS -käyttöliittymällä, jota Google päivittää säännöllisesti. Näiden taustalla on kuitenkin oma Android-versio. Sen tehtävänä on ennen kaikkea sovellusten toimivuuden takaaminen.

Suurin osa Chromebook-kannettavista hyödyntää tällä hetkellä Android 9 -versiota. Kyseisten mallien arvellaan loikkaavan Android 11 -järjestelmään sekä Chrome 90 -versioon. Mukana on muun muassa tumma tila sekä sovellusten skaalausmahdollisuus.

Tuen piiriin lukeutuvien Chromebook-mallien nimet listattiin verkkosivusto Chromium Gerritin toimesta, ja ainakin Android Police on tämän jälkeen tarkastanut tiedot. Muun muassa seuraavat mallit ovatkin melko varmasti saamassa Android 11 -päivityksen:

Lista on nähtävissä kokonaisuudessaan täällä

Päivitys tulossa, entä sitten?

Kuten mainittua, Android 11 -päivitys tuo tarjolle muun muassa tumman tilan sekä sovellusskaalauksen. Molemmat ovat olleet jo pidemmän aikaan Chromebook-käyttäjien toivelistalla.

Tumma tila on kerännyt runsaasti suosiota viimeisten vuosien aikana. Sen tarkoituksena on vaihtaa värimaailma pimeämmäksi, mikä tekee ruudun katsomisesta pidemmän päälle silmille kevyempää. Android Police kertoo päässeensä kokeilemaan uutuutta. Sivuston mukaan tumma tausta sopii hyvin Chrome OS UI -käyttöliittymän muuhun visuaaliseen tyyliin.

Androidin asetusvalikko näyttää entistä hiotummalta tummia palkkeja ja tummanvihreää värimaailmaa myöten. Myös ilmoituksen ovat saamassa tummennetun tyylin, mutta tämä ei ainakaan testivaiheessa ollut vielä täysin johdonmukaista.

Sovellusten skaalaus on niin ikään tervetullut lisäys Chromebook-käyttäjille. Android-sovellusten koon säätäminen on ollut perinteisesti Chrome OS -laitteilla vaatimatonta, vaikka tätä on pyritty paikkaamaan useilla päivityksillä. Tällä kertaa koko järjestelmä ollaan ilmeisesti uusimassa, minkä ansiosta sovellusten skaalaus onnistuu ilman luettavuuden ja käytettävyyden heikentymistä.

Koska ominaisuudet ovat vasta testivaiheessa, Android 11 -päivityksen lopullinen julkaisu on epäselvää. Todennäköisesti seuraavaksi julkaistavat Chromebook-mallit saavat jo saapuessaan tuen Android 11 -järjestelmälle.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.