Skip to main content

ChromeOS-päivitykset vihjaavat mahdollisista Chromebook-pelikannettavista

Google Pixelbook Go
(Kuva: Future)

Google ilmoitti alkujaan jo kaksi vuotta sitten, että Steam-tuen tuominen Chromebook-kannettaville on suunnitteilla. Tuoreimman tiedon mukaan hiljaiseloa viettänyt päivitys saattaa tehdä viimeinkin tuloaan.

ChromeOS-käyttöjärjestelmät ovat saaneet viime aikoina runsaasti toivottuja päivityksiä. Näiden joukossa on nähty muun muassa tuki RGB-valaistuille näppäimistöille. Lisäyksen takana vaikuttaisi olevan muutakin, sillä Google on työstämässä uusia Chromebook-malleja.

RGB-valaistut näppäimistöt ovat tulleet tutuksi etenkin pelinäppäimistöjen saralla. Perinteiseen toimisto- tai kotikäyttöön ei yleensä lisävaloja kaivata, joten lisäys on herättänyt monien pelaajien kiinnostuksen.

Kolmen tulossa olevan laitteen koodinimet ovat Vell, Taniks ja Ripple. Kaksi ensin mainittua pohjautuvat Intelin 12. sukupolven Alder Lake -suorittimeen, kun taas Ripple tuo arvioiden mukaan mukanaan irrotettavan näppäimistön.

9to5Google (opens in new tab) kertoo projektinimien antavan osviittaa tulevasta. Vell on mitä ilmeisimmin HP:n kanssa työstettävä malli. Vastaavasti Lenovo osallistuu Taniks-mallin valmistukseen.

Google ei ole vielä kommentoinut asiaa mitenkään, joten asiaan kannattaa suhtautua varauksella. Samalla lähdekoodiin lisätyt viittaukset sekä ominaisuuslisät antavat ymmärtää, että yhtiöllä on jotain mielessään. Pelaajia kosiskeleva Chromebook voisi hyvinkin olla tällainen.

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.