Vuoden suurin pelialan tapahtuma Gamescom käynnistyy tänään – katso lähetys suorana

Sonic ja Harry Potterista tuttu taikuri
(Kuva: SEGA / Warner Bros. / Future)

Gamescom Opening Night Live 2022 -tapahtuma avaa loppukesän suurimpiin pelialan tapahtumiin lukeutuvan Gamescomin ja luvassa on jälleen rutkasti uusia pelijulkistuksia.

Kuluvan viikon aikana nähdäänkin maailmalla runsaasti uusia trailereita, uutuuspelejä, ennakoita ja puhdasta pelikuvaa tulevista isoista nimikkeistä. Luultavasti näemme myös muutaman kokonaan uuden pelijulkistuksen.

Tänä vuonna Opening Night Live järjestetään pitkästä aikaa paikalle tulleen yleisön edessä, ja ohjelmaa juontaa tuttuun tapaan Geoff Keighley. Showta varten ei onneksi tarvitse raahautua paikalle Saksaan, Kölniin, sillä tapahtuma lähetetään suorana myös kotisohville asti.

Kerromme seuraavaksi, kuinka voit katsoa Gamescom Opening Night Live 2022 -tapahtuman suorana kotoasi.

Näin katsot Gamescom Opening Night Live 2022 -tapahtuman suorana

Gamescom Opening Night Live 2022 käynnistyy tiistaina 23. elokuuta kello 21:00 Suomen aikaan.

Tapahtuma kestää kaksi tuntia. Voit katsoa lähetyksen suorana yllä olevan linkin kautta.

Gamescom Opening Night Live 2022: mitä odotamme näkevämme?

Odotukset tämän vuoden Gamescom Opening Night Livea kohtaan ovat korkeat. Vuosi 2022 on ollut yhtä viivästysten juhlaa, kun yhä useampi AAA-peli on joko siirtynyt vuoden lopulle tai ensi vuoteen.

Tiedämme jo entuudestaan, että tapahtumassa nähdään ainakin Harry Potter -universumiin sijoittuva Hogwarts Legacy. Pelin ilmoitettiin hiljattain myöhästyneen ensi vuoden puolelle.

Tapahtumassa nähdään myös vauhtisiili Sonicin seuraava odotettu avoimen maailman peli, Sonic Frontiers, sekä Dead Space -kauhuklassikon henkiseksi jatkoksi tituleerattu The Callisto Protocol. Jälkimmäinen ilmestyy joulukuussa. Myös odotettu Return to Monkey Island esitellään tapahtumassa virallisesti kunnolla, ja näemme lisää Telltalen uudesta The Expanse -seikkailupelistä.

Muita tuotoksia ovat muun muassa Dying Light 2:n tuleva laajennus, Subnautica-kehittäjien uusi strategiapeli, Sea of Thieves, Grounded, Age of Empires 4, Pentiment, Goat Simulator 3, Dead Island 2 ja Microsoft Flight Simulator.

Ei kannata odottaa uutta pelikuvaa kuitenkaan Starfieldistä, sillä Bethesda vahvisti, ettei pelistä nähdä Gamescomissa lainkaan uutta materiaalia. Emme myöskään usko Call of Duty: Modern Warfare 2:n tai Warzone 2:n esittäytyvän laajalti, sillä Activision vahvisti näiden saavan oman tilaisuuden syyskuussa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti