Tuleva päivitys korjaa Microsoft Teamsia jo pitkään vaivanneen puutteen

Teams
(Kuva: Microsoft)

Microsoft on viimein tuomassa Teamsin työpöytäsovellukseen kauan kaivatun ominaisuuden, jonka myötä kaivatut tekstit eivät katoa enää muiden joukkoon.

Yhtiön tulevien suunnitelmien mukaan Microsoft Teamsiin lisätään pian ominaisuus, jonka myötä käyttäjät voivat vastata tiettyihin viesteihin, jotka lainataan samassa yhteydessä vastaukseen.

"Alkuperäinen viesti lainataan vastauslaatikkoon, jolloin kaikki chatissa olevat näkevät helposti viestin kontekstin", Microsoft kertoo tarkemmin.

Ominaisuus tuodaan kahden keskisiin-, ryhmä- ja palaverikeskusteluihin ja lisätään Teams-käyttäjille ensi kuun loppuun mennessä.

Microsoft Teams -päivitys

Mahdollisuus vastata yksittäisiin viesteihin ei suinkaan ole uusi ominaisuus kommunikaatiosovelluksissa. Esimerkiksi Slackissa on voinut tehdä erillisiä viestiketjuja jo vuosien ajan, minkä lisäksi myös Teamsin mobiilisovelluksessa on vastaava ominaisuus.

Tuleva päivitys tuokin mobiili- ja työpöytäversiot likemmäksi toisiaan ja tekee Teamsista entistä laadukkaamman vaihtoehdon yritysten kommunikaatioon.

Ominaisuus on erityisen kätevä niissä tapauksissa, jolloin samalla kanavalla käydään useita keskusteluja samanaikaisesti. Mahdollisuus lainata alkuperäistä viestiä tekee keskustelun seuraamisesta helpompaa ja vähentää väärinymmärrysten määrää.

Viestien lainaus ei jää kuitenkaan ainoaksi uudistukseksi, vaan käyttäjät saavat itselleen myös entistä laajemman emojivalikoiman käyttöönsä. Microsoft on paljastanut tekevänsä laajan päivityksen Teamsin emojikirjastoon, joka kasvaa nykyisestä 85 kappaleesta yli kahdeksaansataan.

"Laajennettu emojipäivitys antaa käyttäjille paremman mahdollisuuden esitellä luovuuttaan ja hauskuuttaan Teamsissa sekä laajentaa representaation ja diversiteetin määrää", Microsoft kirjoittaa.

Emojipäivitys tuodaan yhdessä lainausmahdollisuuden kanssa huhtikuussa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.