Taitettavat Samsung Galaxy Z -uutuudet tulevat ensi kuussa

Galaxy Z Fold 3 & Galaxy Z Flip 3
(Kuva: Samsung)

Olettamukset ja vuodot sikseen, nyt se on varmaa. Samsungin johto on julkaissut myöhään keskiviikkona kirjoituksen ”Taittuvien älypuhelimien hetki on koittanut”. Kirjoitus saa odotukset nousemaan, sillä sen mukaan useampia ”mahdollisuuksien rajoja puskevia” taitettavia älypuhelimia julkaistaan Samsung Unpacked -tapahtuman aikaan 10. elokuuta.

Samsung johtaja Roh sanoo, että nähtyään 10 miljoonaa taitettavaa älypuhelinta lähetettävän viime vuonna, ”olemme saavuttamassa hetken, jolloin taitettavat puhelimet ovat valtavirtaa”. Samsung aikoo nyt varmistaa taitettavien laitteiden käytön leviämisen uusilla malleilla.

Samsung ei ole nimennyt malleja, mutta on turvallista olettaa kyseessä olevan Samsung Galaxy Fold 4 ja Galaxy Z Flip 4. On myös mahdollista, että Samsung lisää mallien nimiin esimerkiksi liitteen ”Ultra”.

Suuria muutoksia vai suuria puheita?

On mahdollista, että nämä uudet taitettavat laitteet ylittävät odotuksia. Roh lupailee kokonaisvaltaista harppausta eteenpäin.

”Tänä vuonna olemme tehneet edistysaskeleita jokaisessa yksityiskohdassa ja avanneet uusia kokemuksia, jotka nämä käyttäytymistä muuttavat laitteet mahdollistavat.”

Pidämme mahdollisena myös, että kämmenen kokoinen taitettava älypuhelin Z Flip sekä tablettimainen Fold 4 voisivat lähestyä toisiaan. Z Flip hyötyisi Foldin tuottavuusominaisuuksista ja Fold 4 taas Z Flipin muotoilusta.

”En malta odottaa, että pääsen esittelemään uusien taitettavien Samsung Galaxy -laitteiden mahdollisuudet sekä tuottavuuden että itseilmaisun äärimmäisenä työkaluna. Nyt yhdellä laitteella voi tehdä enemmän kuin olisi uskonut mahdolliseksi.”

Mitä voimme odottaa uudelta Galaxy Fold 4:ltä? Useimmat huhut viittaavat parannettuihin näyttöihin, useampiin kameroihin ja uudelleenmääriteltyyn saranaan. Z Flip 4:n muutokset saattavat olla maltillisempia, vaikka siellä voisi olla uusi taittonäytön alapuolella oleva kamera.

Rohin viesti näyttää lupaavan vielä enemmän, mutta se voi myös sisältää  markkinointipuheelle tyypillistä värikynää. 

Alkuperäisteksti