Sony myöntää PS5:n saatavuusongelmien jatkuvan

PS5
(Kuva: Sony)

Sony on aikeissa toimittaa vähemmän PlayStation 5 -konsoleita vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kuin yhtiö toimitti viime vuonna samaan aikaan.

Yhtiön kolmannestilivuosikatsauksessaan Sony kertoi laskeneensa omia toimitusennusteita PS5:n osalta tammi-maaliskuun väliselle ajalle. Nykyisellään yhtiö uskoo toimittavansa kaksi miljoonaa PS5-konsolia alkuvuodesta, mikä on 1,3 miljoonaa yksikköä vähemmän kuin vuosi sitten.

Sonyn talousvastaava Hiroki Totoki myönsi, että PS5:n kysyntä on säilynyt korkealla ja että yhtiö kärsii edelleen maailmanlaajuisen puolijohdekriisin tuomista ongelmista. Totoki uskoo komponenttipulan jatkuvan vuoteen 2023 asti, mutta hänen mielestään pandemian aiheuttama vaikutus on onnistuttu jo korjaamaan.

See more

Huolimatta siitä, ettei Sony ole saanut toimitettua haluamiaan määriä PS5-konsoleita kuluttajille, yhtiö ilmoitti toimittaneensa konsolia yli 17,3 miljoonaa kappaletta 31. joulukuuta 2021 mennessä. Vaikka tulos on vakuuttava, se on silti lähes kolme miljoonaa kappaletta vähemmän kuin PS4:ää toimitettiin vastaavassa ajassa.


PS5:n lukuisat saatavuusongelmat

Lähikuva PS5-konsolista ja DualSense-ohjaimesta

(Image credit: Sony)

Kuluttajien on ollut vaikea saada käsiinsä PS5-konsolia näiden julkaisusta lähtien, sillä Sonyn uutuuskonsolin saatavuus on ollut heikkoa 19. marraskuuta 2020 lähtien. Tilanne näyttäisi jatkuvan samanlaisena vielä pidemmän aikaa.

PlayStation 5 on joutunut kamppailemaan niin korkean kysynnän, komponenttipulan, jobbareiden ja pandemian kanssa, mikä on tehnyt konsolisaatavuudesta järisyttävän huonon. Tämä on alkanut vaikuttaa myös Sonyn tulokseen, sillä miljoonat konsolinostajat eivät ole voineet yksinkertaisesti ostaa sitä.

Suomessakin saatavuus on ollut läpi vuoden heikko, joskin joitain yksittäisiä eriä tippuu säännöllisesti eri jälleenmyyjille. Nämä kuitenkin myydään usein lähes välittömästi loppuun, joten PS5:n saavat tällä hetkellä nopeimmat.

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että yhtiön alkuvuoden odotetut PS5-pelit, kuten Horizon Forbidden West ja Gran Turismo 7, eivät saavuta kaikkia niitä pelaajia, jotka haluaisivat pelata niitä uusimmalla konsolilla. Yhtiö tuo kuitenkin uusimmat pelinsä myös PS4:lle, joten kaikilla on mahdollisuus niiden pelaamiseen.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.