Sonosin ja Ikean yhteistyö jatkunee seuraavaksi uudella seinätaulukaiuttimella

sonos symfonisk
(Kuva: IKEA)

Audiovalmistaja Sonos ja ruotsalainen huonekaluliike Ikea ryhtyivät loppuvuodesta 2017 yhteistyöhön, jonka seurauksena kaksikko julkaisi uudet Symfonisk-kaiuttimet, jotka toimivat samalla huonekaluina.

Toistaiseksi yhtiöiltä on nähty ainoastaan perinteinen hylly- sekä lamppukaiutin, mutta kaksikko saattaa olla aikeissa saada rinnalleen myös kolmannen tuotteen. Näin ainakin on päätelty taannoisen Instagram Stories -vihjauksen, FCC-hakemuksen sekä The Vergen saamien sisäpiirilähteiden perusteella.

FCC-hakemuksen perusteella markkinoilla oleva Symfonisk-lamppukaiutin olisi saamassa piakkoin päivityksen, jonka hinta pysyisi kuitenkin nykyisessä 199 € tuntumassa.

Tätä mielenkiintoisempi on kuitenkin kokonaan uusi tuote, jonka Sonos ja Ikea aikovat lisätä Symfonisk-tuoteperheeseen. Tuotetta kuvaillaan The Vergen saamien lähteiden mukaan "seinätaiteeksi, jossa on integroitu kaiutin".

Koska kumpikaan yhtiö ei ole julkistanut tuotteita virallisesti, emme tiedä tässä vaiheessa paljoakaan kummastakaan tuotteesta. Seinätaulu vaatii kuitenkin johdon toimiakseen.

Kenelle uusi tuote suunnataan?

Tulevan seinätaulukaiuttimen menestys riippunee pitkälti siitä, millaisia vaihtoehtoja siitä saadaan tarjolle. Tai voivatko käyttäjät asettaa siihen omia kuvia.

Ikea tarjoaa tällä hetkellä jo joitain tauluja, joilla omaa kotia voi piristää, joten mahdollisesti myös tuleva Symfonisk-seinätaulu saapuu erilaisissa vaihtoehdoissa. Toivomme kuitenkin, että se olisi saatavilla myös tyhjänä tauluna.

Vaikka monet laitteet on saatavilla jo nykyään useissa eri värisävyissä, joilla omaa valintaa voi mukauttaa mieleisekseen, näitä tuotteita myydään ensisijaisesti silti teknologia edellä. Seinätaulu nojaa vastaavasti täysin estetiikkaan, joten sen valinta riippuu täysin kuluttajan omista mieltymyksistä.

Siten huhutun Symfonisk-taulukaiuttimen esteettisyys on vähintään yhtä tärkeä kuin kaiuttimen äänenlaatu, mikä voi tehdä siitä hankalan myytävän. Esimerkiksi Symfonisk-kaiutinlamppu toimii myös valaisimena, vaikka sen kaiutinta ei käyttäisikään.

Seinätaululla on sen sijaan jo lähtökohtaisesti paljon pienempi kuluttajakunta, joten jos valinnanmahdollisuuksia rajataan entisestään vain muutamaan kuvioon, ei sen ostajakunta ole välttämättä järin iso.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.