Samsungin uusi langaton latausalusta lataa kahta laitetta samaan aikaan
Wireless Charger Duo lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla
Elokuun 9. päivästä on tulossa melkoinen spektaakkeli kaikille Samsung-faneille, kun yhtiö järjestää odotetun laitejulkistustilaisuuden New Yorkissa. Odotamme ainakin uutta Galaxy Note 9:ää ja Galaxy Watchia, mutta olemme saaneet tietoja myös täysin uudesta langattomasta latausalustasta, Wireless Charger Duosta.
Tunnettu vuotaja Roland Quandt jakoi Twitterissään lisälaitemyyjä MobileFunin kuvan uudesta latausalustasta, joka tukee pakkauksen mukaan joko kahden puhelimen tai yhden puhelimen ja yhden Galaxy Watchin langatonta pikalatausta. Uskomme myös, että Wireless Charger Duo on yhteensopiva myös vanhempien Galaxy-mallien kanssa.
Samsungin idea ei ole aivan ainutlaatuinen, sillä Apple kertoi jo viime syyskuussa julkaisevansa oman AirPower-latausalustan, joka lataisi samanaikaisesti niin puhelimen, Apple Watchin kuin AirPodsitkin. Samsung saattaisi siitä huolimatta ehtiä tuomaan oman Wireless Charger Duonsa kauppoihin jopa ennen AirPoweria, sillä Applen latausalustaa odotetaan myyntiin aikaisintaan syyskuussa 2018.
Samsung haluaisi epäilemättä kiilata Applen edelle omalla latausalustallaan, mutta korealaisyhtiölläkin saattaa mennä tovi saada Wireless Charger Duo kauppojen hyllyille saakka.
Tarkkasilmäisimmät saattoivat myös huomata, että Wireless Charger Duon pakkaus vahvistaa lopullisesti Samsungin uuden älykellon nimen. Pakkauksessa puhutaan nimenomaan Galaxy Watchista, joten voinemme viimeinkin haudata Galaxy Gear S4 -nimivaihtoehdon. Meille jää kuitenkin yhä hämärän peittoon, käyttääkö Galaxy Watch Tizen- vai Wear OS -käyttöjärjestelmää.
Julkistustilaisuuden päätähti on joka tapauksessa uusi Note 9, jonka mukaan olisi paketoitu myös merkittävästi uudistettu S Pen. Raporttien mukaan kosketuskynästä löytyisi nyt Bluetooth-yhteys, joten sitä voisi hyödyntää muun muassa musiikkitoiston hallitsemiseen, kameran etälaukaisemiseen ja mahdollisesti jopa äänimuistioiden tallentamiseen.
TechRadar raportoi suorana Samsungin julkistustilaisuudesta, jotta saat käsiisi kaikki viimeisimmät uutiset maailman suosituimman puhelinvalmistajan uutuuslaitteista. New Yorkissa järjestettävä tilaisuus lähetetään suorana myös Samsungin kotisivuilla 9. päivä elokuuta kello 16 alkaen.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Lähde: SamMobile
Dave is a freelance tech journalist who has been writing about gadgets, apps and the web for more than two decades. Based out of Stockport, England, on TechRadar you'll find him covering news, features and reviews, particularly for phones, tablets and wearables. Working to ensure our breaking news coverage is the best in the business over weekends, David also has bylines at Gizmodo, T3, PopSci and a few other places besides, as well as being many years editing the likes of PC Explorer and The Hardware Handbook.