Skip to main content

PS5: julkaisupäivä, hinta, uutiset ja viimeisimmät huhut tulevasta PlayStationista

(Image credit: Sony)

PlayStation 5 on Sonyn seuraavan sukupolven konsoli, joka julkaistaan loppuvuodesta 2020. Konsoli päättää samalla yhtiön huikean vuosikymmenen, jonka aikana PS4 nousi selkeään etulyöntiasemaan.

Vaan mitä tiedämme konsolista tällä hetkellä? Kaikki alkoi alkuvuodesta 2019, kun kuulimme konsolin arkkitehtuurista vastaavalta Mark Cernyltä, että yhtiö on kehittämässä PS4 Slim - ja PS4 Pro -konsolin jatkajaa. Cerny ei tuolloin vielä paljastanut tarkempia julkaisutietoja, mutta kertoi kuitenkin hieman, mitä konsolilta voidaan odottaa.

Julkaisupäivän lähestyessä Sony on kuitenkin alkanut kertoa hieman, mitä tulevaisuudelta voidaan odottaa. Virallinen julkaisuikkuna, logo, nimi ja muutamat tärkeät ominaisuudet ovat osa julkisuuteen paljastetuista jutuista. Mutta yhtiön mukaan PS5:llä on vielä hihassaan muutama iso yllätys paljastettavaksi. Konsolia ei kuitenkaan nähdä E3 2020 -tapahtumassa, sillä yhtiö julkisti jättävänsä messut jo toistamiseen väliin.

Vuoden 2020 käynnistyttyä meidän ei tarvitse odottaa onneksi enää pitkään lisätietoja, ja myös Microsoft on aloittanut tarkemman paljastelun Xbox Series X:n suhteen, Mutta huhuttujen speksien, tulevien seuraavan sukupolven pelien ja virallisten tietojen seassa olemmekin saaneet runsaasti pureskeltavaa niin ulkonäöstä vihjailevasta debug-konsolista kuin laitteen sisällä olevasta SSD-kiintolevystä.

Alle olemme koonneet kaikki tiedot, jotka olemme saaneet PS5:stä.

PS5: Tärkeimmät tiedot

  • Mikä se on? PlayStation 5 on seuraavan sukupolven PlayStation-konsoli, joka korvaa PS4 Slimin ja PS4 Pron.
  • Milloin se julkaistaan? "Loppuvuosi 2020", eli lokakuun ja joulukuun välinen aika vuonna 2020.
  • Mitä sillä voi pelata? Vain muutama peli on julkistettu virallisesti, mutta konsolille on odotettavissa kaikki Sonyn isommat pelisarjat.
  • Tukeeko se VR:ää? Kyllä. Seuraavan sukupolven konsoli tukee PSVR:ää ja huhuja liikkuu jo PSVR 2:sta.
  • Mitä se maksaa? PS4:ää myytiin julkaisussa 399 eurolla, mutta odotamme PS5:n maksavan enemmän.
  • Voinko pelata PS4-pelejä PS5:llä? Sony on kertonut panostavansa taaksepäin yhteensopivuuteen, joskin Microsoft on ollut tällä osa-alueella huomattavasti aktiivisempi.

God of War (Image Credit: SIE)

God of War (Image Credit: SIE) (Image credit: SIE Santa Monica Studio)

PS5:n julkaisupäivä

Sony julkisti virallisesti PlayStation 5:n julkaisupäiväksi "loppuvuoden 2020", joka tarkoittaa toisin sanoen loka- ja joulukuun välistä aikaa vuonna 2020. Erään vuodon perusteella julkaisupäivä olisi 20. marraskuuta 2020, mutta tätä ei ole vielä varmistettu viralliselta taholta. Se osuu tosin oikeaan julkaisuikkunaan.

Tämän myötä PS5 julkaistaan samoihin aikoihin kuin kilpailijansa Xbox Project Scarlett, jolle on annettu sama julkaisuikkuna.

PS5:n hinta

PS5

Death Stranding (Image credit: Kojima Productions)

Sony ei ole vahvistanut virallisesti PS5:n hintaa vielä, joten emme voi sanoa siitä mitään varmaa. Aiheesta on liikkunut kuitenkin huhuja. Erään vuodon perusteella konsoli maksaisi 499 dollaria Yhdysvalloissa.

Väitteeseen kannattaa tosin suhtautua epäilevästi, mutta emme katsoisi pahalla, jos konsolia myytäisiin lähes satasen halvemmalla kuin PlayStation 4:ää ja PS4 Prota julkaisussa.

Vähemmän uskottavamman huhun mukaan konsoli maksaisi jopa 900 puntaa, mutta Sony on kertonut, ettei tämä pidä paikkaansa.

Uskomme hinnan olevan kuitenkin linjassa konsolista löytyvän teknologian kanssa, mutta Sonyn pitää valmistautua myös kilpailijoihin. Emme usko, että Microsoft haluaa tehdä samaa virhettä kuin edellisen konsolisukupolven kanssa Xbox Onen korkean hinnan suhteen, joten Sonyn pitää pitää huoli, etteivät he tee samaa mokaa PS5:n kanssa.

PS5:n tekniset tiedot

PS5

Ghost of Tsushima (Lähde: SuckerPunch)
  • Kustomoitu 8-ytiminen AMD-piirisarja (joka pohjautuu 3. sukupolven Ryzen-arkkitehtuuriin ja Navi-näytönohjaimeen)
  • SSD-kiintolevy
  • Taaksepäin yhteensopivuus PS4-pelien ja PSVR-laitteiden kanssa
  • 3D-ääni
  • 8K TV -tuki

Mitä PS5 pitää sisällään? Emme tiedä tässä vaiheessa vielä paljoakaan PlayStation 5:n tarkemmista teknisistä tiedoista, mutta tässä kaikki tämän hetkinen tieto.

AMD:n tehokas prosessori sekä grafiikkaprosessori mahdollistavat säteenseurannan, tehokkaan valaisutekniikan, joka tuo pelien valaistukset kokonaan uudelle tasolle. Kyseessä on Hollywood-tason tekniikka, jota on käytettä isojen budjettien toimintaelokuvissa, joten siitä saa hyvän kuvan, mitä tulevilta peleiltä voidaan odottaa.

PlayStation-arkkitehtuuri ja PS4:n arkkitehtuurista vastannut Mark Cerny paljasti nämä kaikki antamassaan haastattelussa ja on nyt vastuussa myös uuden konsolin kehityksestä.

Säteenseuranta toteutetaan näytönohjaimen raudalla ohjelmiston sijaan, Mark Cerny paljasti Wiredille. "Näytönohjaimessa on tuki säteenseurannalle, minkä uskon olevan asia, jonka ihmiset ovat halunneet kuulla", Cerny kertoo.

Sony vahvisti puolestaan PS5:n tukevan 8K-pelaamista ja uskomme AMD SmartShiftin olevan teknologia tämän takana.

8K-tuki tarjoaa puolestaan entistä tarkemmat yksityiskohdat. Siksi uutiset SSD-kiintolevystä on otettu vastaan lämmöllä, sillä tulevat pelit alkavat vaatia entistä enemmän myös lukulaitteelta latausaikojen pienentämiseksi. Ennusteiden mukaan uusi SSD-levy olisi peräti 19 kertaa nopeampi kuin perinteiset SSD-kiintolevyt.

Latausaikojen lyhentämisen lisäksi kehittäjät voivat mahdollisesti pienentää myös asennustiedostojen kokoa, sillä SSD ei "vaadi tiedon toisintamista kompensoidakseen hitaita etsiskelyaikoja, joita nähdään optisissa levyissä ja HDD-asemissa".

PS5 hyötyykin SSD:n myötä tulevasta yksinkertaistetusta datahallinnasta, jonka vuoksi pelaajat saavat enemmän valtaa pelien asennuksen ja poistamisen suhteen. Käyttäjät voivat esimerkiksi poistaa vain tietyt osa-alueet pelistä. Koko pelin asentamisen suhteen jatkossa voidaankin valita pelkän yksinpelin tai moninpelin asennus konsolille.

PS5

Uncharted 4: A Thief's End (Lähde: Naughty Dog)

Fyysiset PS5:n levyt käyttävät 100 gigan optisia levyjä. Levyasema toimii samalla 4K Blu-ray-soittimena ja seuraavan sukupolven rauta tuo mukanaan myös kokonaan uuden käyttöliittymän.

Cerny kertoi käyttöliittymästä seuraavaa Wiredille: "Vaikka se on verrattain nopea käynnistämään pelejä, emme halua pelaajan käynnistävän peliä vain katsoakseen, mitä tapahtuu."

"Monipelien serverit jakavat konsolille tietoa liityttävistä aktiviteeteista reaaliajassa. Yksinpelit kertovat puolestaan, mitä tehtäviä pelaaja pystyisi suorittamaan ja mitä saavutuksia näistä saisi. Nämä kaikki näytetään jo suoraan käyttöliittymässä. Pelaajana voitkin hypätä suoraan aktiviteettien pariin."

Audion luvataan yltävän myös uudelle standardille Cernyn mukaan. Uusitun äänimoottorin luvataan toistavan immersiivistä ääntä etenkin kuulokkeiden kautta. Vaikka tarkemmista yksityiskohdista ei vielä tiedetäkään, voimme odottaa jotain Dolby Atmosin kaltaista.

PlayStation 5 parantaa myös pilvipelaamisen suorituskykyä ja siinä on "dramaattisesti parannellut tehot grafiikan renderöintiä" varten.

Kyseinen lause on suoraan yhtiöltä, kun he esittelivät laitetta sijoittajilleen pitämässä strategiapalaverissa.

Marvel's Spider-Man (Insomniac Games)

Marvel's Spider-Man (Insomniac Games) (Image credit: Sony)

Lähettämässään tiedotteessa Sony mainitsi, että "PlayStationin tulevaisuuden suunnan määrittelee kaksi termiä: immersiivisyys ja saumattomuus". Immersiivinen kokemus on tarkoitus "luoda nostamalla dramaattisesti grafiikan renderöintitehoja, jotka saavutetaan tehokkaammalla suorituskyvyllä ja kustomoidulla, ultranopealla SSD-asemalla".

Yhtiö ilmoitti myös pilvipelaamissuunnitelman tärkeydestä PlayStation Now -palvelun suhteen, sekä ryhtyi edistämään Remote Play -toimintoa entisestään. Heidän mukaan tämän "evoluutio" olisi tuoda tulevaisuudessa "saumaton pelikokemus minne ja milloin vain".

Remote Play on jo osa PlayStation 4:ää, ja sen avulla voi suoratoistaa pelejä konsolilta tietokoneelle, älypuhelimille, tableteille tai PS Vitalle. Sony sanoo kuitenkin "hyödyntävänsä viimeisimpiä laskennallisia, suoratoisto-, pilvi- ja 5G-teknologioita" parantaakseen PlayStation Nowin suorituskykyä jatkossa.

Sony on myös vahvistanut PS5:n olevan "äärimmäisen tehokas" taaksepäin yhteensopivuuden suhteen ja tukevan verkkopelaamista PS4-pelaajien kanssa.

Konsolin on huhuiltu olevan myös taaksepäin yhteensopiva PS4:n, PS3:n, PS2:n ja alkuperäisen PlayStationin kanssa, jolloin sen pelikatalogi kattaisi aina 90-luvun puolivälistä saakka. PS4:n osuus on nyt vahvistettu sekä PSVR-tuki. Sony vahvisti lisäksi, että PS5:n omistajat voivat pelata pelejään verkossa yhdessä PS4-pelaajien kanssa taaksepäin yhteensopivuuden avulla.

PS5:n muotoilu

PS5

(Image credit: Lets Go Digital)

Emme itse asiassa tiedä, miltä PlayStation 5 näyttää virallisesti. Muutaman vuotaneen kuvan perusteella konsoli saattaa näyttää kuitenkin hyvin erilaiselta kuin aiemmin.

Yllä oleva kuva on Let's Go Digitalin tekemä renderöinti konsolista, joka perustuu Zone of Techin löytämään valokuvaan aidosta ja toimivasta PS5-kehityskonsolista.

Kuva, edellyttäen että se on aito, vahvistaa monet vuotaneet huhut ja renderöinnit PlayStation 5:n muotoilusta ja paljastaa konsolin V-muotoisen aukon tuuletusreikineen.

Mitä kuvasta tarkalleen ottaen paljastuu? Siinä on useita painikkeita: virtanappi, reset, eject (kaksipuoliselle 100 gt:n Blu-ray-asemalle), järjestelmän ja verkon alustaminen ja konsolin vasemmassa laidassa. Erilliset valot kertovat puolestaan laitteen tilasta, ja ne on numeroitu 0 -7, joka viitannee parhaillaan käytössä olevien ytimien määrään. Ne saattavat viitata myös kytkettyihin ohjaimiin.

Oikealla puolella on puolestaan 5 USB-liitäntää (yksi USB 2.0 ja todennäköisesti viisi USB 3.0:aa) sekä USB B -liitäntä. Näiden yläpuolella oleva pieni rinkula saattaa olla sisäänrakennettu kamera perustuen aiempiin patentteihin.

Konsolin ylälevyssä näyttäisi olevan mielenkiintoisesti kumiset lätkät, mikä viittaisi konsolin tukevan myös toisenlaista asentoa joko stressitestiä tai käyttömukavuutta varten.

Olemme nähneet liikkeellä useita vuotaneita kuvia PS5:n kehityskonsolista, joissa kaikissa on ollut sama muotoilu. Näistä ei kannata kuitenkaan päätellä konsolin lopullista muotoilua. Jos tutkimme historiallisesti vanhempia PlayStation-kehityskonsoleita, ne ovat olleet muotoilultaan täysin erilaisia lopullisen tuotoksen kanssa.

Kehityskäyttöön suunnatut konsolit on suunniteltu erityisesti kestämään ja tukemaan raskasta käyttöä, jotta kehittäjät voivat viedä tuotoksensa äärimmilleen ilman, että konsolin virtapiirit käristyvät. Muotoilu on myös toteutettu sillä silmälllä pitäen, että ne auttavat löytämään mahdollisia ongelmakohtia ennen lopullista tuotetta.

Konsolin julkaisun ollessa vielä noin vuoden päässä, Sonylla on runsaasti aikaa tehdä PlayStation 5 -konsolista hieman normaalimman näköinen.

PS5

(Image credit: TechRadar)

Vaikka emme tiedäkään, miltä PS5 näyttää vielä, sony paljasti PlayStation 5:n virallisen logon CES 2020 -tapahtumassa. Kyseessä on käytännössä identtinen logo PlayStation 4:n kanssa, mutta numero neljä on vain korvattu vitosella.

Sonyn toimitusjohtaja Jim Ryan vihjaili kuitenkin Sonyn CES-puheessaan, että yhtiöllä "on vielä paljon kerrottavaa PS5:stä tulevina kuukausina. Ja odotamme pääsevämme kertomaan näistä lisää sekä esittelemään alustaa ja pelaamisen tulevaisuutta."

PS5:n ohjain

PS5

(Image credit: Japanese Patent Office/Sony)

PlayStation 5 saa uuden ohjaimen Sonyn mukaan. PS5-ohjaimessa, jolle ei ole annettu vielä nimeä, on haptinen tunnistin, joka korvaa DualShock 4:n tärinätoiminnon. Tämän tarkoituksena on parantaa ohjaimen antamaa palautetta ja luoda parempi immersio peleihin.

PS5:n ohjaimessa on lisäksi adaptiiviset liipaisimet, jotka Sonyn mukaan "on integroitu L2/R2-liipaisimiin". Kehittäjät voivat luoda näiden avulla erilaisia toimintoja, kuten vastustuskykyä lisäämällä simuloida vaikkapa liipaisimen raskaampaa painallusta.

Gematsun kääntämässä Business Insider Japanille antamassaan haastattelussa SIE:n toimitusjohtaja Jim Ryan sanoi:

"3D-ääni ja haptinen palaute ovat ominaisuuksia, joiden merkityksen ohjaimen käyttäjät huomaavat heti. Pelkästään Gran Turistmo Sportin pelaaminen PlayStation 5:n ohjaimella on täysin erilainen kokemus. Vaikka peli toimii yhtälailla nykyisellä ohjaimella, kokemukseen ei ole enää paluuta, kun haptinen palaute ja adaptiiviset liipaisimet luovat uuden tuntuman tiehen."

Näiden lisäksi patentti vihjailee uusien takanäppäimien korvaavan nykyiset DualShock-napit. Kyseessä saattaa olla vastaavat kuin Back Button Attachment -liipaisimet, jotka Sony julkaisi nykyiselle DualShock 4 -ohjaimelle.

Vaan miltä ohjain näyttää? Sonyn patentin mukaan, jonka julkaisi Japanin patenttitoimisto (patentin huomasi VGC), PS5:n ohjain näyttää hyvin samankaltaiselta kuin DualShock 4. Tosin muutamin isoin eroin.

Ensinnäkin PS5-ohjain näyttäisi olevan aavistuksen kookkaampi, ja siinä on sisäänrakennettu mikrofoni, isommat liipaisimet, pienemmät tatit ja siinä ei näyttäisi olevan liiketunnistusvaloa. Micro-USB-liitäntä näyttäisi vaihdetun myös pienempään USB-C-liitäntään, joka on sijoitettu ohjaimen yläosaan.

Liiketunnistimen puute herättää kysymyksen, kuinka PS5 pystyy seuraamaan ohjainta PSVR-pelien osalta. Tähän on tarvittu PS-kamera, joten toivomme konsolilla olevan toisenlainen tapa seurata ohjainten liikeratoja. Ellei Sony valmistaudu jo suoraan PSVR 2:een, joskin PS5:n on luvattu olevan yhteensopiva nykyisen PSVR:n kanssa.

DualShock 4:n kuulokeliitäntä näyttäisi myös olevan korvattu kahdella pyöreällä liitännällä. Uskomme näiden olevan edelleen liitäntä kuulokkeille, mutta jatkossa liitännät ovat erikseen kuulokkeille ja mikille. Ohjaimen neliskanttinen muotoilu näyttäisi myös olevan mahdollinen tuki erilliselle lataustelakalle, mutta tämä on vain meidän spekulaatiota.

PS5: Mitä pelejä pääsen pelaamaan?

PS5

(Image credit: Naughty Dog)

Voimme odottaa koko PS4-pelikirjaston olevan pelattavissa PS5:llä sekä PSVR-pelit. Sen verran jo tiedämme. Konsolille on myös parhaillaan jo kehitteillä pelejä, jotka hyödyntävät sen kaikkia tehoja.

Tällä hetkellä kaikki kehitteillä olevat Sonyn sisäiset PS4-pelit, Ghost of Tsushimasta The Last of Us 2:een, ovat potentiaalisia PS5-pelejä, jotka saapuisivat myös PS4:lle. Ottaen huomioon God of Warin, Gran Turismon ja Horizon: Zero Dawnin menestykset, tuntuisi älyttömältä, jos näiden jatko-osia ei nähtäisi PS5:llä.

Vaan entä ulkopuolisten kehittäjien pelit? Olemme saaneet varmistuksen, että Gearboxin uusi Godfall tulee yksinoikeudella PS5:lle, sekä Bluepoint Studiosin uusi peli. Myös Ubisoft on vahvistanut Watch Dogs: Legionin, Rainbow Six Quarantinen sekä Gods and Monstersin saapuvan PlayStation 5:lle ja Xbox Series X:lle.

Electronic Arts on puolestaan vahvistanut Battlefield 6:n olevan kehitteillä ja saapuvan seuraavalle konsolisukupolvelle.

PS5:n julkaisupelejä ei sen sijaan ole vielä julkistettu.

Sony on myös vahvistanut siirtäneensä fokuksensa indie-peleistä AAA-peleihin tavoittaakseen "todelliset pelaajat".

Entä PS5 Pro?

PS5

(Image credit: Shutterstock)

Erään huhun mukaan Sony on aikeissa julkaista PlayStation 5 Pro -mallin samaan aikaan perusmallin PS5:n kanssa.

Wccftech huomasi luotettavan japanilaisen pelitoimittaja Zenji Nishikawan väittäneen näin omalla YouTube-kanavallaan julkaistulla videolla. Vaikka tällaiset asiat sietää usein jättää oman onnensa nojaan, Nishikawa on ollut aiemmin oikeassa muun muassa PS4 Pron ja Switch Liten suhteen.

Nishikawan mukaan PS5 Pro maksaisi noin 100-150 dollaria enemmän kuin perusmallin PS5-konsoli. Raportin mukaan Sony julkaisee konsolit samaan aikaan, koska he ovat "huomanneet kiinnostuksen tehokkaampia malleja kohtaan ja haluaa antaa pelaajille vaihtoehdon jo heti konsolisukupolven alkaessa."