Paras 120 Hz 4K TV 2023: parhaat televisiot PS5:lle ja Xbox Series X:lle
VRR, auto low latency -tila ja muut vermeet

Parhaan 120 Hz 4K -television metsästys tällä hetkellä ei ole oikeastaan vaikeaa, koska sopivia malleja on niin harvassa. Vaikka 120 Hz virkistystaajuus on nykyään jo melko yleinen standardi HD- ja QHD-pelaamisessa, se vaatii 4K-televisiolta erillistä HDMI 2.1 -liitäntää.
Monissa laadukkaammissa pelimonitoreissa on ollut vastaavat speksit jo vuosien ajan, mutta 4K 120 Hz -televisiota etsineille tarjonta on alkanut parantua vasta viime vuosina. PlayStation 5:n ja Xbox Series X:n julkaisun myötä teknologialle on myös kysyntää, sillä molemmat konsolit yltävät vaadittuun suorituskykyyn, kunhan televisio vain kykenee sitä vastaanottamaan.
Olemme listanneet alle parhaat televisiot, jotka yhdistävät upean kuvanlaadun ja resoluution mahdollisimman korkeaan virkistystaajuuteen. 120 Hz 4K -suorituskyvyn ohella olemme valinneet listalle ainoastaan televisioita, jotka olemme arvostelleet korkein arvosanoin. Täten voit olla varma siitä, että kaikissa alla olevissa malleissa on erinomainen väritoisto, ylöspäin skaalaus, katselukulmat ja kirkkaudet kaikenlaista pelaamista varten.
Lisäksi olemme huomioineet vain pelaamiseen soveltuvia ominaisuuksia, kuten alhaisen viiveen (input lag), muuntuvan virkistystaajuuden (VRR), Auto Low Latency -tilan sekä FreeSync- ja G-Sync-tuet. Alla olevista malleista löytyy siis kaikki tarvittava nautinnolliseen pelaamiseen.
Testivoittaja
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Samsung S90C on tämän hetken paras vaihtoehto valtaosalle pelaajista. Se tarjoaa erinomaisen kontrastin aina värikkäistä kohtauksista tummiin mustan sävyihin. Kuvanlaatu onkin parempi kuin LG C3:ssa.
Pelaajia hemmotellaan neljällä HDMI 2.1 -liitännällä, joissa kaikissa on VRR- ja ALLM-tuki sekä muut tarpeelliset peliominaisuudet. Televisio tukeekin konsoleilla 4K/120 Hz -tilaa ja PC:llä peräti 144 hertsin 4K-kuvaa.
Mukana ei kuitenkaan ole Dolby Vision -tukea, mikä on Xbox Series X:n omistajille harmi. Kuva on onneksi dynaaminen ja kirkas ilmankin, joten suuresta menetyksestä ei voi puhua.
S90C ei yllä kirkkaudessa aivan lippulaivamalli S95C:n tasolle, mutta pidimme testissämme edullisemman mallin kuvaa tasalaatuisempana. Ja kun hintaero on merkittävä, on hinta-laatusuhde S90C:ssä merkittävästi parempi.
Malli hyödyntää OLED- ja QLED-paneelien teknologiaa oivallisella tavalla. Jopa äänenlaatu on hyvää. Kun peliominaisuudet ovat kunnossa, on suosittelu helppoa. Ainoan poikkeuksen tekee 83-tuumainen malli, joka hyödyntää huonompaa OLED-paneelia. Sen kirkkaus jääkin kauaksi pienempien versioiden vastaavasta.
Lue koko arvostelu: Samsung S90C
Paras keskihintainen vaihtoehto
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Kuten 'Perfect for PS5' -leima kertoo, Sony X90L on suunnattu PS5-konsolin kaveriksi. Se ei ole markkinoiden paras, mutta hinta on kohdillaan hyvätasoiseksi 120 hertsin pelitöllöksi.
Mallissa on 120 Hz-, VRR- ja ALLM-tuki jo mainitun Perfect for PS5:n lisäksi. Viimeksi mainittu tarkoittaa käytännössä sitä, että kun televisio on yhdistetty PS5-konsoliin, hyödyntää se automaattista HDR-asetusta parhaan mahdollisen kuvanlaadun luomiseksi. Valitettavasti aivan kaikki ei ole kuitenkaan huipussaan, sillä vasteaika on peräti 18,2 ms. Se on keskimääräistä enemmän. Lisäksi mukana on vain kaksi HDMI 2.1 -liitäntää, mikä onneksi riittää valtaosalle.
Kuvanlaatu onnistuu päihittämään valtaosan LED-kilpailijoista. Maksimikirkkaus on 1 225 nitiä, joka on erittäin hyvä lukema jopa Samsung S90C -malliin verrattuna. Kirkkauden ansiosta televisiota voi suositella pelaamisen ohella leffakäyttöön.
Äänenlaatu ja muotoilu ovat hyvällä tasolla, eikä ulkonäkö aiheuta minkäänlaista mutinaa. Hinta on hieman korkeampi kuin osalla OLED-malleista, mutta peliominaisuudet ja maksimikirkkaus antavat paljon anteeksi.
Lue koko arvostelu: Sony X90L
Paras 120 Hz pelitelevisio kokovaihtoehdoiltaan
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
LG C3 on loistava malli, joka olisi tämän listan kärkitaistossa, jollei Samsung S90C tarjoaisi rahalle merkittävästi parempaa vastinetta 55-77 tuuman kokoluokassa. Samsung vetää pidemmän korren kirkkaudessa ja kaiuttimissa. Sen sijaan C3 erottuu edukseen tuumakokojen ääripäissä, sillä tarjolla on niin 42-tuumainen pikkutelkkari kuin 83-tuumainen jättiläinen. Kun tähän yhdistää loistavat peliominaisuudet, voi malli olla oikea ratkaisu tuleviin virtuaaliseikkailuihin.
Kiittelimme testijakson aikana 4K OLED -näyttöä, jonka mustan sävyt ovat upean syviä. Sen sijaan värimaailma ei tee aivan samanlaista vaikutusta kuin S90C. Kirkkauden puute voi olla ongelma aurinkoisena päivänä, joten valoisiin huoneisiin kannattaa harkita kirkkaampaa OLED-mallia tai mini-LED-paneelilla varustettua telkkaria.
Peliominaisuudet ovat markkinoiden kärkeä. Mukana on FreeSync-, G-Sync- ja VRR-tuki. Lisäksi HDMI 2.1 -liitäntä mahdollistaa 4K/120 Hz -pelikokemuksen Dolby Visionilla. Niin ikään vasteaika on todella hyvä, eikä tätä parempaa oikeastaan ole tarjolla.
Jos etsit pientä tai todella isoa OLED-pelitelevisiota, on LG C3 oivallinen valinta. Keskikokoista mallia etsivien kannattaa kuitenkin valita Samsung S90C.
Lue koko arvostelu: LG C3
Paras edullinen 120 Hz pelitelevisio
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Nyt kun mallin hinta on tullut hieman alaspäin, on LG B3 on erinomainen huokeahintainen OLED-televisio. Se tarjoaa kattavat perus- ja peliominaisuudet sekä hyvän kuvanlaadun.
Loistava kontrasti tuo värit ja pimeät hetket hienosti eloon. Näiden osalta LG B3 tuntuu jopa paremmalta kuin mitä hintalapun perusteella voisi luulla. Mukana on lisäksi Dolby Vision HDR -tuki, joka nostaa katselukokemuksen entistä paremmaksi. Kirkkaus ei kuitenkaan pärjää LG C3:lle, Samsung S90C:lle sekä Sony A80L:lle. Normaalissa valaistuksessa tämä ei haittaa, mutta esimerkiksi kirkas päivänvalo voi aiheuttaa silminnähtävän aiheen ärsytykselle.
LG:n erillinen Game Optimizer -pelitila nostaa B3:n hyväksi vaihtoehdoksi pelaajille. Sen avulla voi säätää kokemustaan kattavasti haluttuun suuntaan pelin tarpeen mukaan. Ominaisuuslistalla silmä kiinnittyy keskeisimpiin peliominaisuuksiin, joita ovat 4K/120 Hz -tuki, VRR, ALLM sekä Dolby Vision. Valitettavasti näitä tukevia HDMI 2.1 -liitäntöjä on vain kaksi, mutta valtaosalle se riittää.
Sisäänrakennetut kaiuttimet eivät ole kummoiset, minkä lisäksi edullinen hinta näkyy jalustassa. Nämä ovat kuitenkin pieniä murheita, jotka eivät estä LG B3:sta nousemasta oivalliseksi vaihtoehdoksi OLED-televisiota etsivälle.
Lue arvostelu: LG B3
Paras huippumalli
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Testiemme perusteella Samsung S95C on kirkkain OLED-television tähän asti. Testituloksemme päihitti aiemmat QD-OLED-paneelit enimmäiskirkkaudessa jopa 40 prosentilla. Maksimilukema 1 400 nitiä pitääkin esimerkiksi LG C3:n 820 nitin lukemaa pilkkanaan. Jo pelkästään tämä tekee mallista kiinnostavan sekä tietenkin hintavan.
Kehuimme arvostelussa HDR:n tehokkuutta, joka tuo värit eloon täysin uudenlaisella tavalla. Et joudu tekemään minkäänlaisia kompromisseja tummien sävyjen kanssa, vaan molemmat ääripäät tasapainottelevat onnistuneesti keskenään.
Liikeprosessoinnissa on kuitenkin pieniä haasteita, mukana ei ole Dolby Vision HDR -tukea ja kuvanlaadun hiominen vaatii turhankin pitkällisen säätöjumpan. Tämän vuoksi monet pitänevätkin Sony A95K -kilpailijaa helpompana vaihtoehtona, sillä se näyttää hyvältä heti käyttöönotosta lähtien. Samanlaista vaikutusta se ei kuitenkaan parhaimmillaan tee kuin S95C.
Mukana on kaikki perusominaisuudet HDMI 2.1 -liitännöistä (4K/120 Hz, VRR) ja suoratoistopalvelutuesta lähtien, joten kyseessä on eittämättä tämän hetken parhaita OLED-malleja.
Lue koko arvostelu: Samsung S95C
Paras pelitelevisio PS5-konsolille
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Sony A80L on yhtiön keskihintainen ratkaisu OLED-markkinoille, jonka selvin verrokkikumppani on LG C3. Televisiolta on lupa odottaa loistavaa mustan tasoa ja värimaailmaa, 4K/120Hz-tukea pelaamiselle sekä yhtiön omaa Acoustic Surface Audio+ -teknologiaa, mikä tekee tästä mallista todella vakuuttavan ja laadukkaan vaihtoehdon. Vakuutuimme testeissä Acoustic Surface Audio+:sta, joka tuottaa täyteläisen äänen kahdella subwooferilla. Ääni on itse asiassa jopa niin vakuuttava, ettei erilliselle soundbarille ole välttämättä edes tarvetta.
Yksityiskohtaiset kuvat, sävykkäät värit ja syvät mustat syntyvät uuden paneelin Sonyn oman Cognitive Processor XR:n avulla. Kuvanlaatu hakee vertaistaan olematta kuitenkaan yliterävä. Myös värit ja kontrasti hoituvat mallikkaasti. Ainoa isompi ongelma koskee hieman vaatimatonta kirkkautta, joten katseluhuoneen kannattaa ainakin leffailtoina olla pimennetty.
Malli on erinomainen valinta myös PS5-konsolin kaveriksi. "Perfect for PS5" -ominaisuudet kattavat parannetun HDR:n sekä automaattisen tilavaihtelun peligenren mukaan. Harmillisesti mukana on kuitenkin vain kaksi HDMI 2.1 -liitäntää, mikä on puolet vähemmän kuin LG:n ja Samsungin OLED-malleissa.
Lue arvostelu: Sony A80L
- Haluatko kokeilla 8K-pelaamista? Nämä 8K-televisiot tarjoavat tällä hetkellä parasta
4K/120 Hz -televisiot: kysymykset ja vastaukset
120 Hz -paneeli: miksi sillä on merkitystä?
Miksi TechRadar voi luottaa
Onko virkistystaajuuksilla oikeasti niin paljon merkitystä, että niiden vuoksi kannattaa ostaa kokonaan uusi televisio? Uskaltaisimme väittää, että ilman laadukasta televisiota Sonyn ja Microsoftin uusien konsoleiden tehokkaat ominaisuudet jäävät turhiksi. Kaikki se suorituskyky ei näy yhtään sen parempana ilman televisiota, joka pystyy sitä tukemaan.
Hertsit, tai virkistystaajuus, tarkoittaa suoraan sitä, kuinka monta ruutua televisio pystyy näyttämään sekunnissa. Koska sekä PS5 että Xbox Series X pystyvät pyörittämään pelejä 120 ruudun kuvataajuudella (fps) 4K UHD -resoluutiossa, tarvitset sitä varten myös paneelin, jossa on 120 Hz virkistystaajuus.
Suurin osa 4K-televisioista tukee ainoastaan 60 Hz/4K:ta. Tämä oli täysin riittävä Xbox One X:lle ja PS4 Prolle, jotka ylsivät korkeintaan 60 ruudun kuvataajuuteen 4K-peleissä. Mutta uusillakaan konsoleilla kuvataajuutta ei voida parantaa liiaksi alentamatta resoluutiota esimerkiksi 1440p:hen. Ruudunpäivityksessä ei siten näe välttämättä aina toivottua lopputulosta vanhoilla televisioilla.
Kun 4K-televisio tukee korkeampaa virkistystaajuutta, tällöin kuva on paljon sulavampi ja terävämpi. Myös liikesumeus on pienempi kameraa liikuttaessa. Tämä auttaa eritoten Call of Dutyn kaltaisissa nopeatempoisissa räiskinnöissä, joissa kameraliike on nopeaa ja toistuvaa. Silti ruudunpäivityksen tuomat parannukset eivät jää ainoastaan yhteen genreen.
Siksi suosittelemme ostamaan yhden alla olevista televisioista, jos olet jo päivittänyt tai olet aikeissa päivittää konsolisi uudelle sukupolvelle.
HDMI 2.1: Mikä se on?
HDMI 2.1 on tehokas uusi tapa siirtää dataa, jonka avulla televisio pystyy tukemaan korkeita virkistystaajuuksia ja resoluutiota samanaikaisesti. Sen lisäksi se tuo televisioon kaksi muuta tärkeää pelaamiseen vaikuttavaa ominaisuutta: muuntuvan virkistystaajuuden (VRR) ja Auto Low Latency Mode -tilan (ALLM).
VRR on työkalu, jonka vaulla televisio pystyy automaattisesti säätämään virkistystaajuutta pelikonsolin ulostulon mukaan. Vaikka Xbox Series X ja PS5 kykenevät toistamaan 120 Hz 4K -resoluutiota, yksittäisten pelien ruudunpäivitys heittelee tapahtumien mukaan. Mitä suurempi pudotus ruudunpäivityksessä, sitä enemmän ruudulla näkyy repeilyä ja pätkimistä, jotka syntyvät television yrittäessä nopeasti mukautua muuttuneeseen tilanteeseen.
VRR:n avulla televisio pystyy muuttamaan virkistystaajuutta lennossa, joten se ei koskaan poikkea pelin omasta ruudunpäivityksestä. Sen ansiosta peli pyörii sulavasti, vaikka suorituskyvyssä ilmenisikin heittelyä.
ALLM puolestaan huomaa, milloin käyttäjä pelaa peliä ja säätää television asetukset automaattisesti siten, että input lag -viive on mahdollisimman pieni. Kyseessä on yksinkertainen, mutta äärimmäisen kriittinen ominaisuus, jonka avulla käyttäjän ei tarvitse manuaalisesti muuttaa peli- ja elokuva-asetuksia näiden välillä liikkuessa.
Jos etsit uutta televisiota nimenomaan pelikäyttöön, silloin suosittelemme turvaamaan tulevan laitteen vuosiksi eteenpäin varmistamalla, että siitä löytyy HDMI 2.1.
120 Hz -laitteiden tärkeys
Kannattaa huomioida, että aivan kuten 4K-televisiot vaativat 4K-lähteen, myös 120 Hz televisiot tarvitsevat 120 Hz tukevia pelejä tai videoita.
Monet mediatoistimet tukevat nykyään jo 120 Hz virkistystaajuutta, kuten Apple TV 4K (2021). Edullisimmista vaihtoehdoista näitä ei kannata kuitenkaan odottaa, sillä niiden ruudunpäivitys on yleisesti ottaen rajattu joko 30 tai 60 ruutuun.
Kaikki tarjoukset
Get daily insight, inspiration and deals in your inbox
Rekisteröidy saadaksesi päivittäisiä uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, analyyseja, tarjouksia ja paljon muuta tekniikan maailmalta.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Matt BoltonManaging Editor, Entertainment