Arvostelussa Horizon Forbidden West

Horizon Zero Dawn ei olisi tarvinnut jatko-osaa. Vuonna 2017 julkaistu peli tuntui tarinan osalta saapuneen täydelliseen päätökseen, kun lopputekstit pyörivät ruudulla. Nora-heimon hylkiönä syntynyt Aloy oli tarinan päätteeksi kukistanut käytännössä yksin koko heimoa uhanneen robottihyökkäyksen ja saavuttanut siten heimonsa arvostuksen. Tarina oli saanut hienon päätöksen.

Joten vaikka halusimme palata oudon futuristiseen ja silti esihistorialliseen Maahan, jossa robottidinosaurukset kävelivät mannuilla ja ihmiset olivat alkukantaisia heimoja näiden rinnalla, oliko jatkolle oikeasti tarvetta?

Horizon Forbidden Westilla Guerrilla Games todistaa, että Aloyn tarinalle oli tarve tuoda jatkoa. Uusin osa on tekninen taidonnäyte, joka tuntuu uuden sukupolven peliltä ja onnistuu silti kaappaamaan inhimillisen sydämen kaiken sen keskellä.

Maailman paino harteilla

Horizon Zero Dawnissa Aloy nousee pelaajan avustuksella mitättömyydestä maailman pelastavaksi sankariksi. Forbidden West paljastaa tämän suosion kääntöpuolen. Aloyn yrittäessä etsiä ratkaisua maata vaivaavaan punaiseen vitsaukseen, joka tappaa niin eläimet kuin kasvillisuuden, hän matkaa kohti länttä.

Kielletyksi länneksi kutsutulla alueella majailevat Tanakth-heimon eri ryhmittymät, joille Aloyn uroteot eivät merkitse mitään. Sankarimme ei ole kuitenkaan yksin uudella reissullaan, vaan Varl ja Erend saapuvat hänen mukanaan vastakkaiselle mantereelle auttamaan tämän vaativassa tehtävässään. Ja tuo tehtävä saa hänet työntämään ystävänsä luotaan, sillä hän on vihainen maailman tilalle. Hän yrittää pelastaa koko maailmaa vitsaukselta, mutta joka nurkan takana häntä hidastavat mitättömät poliittiset riidat ja juonittelu.

Kielletyssä lännessä hän joutuukin välittömästi Tenakth-heimossa kytevän sisällissodan nappulaksi, kun vallanhimoinen Regalla ryhtyy järjestelemään valtarakenteita uusiksi näitä palvelevien robottieläinten avulla. Tästä käynnistyykin seikkailu, joka syventää maailman tieteispuolta merkittävästi enemmän kuin alkuperäisteos.

Vaikka Aloy ei koskaan kieltäydy auttamasta poljettuja ja apua tarvitsevia, varsinkin pelin alussa hän pyrkii karkaamaan kaikista mahdollisista kanssakäymisistä. Hän karkaa yön turvin ystävänsä Varlin luota ja työntää Erendin pois luotaan sanomatta sanaakaan. Aloy pakottaa itsensä yksinäiseen elämään, koska hän ei halua kuormittaa muita tämän omalla taakallaan.

Juuri tämä puoli loistaa kirkkaasti jatko-osassa. Tarina pysyy henkilökohtaisena. Forbidden West kertoo ihmisyydestä ja ystävyyksistä, jotka toimivat, koska varsinainen pelimaailma on täynnä syviä ja mielenkiintoisia hahmoja. Varl ja Erend palaavat alkuperäisestä pelistä, mutta hahmojen paluun taustalla on syvemmät tarkoitukset.

Lisäksi jatko-osa esittelee uusia tuttavuuksia, kuten rauhaisan heimon voimakasluonteisen Zon ja vähäsanaisen soturi Kotallon, joka on menettänyt juuri toisen kätensä. Kukin hahmo tuo peliin oman perspektiivinsä, jonka kautta peilataan Aloyn kohtaamia tapahtumia. He saavat myös Horizon Forbidden Westin maailman tuntumaan elävältä ja aidolta.

Ystävät matkan varrella

Tarinan keskittyminen hahmoihin nousee selväksi tarkastellessa, kuinka paljon peliajasta kuluu dialogipuita katsellessa. Halutessaan pelaajat voivat viettää tuntikausia jutellen kumppaneilleen, joiden kanssa Aloy voi luoda syvempiä suhteita. Juoni itsessään on silti käytännössä lineaarinen ja antaa pelaajalle vaihtoehtoja vain muutamissa kohdissa. Luvassa ei siis ole mitään Mass Effectin tai Dragon Agen kaltaista, mutta hahmot tuntuvat yhtä merkityksellisiltä kuin parhaimmissa roolipeleissä.

Ja juuri tämän vuoksi Forbidden West tuntuu olevan muutakin kuin vain yksi uusi avoimen maailman toimintapeli.

Guerrilla Games on aina tehnyt kauniita pelejä, mutta Horizon Forbidden Westin kohdalla tiimin visuaalinen silmä tukee tarinaa. Ensiluokkaisen upea animaatio herättää hahmot eloon, ja heidän kasvoilta voi nähdä useita eri tunnetiloja näiden keskustellessa Aloyn kanssa. Henkilöiden väliset keskustelut ovatkin yksi pelin vakuuttavimmista hetkistä, ja omaan tukikohtaan palaakin usein vain kuullakseen kumppaneiden viimeisimmät koitokset ja mietteet tapahtumista.

Pelaaja ei siten saa kuulla ainoastaan Regallan ja hänen joukkojensa aiheuttamasta uhasta, vaan hän myös näkee tämän kyseisen uhan aiheuttaman vihan ja pelon kaikkialla Aloyn ympärillä. Niin Erendin haasteet oppia käyttämään muutakin kuin nuijaansa tai Varlin vilpitön halu auttaa Aloyta iskevät pelaajaan, koska heidän tunteet voi nähdä heidän kasvoiltaan. Inhimillisyyttä käsittelevän tarinan kohdalla onkin tärkeää, että inhimillisyys näkyy pelaajan ympärillä olevien ihmisten kasvoilta.

Pelaajan tekemät valinnat ovat lopulta melko pieniä, mutta niiden vaikutukset pelimaailmaan ovat yllättävän suuret. Jopa aivan mitättömissä rooleissa olevat hahmot muuttavat puheitaan pelaajan tekemisten pohjalta, ja hahmojen dialogi saattaa jopa muuttua riippuen siitä, kelle pelaaja päättää puhua ensimmäisenä tukikohdassa.

Useimmissa peleissä kaikkien hahmojen dialogipuun läpikäyminen tukikohdassa on mielenkiintoisesta dialogista huolimatta rutiini, joka on tehtävä ennen seuraavaa seikkailua. Mutta kun yksi hahmoista toteaa ja toruu Aloyta, koska hän ei puhunut tälle ensimmäisenä saavuttuaan takaisin, omilla pienilläkin valinnoilla tuntuu olevan väliä. Näihin lukeutuvat juuri pienet kommentit, joissa esimerkiksi Kotallo kertoo kuulleensa Aloyn ottavan seuraavaan tehtävään mukaan kumppanin vain muutama minuutti sen jälkeen, kun pelaaja teki kyseisen päätöksen. Tämä luo pelaajan ja hahmojen väliin todelta tuntuvia ystävyyssuhteita ja merkityksellisyyttä, joka voimistuu pelin edetessä.

Joten vaikka pelaaja ei välttämättä tee mitään merkittäviä valintoja, jotka vaikuttavat merkittävästi pelimaailmaan, juuri tällaiset lähes huomaamattomat muutokset saavat maailman tuntumaan elävältä ja pelaajan tuntemaan olevansa osa sitä. Jo Zero Dawn onnistui luomaan immersiota pelimaailmasta löytyvillä jäänteillä, joita myös jatko-osassa hyödynnetään vahvasti. Mutta erityisesti dialogiin tehty lisäpanostus jatko-osassa saa immersion tuntumaan entistä voimakkaammalta.

Sairaan kaunis maailma

Horizon Forbidden West on yksi kauniimmista peleistä koskaan. Pelimaailmana toimii siivu Yhdysvaltain läntistä rannikkoa, joka kattaa niin Las Vegasin kuin San Franciscon noin kymmenen minuuttia kestävän läpijuoksun osalta. Jos aluetta vertaa todellisuuteen, etäisyydet ovat tietenkin luonnottomat, mutta tämä ei silti estä ihailemasta pelimaailman valtavuutta ja yksityiskohtiin panostusta. Pelaaja näkee matkatessaan maailmassa useita erilaisia ympäristöjä aina autioista aavikoista vehreisiin viidakkoihin, jäisiin vuoriin ja sinisen syvistä meristä raunioituneihin kaupunkeihin.

Pelimaailma herääkin eloon juuri detaljien myötä. Likaiset vuoristopolut, pienet halkeamat lohkareissa, sammalen huojunta puissa ja auringon kimalle lunta vasten saavat kaiken tuntumaan aidolta. Puhumattakaan kuinka upeaa niitä on vain unohtua katsomaan. Kun päälle lisää vielä muuttuvat sääolosuhteet ja vuorokaudenajat, pelistä löytyy lukuisia kuvakaappauksen arvoisia kohtauksia.

Pelin maailma ei ole kuitenkaan rauhallinen, vaan alkuperäisestä pelistä tutut mekaaniset eläimet ovat edelleen mukana. Niin uudet kuin vanhat tuttavuudet vaanivat Forbidden Westin rikkaissa ympäristöissä tarjoten pelaajille lukuisia haasteita ja ennen kaikkea lisää taustoitusta. Grimhornit siementävät esimerkiksi maaperää, kun taas fireclawit kaskeavat metsää.

Ja aivan kuten ensimmäisessä osassa, myöskään jatkossa luonnon ja mekaanisten robottien synnyttämä kontrasti ei sodi keskenään. Päinvastoin ne ovat luonnollinen osa pelin uutta luonnonkulkua, mikä tekee maailmasta niin täyteläisen kokemuksen.

Väsyneet jalat

Vaan vaikka maailma on upeaa katsottavaa, matkaaminen Forbidden Westissa on toisinaan melkoista tuskaa. Aloyn ohjaus on useimmiten haastavampaa kuin pitäisi, ja vaikka Guerrilla antaa asetuksissa tähän hienosäätövaraa, lopputulos ei ole järin onnistunut. Hypätessä hahmo ei aina saa otetta kiinni seinästä, vaan putoaa kuolemaansa tai pitkän kiipeilyurakan juurelle. Myös rappusiin on toisinaan vaikea tarrautua, tai vaihtoehtoisesti juostessa Aloy jää roikkumaan kielekkeelle tahtomattaan. Hahmon ohjaus tuntuukin epätarkalta, mikä rikkoo pelituntumaa toistuvasti.

Tämä nousee erityisen ärsyttäväksi, kun peli itsessään näyttää niin hyvältä, mutta pelattavuus haraa toistuvasti sitä vastaan. Pahimmillaan epätarkkuus johtaa kuolemaan, mutta useimmiten se vain aiheuttaa ärtymystä. Ohjauksesta puuttuu pelin kaipaama sulavuus. Kun koko muu maailma suorastaan hohkaa immersiota, on ikävä irtaantua siitä toistuvasti todellisuuteen vain jatkuvan kompastelun vuoksi.

Epätarkka ja kömpelö ohjattavuus vain korostuu ratsastaessa, jolloin ratsu jää toistuvasti jumiin pienimpiin kiviin tai pysähtyy täysin hipaistaessa oksaa. Valtaosan ajasta liikuinkin mieluiten jalan paikasta toiseen, vaikka teoriassa ratsulla välit olisi pitänyt kulkea huomattavasti sukkelammin.

Ja koska tutkiminen ja tasoloikinta ovat iso osa Horizon Forbidden Westin kokemusta, tästä nousee nopeasti merkittävä ongelma. Tätä ei myöskään auta huono luettavuus. Pelimaailma on todella upeaa katsottavaa, mutta se ei osaa kertoa selkeästi pelaajalle, mitä kaikkea tämä voi tehdä. Täysin identtisiltä näyttävät kallioseinämät voivat esimerkiksi poiketa toisistaan siten, että toista pääsee kiipeämään ja toista jostain syystä ei. Sama koskee myös maailman lukuisia kerättäviä kasveja, arkkuja sekä mekaanisilta dinoilta jälkeen jäämiä resursseja, jotka katoavat helposti ympäristöön.

Luettavuutta helpottaakseen Aloy pystyy tosin korostamaan kaikki lähialueen interaktiiviset kohteet omalla fokuksellaan, mutta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaaja joutuu painamaan tattia toistuvasti vain nähdäkseen, minne pelissä voi ylipäätään edetä.

Pelimaailman kanssa toimiminen onkin toistuvasti hankalaa ja paikoin rasittavan tönkköä. Tämä ei suinkaan pilaa pelikokemusta, mutta sitä ilmenee useammin kuin olisi suotavaa.

Eeppinen taistelu

Horizon Forbidden Westin toimintamekaniikka on mielenkiintoinen järjestelmä hallittavaksi ja tarjoaa yllättävän paljon syvyyttä. Maailmaa kansoittavien robodinosaurusten lisäksi Aloy joutuu myös kukistamaan ison kasan vihamielisiä ihmisiä, jotka taistelevat eri heimojen nimissä. Ihmisiä vastaan taistelu on ihan tyydyttävää, mutta ei läheskään yhtä kiinnostavaa kuin pelin valttikortteina toimivia robotteja vastaan. Usein paras ja siten ainoa taktiikka ihmisvastustajia vastaan on hidastaa aika ja ampua näitä jousipyssyllä päähän.

Toiminta herää kuitenkin eloon juuri mekaanisia eläimiä vastaan taistellessa. Kullakin vihollistyypillä on omat vahvuudet ja heikkoudet, joiden hyödyntäminen kiihkeissä taisteluissa on avain voittoon. Pelaajan käytössä on lisäksi iso liuta uusia ja vanhoja aseita, joiden myötä taisteluihin saadaan vaihtelua.

Apex Tideripperin kukistaminen esimerkiksi pelkän sähköansojen ja happokärkisten nuolien avulla on melkoinen kokemus. Robottien elementtiheikkoudet sisältävät yllättävää syvyyttä, jotka tekevät taisteluihin valmistelusta lähes yhtä tärkeää kuin itse taisteluista. Zero Dawnin lailla peli kannustaakin asettelemaan pelialueelle ansoja ennen varsinaisen taistelun alkamista. Aloy on kuitenkin luonnostaan metsästäjä, joten nämä opit ovat hänelle osa arkea.

Harmillisesti pelaajan ei tosin välttämättä tarvitse oppia käyttämään kaikkea tarjolla olevaa arsenaalia, sillä viholliset saa kukistettua ilmankin, jos tähtäys on vain kohdallaan. Forbidden West lisääkin peliin ison liudan uusia aseita, joille ei seikkailun aikana tullut kuitenkaan koskaan tarvetta, kun tavallisella jousipyssylläkin pärjäsi riittävästi. Toki tässä vaikuttavat aina itse kunkin taitotaso, joten parempi että pelistä löytyy lisäapuja juuri ansojen ja erilaisten nuolenkärkien muodossa, jos kohdattavat viholliset tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta.

Silti pelin isoimpia vihollisia vastaan käytävissä eeppisissä taisteluissa vaaditaan itsekuria ja vastustajan liikkeiden oppimista. Pelaaja pystyy skannaamaan viholliset nähdäkseen näiden heikot kohdat, jotka tuhoamalla vihollisilta saa usein rajattua näiden kykyvalikoimaa. Massiiviset taistelut ovatkin Forbidden Westin selkeä kohokohta, joskin varsinkin matkan alussa nämä saattavat venähtää paikoin vähän turhankin pitkiksi väsymystaisteluiksi. Haasteen osalta Aloyn kohtaamiset eivät myöskään ole ihan niin vaativia kuin esimerkiksi Monster Hunterissa, mutta idealtaan ne ovat samankaltaiset ja aavistuksen nopeatempoisemmat.

Zero Dawnin lailla pelaaja voi myös hakkeroida mekaaniset viholliset omalle puolelleen, jolloin nämä taistelevat rajallisen ajan Aloyn rinnalla. Varsinkin loppupuolella, kun Aloy pystyy hakkeroimaan myös valtavia mammutteja, lopputulos voi olla varsin eeppinen.

Parhaimmillaan taistelut johtavat äärimmäisen tyydyttäviin hetkiin, kun vihollisen onnistuu lamaannuttamaan oikein asennetun ansalangan avulla ja repäistyä näiden kanuunan ja kääntämällä sen niitä vastaan. Horizon-peleissä pelaaja on aina tuntenut olevansa vain pieni ihminen valtavien robottien jaloissa. Tätä ei voi juuri paremmin korostaa kuin katsoa kahden valtavan dinosauruksen taistelevan keskenään omien silmien edessä.

Yhteenveto

Horizon Forbidden West ei ole kuitenkaan täysin virheetön peli, ja toisinaan kehittäjien tuntuu keskittyneen enemmän muotoon kuin sisältöön. Tämä näkyy ennen kaikkea liikkumisessa ja ohjauksessa, jotka aiheuttavat toistuvasti ongelmia. Tästä huolimatta kokonaisuudesta on onnistuttu tekemään vakuuttavan upea kokemus, joka edustaa parhaimmillaan pelien parhaimmistoa. Harmillisesti tähän ei vaan pystytä kokoaikaisesti.

Pelin suurin saavutus on silti sen hahmoissa. Zero Dawn ei välttämättä tarvinnut jatko-osaa, mutta viettämäni aika Forbidden Westin hahmojen parissa todistaa luulot vääriksi. Vaikka pelin maailma ja visuaalisuus eivät lakkaa milloinkaan hämmästyttämästä, juuri näiden alla piilevä inhimillinen tarina on lopulta se voimavara, joka tekee kokemuksesta merkityksellisen.

• Parhaat PS5-pelit: nämä kannattaa kokea
• Tulevat pelijulkaisut 2022: nämä pelit ilmestyvät konsoleille ja PC:lle lähiaikoina