Arvostelussa Assassin’s Creed Shadows

Assassin’s Creed Shadows tuntuu ottaneen kaiken ilon irti pitkittyneestä kehitysajasta. Lopputulos osoittaa nimittäin skeptisyyden olleen ylimitoitettua, sillä Ubisoft Quebecin luomus nousee sarjan onnistuneimpien teosten joukkoon. Avoimen maailman toiminnallinen salamurhaaminen sekä roolipelaaminen tuntuu sopivassa suhteessa tutulta ja uudistuneelta.

Kokonaisuus on mainioiden palasten summa. Valtava avoin maailma palkitsee pelaajan ylimääräisen nuohoamisen sekä brutaalin taistelemisen avokätisesti. Kahden päähahmon järjestelmä onnistuu luomaan pohjan entistä monipuolisemmalle pelikokemukselle.

Arvostelutaipaleen aikana mieleen nousi jatkuvasti ennen kaikkea yksi sana: tasapainoinen. Sankarikaksikko Yasuke ja Naoe tarjoavat vaihtelevat tyylit sekä kyvyt, minkä lisäksi maailma suorastaan kutsuu luokseen katsomaan seuraavan nurkan sekä kukkulan taakse.

Assassin’s Creed Shadows osuu monessa asiassa napakymppiin tavalla, joka perustelee sen nostamisen yhdeksi kaikkien aikojen parhaista Assassin's Creed -peleistä. Tarinassa on eittämättä hieman hajanaisuutta sekä pomppivuutta eikä Hideout-tilakaan täysin vakuuta. Onneksi feodaaliajan Japanin salaisuudet, kiehtovuus ja mysteerisyys paikkaavat nämä pienet kauneusvirheet.

Odotuksen arvoinen maailma

Shadows täyttää pelaajien jo pitkälle yli vuosikymmenen ajan kestäneen toiveen sijoittumalla 1500-luvun feodaaliajan Japaniin. Kyseinen historian ajanjakso on suorastaan täydellinen salamurhaamiseen keskittyvän sarjan tarinalle sekä mekaniikoille. Ympäristöt pursuavat upeita yksityiskohtia sekä maisemia, eivätkä kasvustot sekä arkkitehtuurisuus voi jättää ketään kylmäksi.

Ympäristöt sekä sääolot vaihtelevat kattavasti. Lumimyrskyn keskellä on vaikea nähdä eteensä, kun taas kaatosateen aikana tie mutautuu pahanpäiväisesti. Jopa tuuliset päivät saavat kirsikkapuut heilumaan uskottavalla tavalla. Ympäristöjä jää ensimmäisten tuntien aikana katsomaan haltioituneesti.

Tämän lisäksi pelimaailmassa on valtava määrä löydettävää, tutkittavaa sekä tehtävää. Erilaiset haudat, esteradat, linnakkeet, temppelit sekä muut alueet kannustavat tarttumaan sivutehtäviin sekä muihin aktiviteetteihin. Monet eri puuhat olisivat eittämättä sopineet hyvin myös Assassin’s Creed Valhallassa sekä muissa aiemmissa osissa, mutta Shadowsin hieman pienempi maailma saa ne tuntumaan vielä napsun paremmalta. Tällä kertaa määrä ei ole korvannut laatua vaan pikemminkin päinvastoin.

Sarjan juuria kunnioitetaan luonnollisesti kiivettävillä näköalatasanteilla, jotka ovat olleet mukana ensimmäisestä Assassin's Creedistä lähtien. Tällä kertaa niihin kapuaminen ei kuitenkaan avaa kaikkea näkösälle, vaan karttaan jää edelleen kysymysmerkkejä ja katvealueita. Seuraavalla kiipeilytasanteella saa taas lisää auki ja niin edelleen. Systeemi palkitsee entistä enemmän oikeasti tutkimaan ympäristöään sen sijaan, että näköalapistettä etsisi vain saadakseen kaiken helposti näkyviin.

Muutos on todella tervetullut sarjan parissa satoja tunteja viettäneelle, sillä näin salaisuuksien metsästäminen pysyy viihdyttävänä entistä pidempään. Japanin miljöitä tutkii entistä innokkaammin, mikä on avoimen maailman pelille todellinen aikaansaannos. Samanlainen nuohoaminen näkyy myös ihmisten parissa liikkuessa: kun tehtävän aikana väijyy ihmisiä tai todisteita, tuntuu olo aiempaa enemmän vakoilemiselta. Tämä palkitsee tehtävän edistyessä.

Pelimaailman tasapaino on jiirissä. Kartan koko, tekemisen määrä sekä etäisyydet tuntuvat olevan jatkuvasti sopusuhtaisessa skaalassa. Lopputuloksena kartan nuohoaminen ja tehtävien välillä liikkuminen ei vaikuta liian tympeältä, mutta silti lääniä piisaa luomaan tunteen todellisesta maailmasta.

Kaksin aina vaarallisempi

Ensimmäiset tiedot kahden päähahmon järjestelmästä saivat kaltaiseni pitkän linjan fanin huolestumaan. Onneksi TechRadarin toimitukselle Quebecissa jo ennakkoon esitelty teos osoitti, ettei huolelle ole aihetta. Systeemi onnistuu kääntämään kerettiläisen puolelleen jo muutaman tunnin jälkeen.

Naoe ja Yasuke ovat selvästi eri koulukuntien edustajia, mikä näkyy kaikessa tekemisessä. Sinänsä kaksi päähahmoa on nähty aiemminkin Assassin's Creed Syndicatessa, mutta tuolloin molemmat veijarit olivat salamurhajärjestön jäseniä. Tällä kertaa toinen satsaa hiippailuun, kun taas Yasuke murjoo jättikokoisena samuraina vihulaista lakoon mahdollisimman julkisesti.

Kaksi erilaista tyyliä erottuu selvästi, mutta samalla kummallakin pelaaminen tuntuu luonnolliselta ja hauskalta. Taisteleminen onkin parempaa kuin missään Assassin's Creedissä aiemmin. Tyydyttipä verenhimoaan Naoen tappavilla työkaluilla ja Kusarigama-koukulla tai vaihtoehtoisesti rynnimällä Yasukella etuovesta sisään kurittamaan pienempiä rutjakkeita, systeemi pitää otteessaan.

Naoe tuntuu aidolta salamurhaajalta, joka erottuu edukseen jopa aiempien osien kollegoihin verratessa. Naishahmon vikkelyys, vaarallisuus sekä asevalikoiman laajuus eivät kalpene kenenkään rinnalla. Varjoissa kykkiminen, ketterä liikkuminen sekä vartioiden katseen ulottumattomissa kulkeminen saavat vihollisleireihin murtautumisen tuntumaan kutkuttavalta läpi seikkailun. Kun varjot pettävät ja vartijat pääsevät Naoen kannoille, vaaran tunnetta on vaikea karistaa niskastaan. Myös tämä heikkous on käännetty pelin voimavaraksi.

Yasuke on taasen luotu väkivaltaiseksi lähitaistelijaksi. Salitreenejä ei ole selvästikään jätetty välistä, sillä kookkaat aseet murjovat valtavaa vahinkoa tielle tuleviin vastarannankiiskeihin. Edessä olevien vihulaisten lennättäminen voimakkailla lyönneillä saa samurain tuntumaan todelliselta tappokoneelta.

Yksioikoinen voimaharjoittelu on tehnyt tehtävänsä Yasuken ketteryydelle sekä huomaamattomuudelle. Hahmolla piiloutuminen sekä huomaamaton liikkuminen ovat kuolleina syntyneitä ajatuksia.

Se, kumpi hahmo tuntuu enemmän itselleen sopivalta, on varmasti täysin makuasia. Itse tykästyin erityisesti Naoella salamurhaamiseen sekä hiippailuun. Tästä huolimatta hetken Yasuken kanssa eivät maistuneet pakkopullalta. Ainoa pieni kompastuskivi koskee hahmojen välillä vaihtamista, joka on tehty aavistuksen turhan kankeaksi.

Tasapainoisuus näkyy jokaisella osa-alueella. Naoen ja Yasuken välinen balanssi osuu kohdilleen pelityylin, kyvykkyyden sekä etenemisen osalta. Mikäli hahmon kehityssuunnitelmassa näkyy mielenkiintoinen kyky, voi sen napata käyttöönsä toimimalla sen mukaisesti. Tämä avaa kykyihin lisää kokemustasoja.

Hiipuva tarina

Toistaiseksi arvostelu on ollut melkoista juhlaparaatia, mutta harmillisesti muutama kompastuskivikin mahtuu joukkoon. Erityisesti tarinassa on selkeitä ongelmia.

Juonilankaa kerrotaan takaumien, päätehtävien sekä joidenkin lineaaristen kohtausten avulla. Sinänsä pyrkimys tarjota kerrontaan vaihtelevia jippoja on tervetullutta, mutta lopputulos vaikuttaa silti hieman repaleiselta.

Mukaan mahtuu loisteliaita hetkiä, jotka paikkaavat suvantohetkiä. Välivideoiden yksityiskohtaisuus, elokuvamaisuus sekä kokonaisvaltaisuus saavat ihailemaan Ubisoftin kehitystiimiä. Erityisesti hahmojen silmät ja katseet ovat nousseet kokonaan uudelle tasolle. Tämän ansiosta kohtaukset tuntuvat elokuvamaisilta. Harmi vain, ettei niiden kertomat juonenkäänteet kiehdo yhtä paljoa kuin tekninen toteutus.

On syytä mainita, että päätehtävien tekeminen sekä keskeisten vihollisten eliminoiminen on muutakin kuin vain sinänsä kiehtova tappohetki. Oikean kohteen löytäminen sekä tämän luokse pääseminen on matka itsessään, joten määränpää on tämän rinnalla pelkkä kliimaksi.

Maailmassa riittää myös muitakin ryhmittymiä ja joukkoja tutkittavaksi kuin vain pääpahikset. Rangaistuksen ansaitsevia piisaa, ja näiden jäljille pääseminen tuntuu palkitsevalta. Erityisesti tappoa seuraava mustavalkoinen ja taiteellinen huipennus tekevät selväksi, että pelaajan sivallukset tekivät tehtävänsä.

Täydennystä

Assassin’s Creed Shadows esittelee sarjalle tyystin uusia jippoja.

Animus Hub tervehtii pelaajaa teoksen käynnistyessä. Kyseessä on toisaalta pelille ominainen päävalikko Shadowsille sekä muille tuoreille Assassin's Creed -peleille, mutta samalla se onnistuu luomaan tunteen entistä suuremmasta Assassin's Creed -universumista. Kyseessä on näppärä tapa nivoa pelisarjan osia yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi.

Uusi tukikohdan rakentamiseen keskittyvä Hideout-tila ei tehnyt kummoista vaikutusta. Kaiken kukkuraksi tarinassa pitää edetä melkoisen pitkälle ennen kuin kaikki rakennusmateriaalit ja parannukset ovat ylipäätään edes käytössä. Uusien rakennusten lisääminen tarjoaa pelaajalle etuuksia joiden avulla saa esimerkiksi salaisuuksia tietoonsa, parannuksia aseisiin sekä helpotuksia viranomaisten kiinnostukseen.

Tältä osin Hideout vaikuttaa harppaukselta Valhalla-osassa nähtyyn Ravensthorpe-mekaniikkaan. Eivorin seikkailun toteutus tuntuu kuitenkin yksinkertaisempana ja luonnollisempana osana paremmin mietityltä.

Vaikka pieniä murheita mahtuukin mukaan, Assassin's Creed Shadows osoittautuu odotuksen arvoiseksi lisäksi pitkäikäiseen pelisarjaan. Sen parissa yksinkertaisesti viihtyy pelitunnista toiseen, sillä teoksen roolipelielementit ovat aiempaa oivallisempia sekä hiotumpia. Lisäksi on tarpeen vielä kerran ylistää hiippailun, taistelun sekä alueiden tutkimisen muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Niiden varaan on saatu rakennettua kokonaisuus, joka ei kompuroi edes kauneusvirheidensä vuoksi.

Kannattaako Assassin's Creed Shadows pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

Ubisoft on erikoistunut kattaviin saavutettavuusasetuksiin (Accessibility), eikä Assassin's Creed Shadows tee sääntöön poikkeusta. Tarjolla on useita vaikeusastevaihtoehtoja, jotka vaikuttavat hiippailun sekä taistelun tarjoamaan haasteeseen. Halutessaan salamurhaamisen voi jopa muuttaa kerta laakista vihulaisen tappavaksi. Nopeammasta etenemisestä haikailevat saavat taasen kytkettyä opastuksen päälle, jolloin eri salaisuudet ja jipot paljastuvat nopeammin.

Jos verisyys ei miellytä, saa sen sekä monia muita graafisia elementtejä kytkettyä kokonaan pois päältä. Myös kameran toimivuutta saa säädettyä sekä näppäinasetteluja muutettua. Dialogi on luonnollisesti tekstitettyä ja mukana on useampia vaihtoehtoja värimaailmojen muokkaamiseen.