Parhaat VR-pelit 2023: parhaat vaihtoehdot kokea virtuaalitodellisuus

Kaksi punaista hyökkääjää lähestyy pelaajaa
Parhaat VR-pelit vievät pelaajat upeisiin maailmoihin ja onnistuvat hälventämään todellisuuden ja virtuaalisuuden rajoja. (Kuva: Superhot Team)

Parhaat VR-pelit tarjoavat käyttäjille immersiivisen pakokeinon todellisuudesta täysin uuteen maailmaan, jollaista ei voi kokea muualla.

VR-laitteet ovat kehittyneet ja tulleet likemmäksi valtavirtaa, minkä takia myös pelien määrä on kasvanut ja niistä on tullut entistä laadukkaampia, viihdyttävämpiä ja immersiivisempiä. Kaipasit sitten nopeatempoista räiskintää tai ongelmanratkontaa, voit unohtaa ulkoiset huolesi näiden pelien parissa.

Tästä johtuen yhä useampi pelaaja on ostanut itselleen VR-laitteen. Omistit sitten mallien kalleimpiin vaihtoehtoihin lukeutuvan Valve Indexin tai HTC Vive Pro 2:n, tai aavistuksen edullisemman Meta Quest 2:n tai PS5:lle ja PS4:lle yhteensopivan PlayStation VR:n, tällä listalla olevista vuoden 2023 parhaista VR-peleistä löydät varmasti  itsellesi pelattavaa.

Päivitämme listaa lisäksi koko ajan, joten kannattaa tulla säännöllisin väliajoin tarkastamaan, josko markkinoille olisi saapunut uusia hittejä.

Lyhyesti

Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.

  • Arizona Sunshine
  • Astro Bot: Rescue Mission
  • Batman: Arkham VR
  • Beat Saber
  • Elite Dangerous VR
  • Half-Life Alyx
  • I Expect You to Die 2
  • Keep Talking and Nobody Explodes
  • Lone Echo 2
  • Lost Recipes
  • Lucky's Tale
  • Minecraft VR
  • Moss
  • No Man's Sky VR
  • Pistol Whip
  • Resident Evil 4 VR
  • Skyrim VR
  • Star Wars: Squadrons
  • Star Wars: Tales from the Galaxy's Edge
  • Superhot VR
  • Tetris Effect: Connected
  • The Room VR: A Dark Matter
  • Trover Saves the Universe
  • Vader Immortal
  • Walkabout Mini Golf
  • Wands Alliances

Parhaat VR-pelit

Kuvakaappaus Arizona Sunshinen zombien täytteisestä aavikosta

Zombien lahtaamisen voi tyynnyttää helposti räiskintäpeli Arizona Sunshinen parissa.

Arizona Sunshine

Zombeja VR:ssä

Osta, koska

+
Pitkä VR-peli
+
Mukava kokemus

Älä osta, koska

-
Ei juuri uudelleenpeluuarvoa

Alustat: HTC Vive, Meta Quest 2, Oculus Rift, Valve Index ja PSVR.

Pitkät VR-kokemukset ovat harvassa, minkä takia Arizona Sunshine on niin nautinnollinen kokemus. Pelissä matkataan zombien täyttämään villiin länteen, jossa vietetään myös pitkän aikaa.

Kokemus antaa hyvän kuvan siitä, mitä VR-pelit voisivat olla, jos tekijöille annettaisiin aikaa ja rahaa niiden kehitykseen. Vanhan kaivoksen tutkiminen revolveri kädessä on suorastaan nautinnollista, mutta myös yllättävän pelottavaa.

Astro Bot: Rescue Mission -pelin hahmot istuvat vihertävässä maailmassa

Koko perheen PS5-seikkailu Astro Bot: Rescue Mission on PSVR:n parhaimpia pelejä.

Astro Bot: Rescue Mission

Koko perheen seikkailu

Osta, koska

+
Loistava tasoloikinta
+
Mielikuvituksellinen
+
Viehättävä

Alustat: PSVR

Jos omistat PlayStation VR:n, käynnistä silloin välittömästi PS4 ja osta Astro Bot: Rescue Mission, joka on juuri se nimike, jolla PlayStation VR:ää myydään.

Se ei ole vain erinomainen VR-tasoloikka, vaan myös erinomainen tasoloikinta ylipäätään. Se on Nintendon Mario-pelien lailla innovatiivinen ja hyödyntää VR:ää ennennäkemättömillä tavoilla. Kentät kietoutuvatkin pelaajan ympärille ja näiden skaala on samaan aikaan kiehtova ja pelottava. Tällaista VR-peliä et ole pelannut aiemmin.

Käsi ojentuu Lepakkomiehen pukua kohti Batman: Arkham VR -pelissä

Jos olet aina halunnut olla Lepakkomies, Batman: Arkham VR tekee unelmastasi totta.

Batman: Arkham VR

Pukeudu yön ritariksi

Osta, koska

+
Autenttinen Batman-kokemus
+
Mielenkiintoiset hahmot
+
Vetoava tarina

Älä osta, koska

-
Melko lyhyt

Alustat: PSVR, HTC Vive, Oculus Rift ja Valve Index.

Batman: Arkham VR jatkaa Arkham Knightin tarinaa yllättävällä tavalla ja tuo kuuluisan lepakkomiehen peleihin ennennäkemättömällä tavalla, kun pelaaja pääsee kirjaimellisesti pukemaan puvun yllensä.

Kyseessä on itsenäinen etsivätarina, joka toimii erillään Arkhamin muusta kaanonista. Peli ei sisällä lainkaan taisteluja, vaan sen sijaan noin 90-minuuttisessa pelissä tutkitaan ja selvitetään ongelmia koko rahan edestä.

Beat Saber -pelin rytmikäs sekasotku

Rytmipelien uudeksi klassikoksi noussut Beat Saber on ehdoton VR-peli jokaiselle.

Beat Saber

Rytmikäs klassikko

Osta, koska

+
Loistavaa kuntoilua
+
Paljon kappaleita valittavaksi
+
Mahtavan hauskaa

Älä osta, koska

-
Vaatii kuntoa

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift, Meta Quest 2, Valve Index ja PSVR.

Dance Dance Revolution kohtaa Star Warsin tai Guitar Hero Tronin, niin saat Beat Saberin. Uusi rytmipeli on valloittanut maailman valomiekoilla tiettyine suuntiin hakattavine tahteineen, joka pitää pelaajan rytmissä ja kunnossa.

Beat Saber on parhaillaan saatavilla HTC Vivelle, Oculus Riftille ja Meta Quest 2 -laitteille. Jos haluat kuunnella musiikkia, viipaloida palikoita ja ottaa vähän hikeä, Beat Saber on paras valintasi.

Kuvakaappaus Elite: Dangerous VR -pelin avaruusaluksen ohjaamosta

Elite: Dangerous VR tuo massiivisen moninpelin virtuaalitodellisuuteen.

Elite: Dangerous VR

Moninpelattavaa kauneutta

Osta, koska

+
Massiivinen moninpeli
+
Äärimmäisen immersiivinen
+
Realistinen avaruussimulaattori

Älä osta, koska

-
Pelattavuus ei parhaimmasta päästä

Alustat: HTC Vive, Valve Index ja Oculus Rift.

Elite-pelisarja on jo yli kolme vuosikymmentä vanha, mutta se on silti yksi parhaimmista kokemuksista VR-ympäristössä luoja David Brabenin saatua takaisin oikeudet lisenssiin.

Elite: Dangerous juontaa juurensa pelisarjan alkuun, jolloin ytimessä olivat kaupankäynti, tutkiminen ja valtavat taistelut proseduraalisesti luodussa universumissa. Uusi peli on päivitetty ainoastaan nykypäivään.

Se toimii myös massiivisena moninpelinä, joten galaksia kansoittavat lukemattomat muut pelaajat kanssasi.

Mainoskuva Half-Life: Alyx -pelistä

Valven odotettu Half-Life: Alyx määrittää VR-pelien standardit uusiksi. (Image credit: Valve Corporation)

Half-Life: Alyx

Parhaista parhain

Osta, koska

+
Yksityiskohtainen ja rikas maailma
+
Visuaalisesti mykistävä
+
Innovatiivinen

Älä osta, koska

-
Paikoin liian kunnianhimoinen

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift  ja Valve Index.

Monet pelkäsivät, ettei Valven ensimmäinen VR-peli Half-Life: Alyx olisi onnistunut saavuttamaan lupauksia, joka on asetettu kehutun pelisarjan odotetulle uudelle pelille. Onneksi nämä epäilyt ovat hälvenneet, sillä kyseessä on todella upea Half-Life-elämys ja odotusten arvoinen paluu Half-Lifen maailmaan sitten vuoden 2007.

Se on edeltäjiensä lailla mielenmullistava nautinto, jonka fysiikanmallinnukset ovat toteutettu pikkutarkasti. Samat innovatiiviset ongelmat ovat nyt vain VR-ulottuvuudessa, mutta tällä kertaa zombien täyttämät käytävät tuntuvat entistä pelottavammilta.

Jos kaipaat vain yhtä VR-peliä vuodelle 2023, Half-Life: Alyx on silloin vaihtoehtosi.

Ohjeiden lueskelua I Expect You to Die 2 -pelissä

Ohjeet kannattaa lukea tarkkaan I Expect You to Die 2:ssa, jos henkensä meinaa pitää itsellään. (Image credit: Shell Games)

I Expect You to Die 2

Hulvatonta vakoilua

Osta, koska

+
Hauska pakohuonekokemus
+
Toimiva huumori

Alustat: Meta Quest 2, Oculus Rift, Valve Index ja HTC Vive.

Jos haluat kokea, millaista olisi olla James Bond, silloin I Expect You to Die 2 on täydellinen peli sinulle. Pelissä ohjataan agenttia, jonka tehtävänä on kukistaa kansainvälinen rikollisorganisaatio.

Pakohuoneita mukailevassa kokemuksessa pelaajat väistelevät lasereita, ohjuksia ja miksaavat drinkkejä estääkseen pahisten suunnitelmat. Vaikka ansat voivat muistuttaa likemminkin Austin Powersia kuin 007:ää, pelin huumori itsessään toimii yllättävän napakasti.

Pelissä nähdäänkin runsaasti mielenkiintoisia hahmoja, joiden kautta kerrotaan varsin kliseinen mutta toimiva vakoojatarina. Mutta olohuoneen omille vakoojille luvassa on täydellinen seikkailu!

Lue arvostelu: I Expect You to Die 2

Pommisalkun purku Keep Talking and Nobody Explodes -pelissä

Kiihkeän tunnelmallinen ja kaverisuhteet koetukselle saava Keep Talking and Nobody Explodes on loistavaa viihdettä.

Keep Talking and Nobody Explodes

Pidä hermosi kurissa

Osta, koska

+
Kiihkeä pelattavuus
+
Loistava ystävien kanssa

Älä osta, koska

-
Voi aiheuttaa ärtymystä

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift, Meta Quest 2, Valve Index ja PSVR.

Steal Crate Gamesin luoma Keep Talking and Nobody Explodes vaatii kärsivällisyyttä ja tiukkaa yhteistyötä 2-6 pelaajan kesken. Yhden purkaessa pommia toiset pyrkivät opastamaan tätä sen purussa.

Peli vaatiikin hyvää kommunikointia ja on siten erinomainen party-peli oikeassa porukassa. Se on entistä nautinnollisempi VR-pelinä. 

Lone Echo 2 -pelin lähikuva kapteeni Livistä

Lone Echo 2 tarjoaa valtaosalle todennäköisesti näiden ainoan mahdollisuuden kokea avaruus edes virtuaalisesti. (Image credit: Ready at Dawn)

Lone Echo 2

Huikea avaruusseikkailu

Osta, koska

+
Vakuuttava painottomuus
+
Toimiva avaruusseikkailu

Älä osta, koska

-
Saattaa aiheuttaa matkapahoinvointia

Alustat: Meta Quest 2 ja Oculus Rift (Air Linkin avulla).

Lone Echo ja sen jatko-osa Lone Echo 2 on kehitetty erityisesti Oculus Rift -laitteille, mutta se on pelattavissa myös Meta Quest 2:lla Air Linkin välityksellä.

Vaikka kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen peli, joka vie pelaajat avaruuteen, Lone Echon luoma painovoimattomuus on vailla vertaa. Lisäksi pelin visuaalinen anti on loistava, mikä tekee kokemuksesta unohtumattoman.

Peli voi tosin aiheuttaa matkapahoinvointia, joten suosittelemme testaamaan ensin ilmaista Echo VR -peliä. VR-veteraaneille luvassa on sen sijaan huikea avaruusseikkailu.

Lue arvostelu: Lone Echo 2

Lost Recipes -pelin kokkailua virtuaalimaailmassa

Jos kokkaaminen on lähellä sydäntäsi, suosittelemme testaamaan Lost Recipesin. (Image credit: Schell Games)

Lost Recipes

Makumatka keittiöön

Osta, koska

+
Yksityiskohtainen maailma
+
Helppo aloittaa
+
Saa veden kielelle

Alustat: Meta Quest 2

Lost Recipes on mahtavan rauhoittava kokkaussimulaattori, joka sopii niin pelien veteraaneille kuin aloitteleville kokeille.

Pelaajat joutuvat miellyttämään aavemaisen hahmon nälkää kokkaamalla näille historiallisen tarkan ruuan. Varsinainen kokemus on yhdistelmä Assassin's Creedia ja Cooking Mamaa, mikä tekee tästä erinomaisen ja oudon pelikokemuksen.

Kehittäjänä toimiva Schell Games yhdistää tuttujen pelien elementtejä luodakseen helposti lähestyttävän VR-kokemuksen täynnä mielenkiintoisia hahmoja sekä yksityiskohtaisen maailman. Seesteistä pelattavuutta tuetaan lisäksi mielenkiintoisilla historiallisilla tiedonmurusilla, jotka jaksavat ylläpitää pelin kiinnostavuutta pitkään.

Lucky heiluttaa pelaajalle Lucky's Tale -pelissä

Lucky's Tale on sopiva ja viihdyttävä koko perheen peli.

Lucky's Tale

Makoisa matka

Osta, koska

+
Mukavaa tasoloikintaa
+
Helppo aloittaa
+
Sopii koko perheelle

Älä osta, koska

-
Hieman turhan peruspeli

Alustat: Oculus Rift ja Meta Quest 2 (Air Linkin avulla)

Lucky's Tale on mielenkiintoinen tasoloikinta, joka muistuttaa Mario 64:n ja Crash Bandicootin risteytystä. Kuvakulmana toimii tosin kolmannen persoonan näkymä, joka kääntyy pelaajan pään mukaan.

Tätä VR-elementtiä hyödynnetäänkin hyvin antamalla pelaajalle mahdollisuus kurkkia edessä oottavia vaaroja. Vaikka ominaisuus kuulostaa turhalta, se luo itse asiassa yllättävää seikkailuntuntua ja paljastaa muutoin piiloon jääviä salaisuuksia tasoista. Se ei ole muiden VR-pelien kaltainen unohtumaton teos, mutta hyvä näyte siitä, kuinka vanhoihin peleihin voidaan tuoda lisäväriä VR:n avulla.

Minecraft VR -pelin kuvakaappauksessa pelaaja on kanafarmilla

Huippusuosittuun klassikkoon voi uppoutua VR:n ansiosta entistä syvemmin.

Minecraft VR

Klassikko muuttuu paremmaksi

Osta, koska

+
Entistä immersiivisempi
+
Kokonainen peli
+
3D-äänimaailma

Älä osta, koska

-
Ei välttämättä sovi pitkiin pelisessioihin

Alustat: Oculus Rift ja Meta Quest 2 (Air Linkin avulla).

Maailman suosituin palikkapeli on nyt saatavilla myös VR-laitteille. Minecraft on saatavilla useille eri VR-laitteille, joten omia rakennelmia päästään rakentamaan entistä immersiivisemmissä maailmoissa.

Emme lopulta tiedä, mistä pidämme lopulta kaikkein eniten Minecraft VR:ssä: creeperseiltä karkuun juoksemisesta keskellä yötä vai pimeisiin luoliin hakku kädessä kaivautuessa. Varmaankin yhtälailla molemmista.

Moss-pelin hahmo vilkuttaa pelaajalle

Moss on yksi miellyttävimpiä seikkailupelejä virtuaalimaailmassa.

Moss

Viihdyttävä seikkailu

Osta, koska

+
Loistava tarina
+
Kaunis
+
Uniikki

Älä osta, koska

-
Melko lyhyt

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift, Meta Quest 2, Valve Index ja PSVR.

Moss julkaistiin PlayStation VR:lle helmikuussa 2018, ja siitä lähtien sen sankarina toimivan Quillin seikkailu on ollut kiehtova. Hahmo on pikkuruinen otus, mikä näkyy Mossin perspektiivin hyödyntämisessä pelaajan ollessa Quillia merkittävästi kookkaampi.

Tässä perheystävällisessä VR-seikkailussa ohjataankin Quill läpi metsien ja raunioiden, vihollisten ja ongelmien. Tarkoituksena on pelastaa Quillin setä, mutta nerokkuus syntyy antamalla pelaajalle valta ohjata niin hahmoa kuin vaikuttaa ympäristöön omana itsenään, jolloin VR:n hyödyt nousevat parhaiten esiin.

Kuvakaappaus No Man's Sky -pelin jättimäisestä robotista

No Man's Skyn rajaton universumi tuntuu miltei mahdottoman suurelta VR-lasit päässä. (Image credit: No Man's Sky/Hello Games)

No Man's Sky

Unohtumaton seikkailu

Osta, koska

+
Mykistävän upeat maisemat
+
Paljon tekemistä

Älä osta, koska

-
Hitaahko alku

Alustat: PSVR, Oculus Rifti, HTC Vive ja Valve Index.

Hello Gamesin toimintaseikkailu- ja selviytymispeli No Man's Sky oli yksi odotetuimmista VR-julkaisuista vuonna 2019, sillä alkuperäinen peli oli omiaan siirtymään VR-todellisuuteen.

Eeppinen peli tarjoaakin äärettömän määrän uusia planeettoja tutkittavaksi sekä yhtä äärettömän avaruuden, johon pelaajat voivat uppoutua entistä immersiivisemmin. No Man's Skyn VR-kokemus onkin luokkansa parhaimmistoa ja selkeästi yksi ehdokas vuoden 2023 parhaaksi VR-peliksi.

Viholliset eivät tajua pelaajan olevan ampumaetäisyydellä Pistol Whip -pelissä

Pistol Whip on aavistuksen räiskinnällisempi versio Beat Saberin ystäville. (Image credit: Cloudhead Games)

Pistol Whip

Uusi Beat Saber

Osta, koska

+
Menee kuntoilusta
+
Loistava idea
+
Erinomainen musiikki

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift, Meta Quest 2, Valve Index ja PSVR.

Pistol Whip on käytännössä Beat Saber, mutta aseilla. Pelaajat väistelevät luoteja ja ampuvat vihollisia taustalla kuuluvan musiikin tahdissa, mikä kuulostaa juuri niin hyvältä kuin se tuntuukin.

Peruspeli on jo itsessään loistava, mutta ilmaiset kampanjapäivitykset ovat lisänneet peliin uusia tarinoita ja kenttiä koluttavaksi. Pelattavaa siis riittää pitkäksi aikaa.

Pistol Whip toimii myös kuntoiluna, sillä luotien väistely saa hien pintaan, ja rytmikäs musiikki saa helposti notkumaan maailmassa, vaikkei sille olisi pelillistä tarvetta.

Resident Evil 4 VR:n kansitaiteessa nähdään Leon

Jos haluat kokeilla hermojasi, Resident Evil 4 VR tarjoaa taattua kauhua. (Image credit: Capcom / Oculus)

Resident Evil 4 VR

Uskallatko pelata?

Osta, koska

+
Loistava VR-sovitus
+
Toiminnallinen
+
VR lisää kauhuntunnetta

Alustat: Meta Quest 2

Resident Evil 4 VR on loistava uusioversio ikonisesta kauhupeliklassikosta. Pelaajan täytyy turvautua ainoastaan puukkoon, pistooliin ja työkaluihin selvitäkseen zombien täyttämästä alueesta hengissä pelastaakseen Yhdysvaltain presidentin tytär.

Kiitos erinomaisten mukavuusasetusten, Resident Evil 4 VR onnistuu ainoastaan pelottamaan, sillä kattavat valikoimat pitävät huolen siitä, että matkapahoinvoinnin saa minimiin. Immersiivinen ohjaus on niin ikään loistava, ja pelaaja tuntee olevansa Leon S. Kennedy kohdatessaan vihollisensa.

Ja jos omistat Oculuksen sijaan PSVR:n, suosittelemme silloin kokeilemaan Resident Evil 7: Biohazardia. Se on huomattavasti pelottavampi kokemus, mutta tarjoaa yhtä lailla takuuvarmaa viihdettä.

Lue arvostelu: Resident Evil 4 VR

Pelaaja harjoittaa taikuutta Skyrim-pelissä

Kestosuosikki Skyrim muuttuu entistä paremmaksi virtuaalimaailmassa.

Skyrim VR

Jälleen uusi Skyrim

Osta, koska

+
Kokonainen peli
+
Avoin maailma tutkittavaksi
+
Epävirallinen modituki

Älä osta, koska

-
Osa VR-elementeistä vanhentuneita

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift, Valve Index ja PSVR.

Skyrim ei kaipaa enää esittelyjä. Se on julkaistu, julkaistu ja vielä kerran julkaistu uusiksi. Tällä kertaa peli tuodaan Oculus Riftille, HTC Vivelle ja PlayStation VR:lle, mikä tekee siitä yhden suurimmista seikkailupeleistä koskaan VR-laitteille.

VR-versio sisältää lisäksi Dawnguardin, Hearthfiren ja Dragonbornin, joten pelattavaa riittää. Vaikka Skyrim VR ei ole täydellinen ja se käyttää vanhoja tekstuureja, seikkailu on kokeilemisen arvoinen uudestaan pelkästään uuden ulottuvuuden takia.

Star Wars: Squadrons -pelin juliste

Star Wars -fanien unelmat täyttyvät, kun Star Wars: Squadrons päästää nämä X-Wing-hävittäjien puikkoihin. (Image credit: EA Star Wars)

Star Wars: Squadrons

Kurkotus tähtiin

Osta, koska

+
Immersiivinen hävittäjäsimulaattori
+
Hauskaa Star Wars -veteraaneille ja -aloittelijoille

Älä osta, koska

-
Karsittu kampanja

Alustat: PSVR, HTC Vive, Oculus Rift ja Valve Index.

Star Wars: Squadrons on Motive Studiosin VR-peli, joka täyttää monien lapsuuden unelmat. Se päästää pelaajat pelaamaan joko kapinallisten tai Imperiumin pilottina ja ottamaan osaa avaruusalusten väliseen sodankäyntiin, mikä on omiaan VR-ympäristössä.

Pelissä on yksinpelikampanja sekä moninpeli, mutta se ei ole yksinomaan VR-laitteiden yksinoikeus. VR tuo kuitenkin peliin ylimääräisen kerroksen tunnelmaa ja immersiota, kun lentelet X-Wingin tai TIE Fighterin puikoissa.

Vaikka pelissä ei ole hirveästi syvyyttä, sen luoma immersio on hyvin vahva ja täydellinen piristysruiske Star Wars -faneille.

Kuvakaappaus Star Wars Tales from the Galaxy's Edge: Last Call -pelistä

Kohtaa Star Warsin ikoniset hahmot ja sukella kaukaiseen galaksiin omalta kotisohvaltasi käsin. (Image credit: ILMxLab)

Star Wars: Tales from the Galaxy's Edge

Star Wars -fanien VR-unelma

Osta, koska

+
Huikea Star Wars -kokemus
+
Näe tutut hahmot

Älä osta, koska

-
Vaatii DLC:n

Alustat: Meta Quest 2

Jokainen Star Wars -fani on unelmoinut näkevänsä R2-D2:n, C-3PO:n ja Yodan, jotka voit kohdata tässä uudessa Tähtien sota -seikkailussa.

Pelaajat ohjaavat tähtialuksessa olevaa korjaajaa, joka haaksirikkoutuu Batuun planeetalle. Siellä he joutuvat taistelemaan avaruuspiraatteja vastaan ja etsimään kadonnutta saalistaan. Pelissä on lisäksi pienempiä tarinoita, joissa seikkaillaan muun muassa jedin ja palkkiometsästäjän nahoissa.

Pelin Last Call -laajennuksen myötä Star Wars: Tales from the Galaxy's Edge tuntuu viimein lopulliselta tuotteelta. Vaikka olemme pitäneet pelistä jo aiemminkin, tuorein maksullinen laajennus tekee kokemuksesta paljon täyteläisemmän ja tuhdimman paketin.

Superhot VR -pelin punaiset viholliset hyökkäävät

Superhot VR oli yksi ensimmäisiä VR-hittejä ja oikeutetusti. (Image credit: Oculus/SuperHot VR)

Superhot VR

Uniikki ja jännittävä

Osta, koska

+
Responsiivinen
+
Räiskinnän ja ongelmanratkonnan sekoitus

Älä osta, koska

-
Ei kovin pitkä

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift, Meta Quest 2, Valve Index ja PSVR.

Superaddiktiivinen räiskintäpeli Superhot on kulkenut pitkän matkan julkaisustaan vuonna 2013. Se on löytänyt lämpimän kodin VR-todellisuudesta, sillä siellä pelin 360-asteinen ongelmaräiskintä pääsee oikeuksiinsa.

Koska pelissä aika liikkuu vain silloin, kun pelaajakin liikkuu, Superhot VR hyötyy isommasta pelitilasta. Vaikeustason noustessa jokainen tuuma on jatkuvaa laskelmointia ja näyttäviä väistöliikkeitä, kun pelaaja väistelee luoteja ja käyttää arkisia esineitä vihollisten tappamiseen.

Tetris Effect: Connected -pelin psykedeelinen näkymä

Tetris on pelien klassikko, joka saa kokonaan uudenlaisia tasoja virtuaalimaailmassa.

Tetris Effect: Connected

Tetris toisessa ulottuvuudessa

Osta, koska

+
Valloittava kokemus
+
Näyttävä visuaalisuus ja loistavat sävellykset

Älä osta, koska

-
Pelattavuus toimii edelleen

Alustat: Meta Quest 2, Oculus Rift, HTC Vive, Valve Index ja PSVR.

Tetris Effectin kokemusta on vaikea kuvailla sanoin. Käytännössä se on perinteinen Tetris, mutta ympäristö muuttuu pelatessa. Jokaisessa tasossa on oma mausteensa, joka liittyy joko musiikkiin tai visuaalisuuteen. Saatat esimerkiksi pelata veden alla ja kuulla rahoittavia merenalaisia ääniä samalla kun valas ui yläpuolellasi.

Kyseessä on psykedeelinen ja hypnoottinen kokemus, jonka kaikkien kannattaa kokea.

Room VR: A Dark Matter -pelin kryptistä kirjoitusta seinällä

Loistavaa ongelmanratkontaa ja pelottavaa tunnelmaa yhdistävä The Room VR: A Dark Matter sopii kaikille etsiville. (Image credit: fireproof games)

The Room VR: A Dark Matter

Varaudu jännittämään

Osta, koska

+
Haastavat pulmat
+
Tunnelmallinen

Älä osta, koska

-
Vain noin 4 tuntia pitkä

Alustat: HTC Vive, Oculus Rift, Meta Quest 2, Valve Index ja PSVR.

Fireproof Gamesin kehittämä Room VR: A Dark Matter on saatavilla valtaosalle VR-laitteista. Kyseessä on pakohuonetyyppinen peli täynnä mysteerejä ja kauhua, joista selviää ainoastaan ongelmia ratkaisemalla.

Visuaalisesti peli on mykistävän upeaa katsottavaa, mutta siitä ei kannata lukea liiaksi, sillä paras puoli pelissä on sen mysteeri. Silti okkultismin, muinaisen Egyptin ja Lovecraftin fanit ovat varmasti tämän parissa kuin kotonaan.

Room VR:n siirtymät on tehty myös hyvin, eivätkä ne aiheuta matkapahoinvointia. Lisäksi peliä voi pelata joko istualtaan tai seisaaltaan kerronnan siitä kärsimättä.

Trover Saves the Universe -pelin purppura hahmo katsoo pelaajaa

Trover Saves the Universe on kenties yksi hauskimmista VR-peleistä koskaan. (Image credit: Playstation)

Trover Saves the Universe

Hulvatonta komediaa

Osta, koska

+
Absurdi huumori
+
VR on melko nautinnollista

Älä osta, koska

-
Huumori ei välttämättä osu kaikille

Alustat: PSVR, HTC Vive, Oculus Rift, Oculus Quest ja Valve Index.

Squanch Gamesin komediahelmi on Rick & Morty -animaatiosarjan luoja Justin Roilandin käsialaa. Peli muistuttaakin hyvin läheisesti hersyvän sarjan ikiomalta peliltä, jossa nähdään kuitenkin eri hahmot. Mutta yhtä lailla kohtaat hupaisia tehtäviä, huvittavia ääniä, hauskuutta ja värikkyyttä pelin lukuisissa oudoissa tarinoissa, maailmoissa ja muukalaisissa.

Peli julkaistiin jo vuonna 2019 ja on saatavilla Nintendo Switchille, PS4:lle ja Xbox Onelle. Oculus VR:lle peli saapui vasta kesäkuussa 2020. VR-peleissä yleisen matkapahoinvoinnin se estää lukitsemalla pelaajan tuoliin, joka toimii samalla pelin käyttöliittymänä ja pelaajan kulkuvälineenä ja jolla teleportataan pisteestä toiselle.

Vader Immortal -pelin Darth Vader valomiekan kanssa

Kuuletko Pimeän voiman kutsun? (Image credit: ILMXLAB)

Vader Immortal

Liity Pimeälle puolelle

Osta, koska

+
Autenttinen Star Wars -kokemus
+
Yksinkertainen pelattavuus

Älä osta, koska

-
Melko lyhyt

Alustat: Meta Quest 2, Oculus Rift ja PSVR.

Oletko kokeillut jo The Voidia? Se on mahtava sijaintipohjainen VR-kokemus ILMxLABilta, joka on nyt kehittänyt kokemuksesta uuden käyttäjäystävällisemmän version Oculus Questille.

Kyseessä on Star Wars -faneille suunnattua herkkua, jossa pelaajat kohtaavat Darth Vaderin kiihkeässä valomiekkataistelussa. Samalla päästään tutustumaan tarkemmin Mustafa-planeetan salaisuuksiin. Kyseessä on lisäksi vasta ensimmäinen osa trilogiaksi tarkoitetusta kokonaisuudesta, joten toivottavasti jatko-osat ovat yhtä laadukkaita.

Ilmakuva Cherry Blossom -kentästä Walkabout Mini Golf -pelissä

Virtuaaligolfi ei ole ollut koskaan niin hauskaa kuin Walkabout Mini Golfissa. (Image credit: Mighty Coconut)

Walkabout Mini Golf

Virtuaaligolfin paluu

Osta, koska

+
Kaunis peli
+
Loistava pelimekaniikka

Älä osta, koska

-
Ei välttämättä järin yllättävä

Alustat: HTC Vive, Meta Quest 2, Oculus Rift ja Valve Index.

Walkabout Mini Golf on erinomainen golfsimulaattori, joka tarjoaa runsaasti vaihtelua ja visuaalisesti näyttävän golf-kokemuksen.

Pelin ehdoton tähti on sen loistavalta tuntuva golfaus, joka tuntuu käytännössä aidolta. Minigolfauksen pariin voikin hypätä niin täysi aloittelija kuin lajin veteraani, jos sääolosuhteet estää oikealle viheriölle pääsyä.

Walkabout Mini Golf ei välttämättä ole tämän listan mullistavin pelikokemus, mutta se ansaitsee ehdottomasti paikkansa parhaiden pelien joukossa. Se on kevyesti yksi parhaimmista VR-peleistä, ja erityisen nautinnollinen varsinkin golfin ystäville.

Lue arvostelu: Walkabout Mini Golf

Kolme velhoa taistelee purppuran usvan keskellä

Loitsi itsesi voittajaksi taisteluissa, joiden rinnalla Dumbledoren ja Grindelwaldin kohtaaminen näyttää harrastelijoiden puuhastelulta. (Image credit: Cortopia Studios)

Wands Alliances

Valorant, saanko esitellä Harry Potterin?

Alustat: Meta Quest 2

Syyhyttääkö kilpailullinen räiskintäpeli VR-maailmassa? Siinä tapauksessa Wands Alliances on juuri oikeanlainen taikaliemi. Kyseessä on nimittäin kyseisen genren parasta antia Quest 2:lla.

Voit valita kahdesta eri joukosta, jotka mittelevät steampunkista ammentavan Lontoon kaduilla. Vastustajan joukkoja saa harvennettua manausten lisäksi erilaisilla loitsuilla, joilla saa viritettyä tai purettua räjähtäviä taikaesineitä.

Käytössä olevat taiat sekä hyökkäyksen ja puolustuksen sopusuhtaisuus tuovat perimmäiseltä toimivuudeltaan mieleen Call of Dutyn. Pelin taktisuus onnistuu jopa yllättämään, sillä Wands Alliances on parhaimmillaan kuin shakkia. Onneksi pelin pariin pääsee nopeasti ansiokkaan alkuopastuksen jälkeen.

Jos käytössäsi on Meta Quest 2, Wands Alliances on pakkohankinta.

Parhaat VR-pelit UKK: vastaukset kysymyksiinne

Henkilö huutaa kauhuissaan VR-kypärä päässä

VR-pelit ovat normipelejä immersiivisempiä. (Image credit: Shutterstock / FXQuadro)

Mikä VR-peli sopii juuri minulle?

Omien lempipelien löytäminen riippuu pitkälti omista taipumuksista. Jos pidät räiskintäpeleistä, mysteereistä tai avaruudessa leijumisesta, silloin tiedät myös etsiä samantyyppisiä pelejä itsellesi. Näiden lisäksi kannattaa tosin huomioida muitakin seikkoja.

Ensinnäkin kannattaa tarkastaa, että kyseinen peli on saatavilla omistamallesi VR-laitteelle. Kaikki listalla olevat pelit eivät tue kaikkia laitteita, joten joidenkin kohdalla saatat joutua ostamaan kokonaan uuden alustan.

Toisekseen kannattaa varmistaa, toimivatko pelit istualtaan vai vaativatko ne isomman tilan ympärilleen. Varsinkin pienemmissä huoneissa jälkimmäinen voi olla mahdottomuus.

Lopuksi monet pelit saattavat aiheuttaa joillekin liikepahoinvointia, joten suosittelemme tutustumaan pelien asetuksiin ja säätämään liikkuvuus mieleisekseen. Useissa nykyisissä peleissä on jo kattavat vaihtoehdot liikepahoinvoinnin minimoimiseksi.

Mikä on paras VR-peli?

Kaikki tällä listalla olevat VR-pelit ovat kokemisen arvoisia, mutta paras VR-peli on lopulta henkilökohtainen valinta. Tarjolla on jo lukemattomia hyviä pelejä, joten suosittelemme hyödyntämään tätä listaa omien lempigenrejen löytämiseksi ja etsimään lisää suosikkeja.

Myös Vic Hood, Dan Griliopoules ja Michelle Rae Uy on kirjoittanut tätä artikkelia.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti