OnePlus 9:n kameroissa saattaa olla melko vaatimattomat zoomit

OnePlus 8 Pro
The OnePlus 8 Pro (Kuva: Future)

Yksi suurimmista puhelimen kameroihin tehdyistä päivityksistä viime vuosina on ollut siirtyminen periskooppilensseihin, joiden avulla zoomausta on voitu kasvattaa perinteisistä telelinsseistä. Tulevat OnePlus 9- ja OnePlus 9 Pro -mallit näyttäisivät sen sijaan pidättäytyvän juuri vanhemmissa telelinsseissä.

Näin väittää kohtuullisen luotettavana vuotajana pidetty Max Jambor, joka kertoi asiasta omalla Twitter-tilillään. Väite kannattaa pitää tällä hetkellä tosin vielä huhuna, joskin kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tulevissa OnePlus-malleissa on väitetty olevan telelinssi.

Lisäksi olemme nähneet epävirallisia renderöintikaappauksia tulevista malleista, joissa ei kuvien perusteella olisi ollut myöskään useimmiten neliskanttista periskooppikameraa.

See more

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö OnePlus 9 -malleissa olisi lainkaan optista zoomia. Luultavasti ainakin OnePlus 9 Prossa on telelinssi, sillä näin oli myös aiempien vuosien Pro-malleissa. Kameran zoomausetäisyys ei kuitenkaan yllä luultavasti samaan kuin periskooppimalleissa.

Esimerkiksi OnePlus 8 Prossa olevassa telelinssissä on kolminkertainen optinen zoomi, kun taas Samsung Galaxy S21 Ultran periskooppilinssissä on 10-kertainen zoomi. Joten jos haluat zoomata kaukana oleviin kohteisiin, OnePlus 9 -mallit eivät välttämättä sovellu juuri sinulle. Tosin odotamme kyseisten mallien olevan edullisempia kuin Samsungin lippulaivat.

Emme kuitenkaan tiedä vielä mitään varmaa tulevista OnePlus 9 -malleista, sillä OnePlus ei ole julkistanut uusia puhelimia virallisesti. Odotamme niiden kuitenkin saapuvan kauppoihin huhti- tai toukokuussa, joten kuulemme niistä varmasti piakkoin.

Lähde: GSMArena

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.