OnePlus 8T:n muotoilu paljastettiin virallisesti

OnePlus 8T
(Kuva: OnePlus)

OnePlus on näemmä kovaa vauhtia tekemässä OnePlus 8T -mallin virallisesta julkaisusta turhan, sillä yhtiö on jälleen paljastanut lisää tulevasta puhelimestaan. Nyt tiedämme myös, miltä puhelin näyttää.

Videolla ja yhtiön foorumeilla julkaistussa viestissä OnePlus 8T esitellään akvamariinin vihreässä kuoressa, joka on yhtiön historiassa uusi väri. Takapuoli paljastui samalla lasipinnotteiseksi ja aavistuksen kaarevaksi.

Puhelimen kamerat on sijoitettu vasempaan ylänurkkaan, ja tekstin perusteella puhelimessa on 48 megapikselin kamera ja optinen kuvanvakain. Oikealla sivulla nähdään puolestaan todennäköinen virtanäppäin ja mykistyspainike.

Foorumiviesti kertoo tarkemmin puhelimen takaosan lasipinnasta, jonka kerrotaan olevan ohut ja kestävä. Siihen väitetään jäävän myös vähemmän sormenjälkiä.

Paljastuksia saatiin siis riittämiin, ja vaikka yhtiö ei ole vielä näyttänyt OnePlus 8T:n etupuolta, olemme aiemmin saaneet vahvistuksen puhelimen 6,55 tuuman 120 Hz näytöstä, 4 500 mAh akusta, 65 W pikalatauksesta sekä heti julkaisussa olevasta Android 11 -käyttöjärjestelmästä.

Kaikkien näiden perusteella luvassa on hyvin mielenkiintoiselta vaikuttava puhelin, josta emme välttämättä kuule paljoa uutta 14. lokakuuta järjestettävässä esittelytilaisuudessa. Silti OnePlussalla saattaa hyvinkin olla vielä yllätyksiä hihassaan.

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.