Netflixin kuvanlaatu kohentumassa takaisin ennalleen
Laatua heikennettiin koronaviruksen vuoksi

Kuluttajat ovat koronaviruksen aiheuttaman mylleryksen vuoksi joutuneet linnoittautumaan koteihinsa, mikä on näkynyt myös suoratoistopalveluiden laadun heikentymisenä. Nyt ainakin Netflix kertoo kuitenkin palaavansa takaisin arkirytmiin, sillä yhtiö ilmoitti nostavansa tiedonsiirron entiselle tasolle.
FlatPanelsHD onkin jo kiinnittänyt huomiota, että Netflixin 4K HDR -laatuun vaadittu 15 Mt/s -vauhti on jälleen käytössä ympäri Eurooppaa.
Aivan kaikkialla muutos ei ole vielä astunut voimaan, joten osa maista sekä katseltavista leffoista saattaa yhä pyöriä toivottua heikommalla laadulla.
- Paras ilmainen sovellus YouTube-videoiden lataamiseen 2020
- VPN-palvelut suojelevat yksityisyyttäsi verkossa
- Parhaat Netflix-sarjat: kokosimme koukuttavimmat sarjat kaikista eri genreistä
Netflix on vahvistanut tiedon FlatPanelsHD:lle. Yhtiö kertoo parantaneensa palvelun kuvanlaatua lisäämällä kapasiteetin nelinkertaiseksi huhtikuuhun verrattuna.
Olosuhteet palautumassa ennalleen
Vaikka kuvanlaatu ei ehkä ole pikselimääräisesti vielä ihan ennallaan, tilanne on kuitenkin selvästi parempi. Netflix kertoi poistavansa viimeisetkin rajoitukset kunhan "olosuhteet paranevat".
Keväällä tehdyn heikennyksen taustalla oli lupaus vähentää tietoliikenneverkkojen kaistaa kuukauden ajaksi. Muutoksella saatiin vähennettyä tiedonsiirtoa noin neljänneksellä.
Käyttäjien onneksi kuvanlaatu ei kuitenkaan ole tippunut missään vaiheessa näin merkittävästi. Netflix on panostanut entistä parempaan kompressointiin, jonka avulla kuvanlaatua on saatu ehostettua.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
- Parhaat Netflix-elokuvat 2020: Tässä ovat tämän hetken kiinnostavimmat leffat
Lähde The Verge
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.