Motorola vihjaa uudesta Edge S -lippulaivamallistosta

Motorola Edge
Motorola Edge (Kuva: Future)

Motorola Edge 2 on ollut toivelistamme kärkipäässä jo hyvän aikaa. Haikailu ei vaikuttaisi olevan turhaa, sillä Motorolan tuoreen vihjailut esittelevät uuden Motorola Edge S -malliston. Kyseessä on mitä todennäköisimmin Motorola Edgen seuraaja.

Motorola Edge S -vihjaukset lähtivät liikkeelle kiinalaisesta Weibo-palvelusta. Viestin takana on Motorolan emoyhtiö Lenovon johtaja Chen Jin.

Viestin perusteella puhelimen sisällä jyllää Snapdragon 800 -suoritin. Koska kyseessä on markkinoiden edistyneimpiä piirejä, ovat odotukset puhelimenkin osalta korkealla.

Kuvassa näkyy Motorolan logon lisäksi aikaleima, jossa mainitaan 'Motorola Edge S". Kyseessä tuskin on vahinko, vaan tarkoituksellinen kiusoittelu.

Mikä on Motorola Edge S?

Motorola Edge S on mitä todennäköisimmin nimestään huolimatta juuri se, mitä Edge 2 -sarjalta odotettiin. Jin kertoo S-sarjan muodostavan "uuden lippulaivan", mikä vaikuttaa Snapdragon 800 -järjestelmäpiirin vuoksi uskottavalta. Yhtiön edellinen Motorola Edge Plus nimittäin käytti Snapdragon 865 -suoritinta.

Minkä vuoksi mallisto ei ole nimeltään Edge 2 ja Edge 2 Plus? Tämän ratkaisun taustoja jouduttaneen odottamaan aina viralliseen julkistukseen asti, mutta Motorola ei toisaalta ole ikinä ollut nimeämiskäytännöissään erityisen ennalta-arvattava.

On myös mahdollista, että kyseessä on kuitenkin jotain ihan muuta. S-kirjain voi viitata esimerkiksi taittuvaan puhelimeen samalla tavalla kuin mitä Samsungin Z-kirjain. Ratkaisussa olisi tiettyä järkeä, mutta samalla arvaus tuntuu varsin kaukaa haetulta.

Taittuva puhelin kahdella saranalla saattaisi joka tapauksessa näyttää hitusen S-kirjaimelta. Tämän lisäksi on tiedossa, että Motorola työskentelee taittuvan puhelinmallin parissa osana Razr-mallistoa.

Tästäkin huolimatta Motorola Edgen seuraaja vaikuttaisi tässä kohtaa kaikista todennäköisimmältä. 

Jin kommentoi Motorola Edge S:n "saapuvan pian", joten toivottavasti emme joudu odottamaan järin kauaa.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.