Skip to main content

Moto Razr 2022 julkistettiin virallisesti

Moto Razr 2022 asetettuna pöydälle
(Kuva: Motorola)

Motorola on julkistanut virallisesti uuden taitettavan puhelimensa, Moto Razr 2022:n, jonka yhtiö esitteli vain päivää Samsungin oman vastaavan julkistustilaisuuden jälkeen.

Moto Razr 2022 on simpukkamallinen taitettava puhelin, joka taittuu keskeltä kahtia ja mahtuu siten helposti esimerkiksi taskuun. Vastaavaa tekniikkaa edustavat yhtiön edellinen Razr-malli sekä eilen julkistettu Samsung Galaxy Z Flip4.

Puhelin esiteltiin toistaiseksi ainoastaan Kiinan markkinoille, joille yhtiö tuo myös kaksi muuta Android-puhelinta. Emme toistaiseksi tiedä, ollaanko Moto Razr 2022 aikeissa tuoda Kiinan ulkopuolelle.

Motossa on Samsungin lailla tehokas Snapdragon 8 Plus Gen 1 -järjestelmäpiiri, samankaltainen 6,7 tuuman näyttö ja punch-hole-kamera. Razrissa on tosin korkeampi 144 Hz virkistystaajuus.

Paremman virkistystaajuuden lisäksi Motorola Razrissa on 2,7 tuuman ulkonäyttö, parempi 50 megapikselin pääkamera ja 32 megapikselin selfie-kamera. Näiden lisäksi puhelimessa on vielä 13 megapikselin ultralaajakulma. Käyttöjärjestelmänä toimii Android 12:n pohjalle rakennettu MyUI.

Moto Razr 2022:n hinta Kiinassa on edullisempi kuin Flip4:n, kurssin mukaisesti käännettynä 888 dollaria, mutta emme luonnollisesti tiedä puhelimen tarkkaa euro- tai dollarihintaa. Kiinassa myytävät puhelimet ovat usein edullisempia kuin muualla maailmassa, joten jos Moto Razr 2022 saapuu ennen pitkään Eurooppaan, hinta on todennäköisesti suurempi.


Moto saapuu mukaan kilpailuun

Motorolan aiemmat taitettavat puhelimet ovat tuntuneet aavistuksen köykäisemmiltä kuin esimerkiksi Samsungin vastaavat. Ne ovat tuntuneet materiaaliltaan heikommilta kuin Flipit, minkä vuoksi niiden taittaminen on aina tuntunut huolestuttavammalta.

Aiemmin Razr-mallien tekniset tiedot ovat niin ikään jääneet kilpailijoidensa jalkoihin ja tarjonneet lähinnä keskihintaisia puhelimia vastaavan suorituskyvyn. Tilanne näyttäisi Razr 2022:n osalta onneksi muuttua. 

Tänä vuonna Motorola tuo uutukaiseensa markkinoiden parhaimman suorittimen, parannellun muotoilun, paremmat takakamerat sekä näyttävän ulkonäytön. Näin alustavasti Razr 2022 vaikuttaa todella varteenotettavalta kilpailijoilta.

Lopullinen vastaus Razrin ja Flipin väliseen taistoon saadaan kuitenkin hintalapusta. Galaxy Z Flip 4 ei suinkaan ole halpa puhelin, mutta se on silti edullisempi kuin aiemmat Razr-mallit ovat olleet.

Jos Motorola haluaa kisailla Samsungin tai muiden parhaiden taitettavien puhelinten kanssa, yhtiön täytyy tuoda Moto Razr 2022 markkinoille kilpailulliseen hintaan, mikä tarkoittaa käytännössä Flip4:ää edullisempaa hintalappua.

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti