Microsoft uudistaa Windows 10 -suosikkisovellusten kuvakkeet tuoreella tavalla vanhoiksi

(Kuva: Microsoft)

Microsoft on jatkanut Windows 10 -käyttöjärjestelmän parissa pakertamista. Työn hedelmistä paljastettiin uudet ikonit sadalle suosituimmalle sovellukselle.

Uutta tyyli on nimeltään Fluent Design. Sujuvampi tyyli tuo esimerkiksi Edge-selaimeen tuoretta väriä, tyyliä sekä loppusilausta. Tarkoituksena on tuoda sovelluksiin modernia tyyliä niin kannettavilla tietokoneilla, tableteilla kuin puhelimillakin.

Ulkoasusta vastaava Jon Friedman kommentoi uutta lähestymiskulmaa blogiviestissä. Suunnittelun lähtökohtana on ollut paitsi uudistaa ja elävöittää tyyliä mutta myös pysyä uskollisena yhtiön tyylille.

Esimakua uusista kuvakkeista

Esimakua uusista kuvakkeista (Image credit: Microsoft)

Sujuvoittaminen

Kyseessä ei suinkaan ole Microsoftin ensimmäinen Fluent Design -askel. Jo aiemmin nähdyt muutokset Office-mobiilisovelluksissa sekä Edge-selaimessa yhdistettynä uusiin kuvakkeisiin antaa kuitenkin osviittaa, että Windows 10 on muuttumassa melkoisen dramaattisesti.

Muutos ei kuitenkaan ole aina helppoa. Friedman kertoo suunnittelun tasapainottelevan toisaalta uutta huokuvan tyylin sekä toisaalta käyttäjien muistikuviin painautuneen tunnettavuuden kanssa.

Tästä syystä suurin osa uudistetuistakin kuvakkeista on varsin tuttuja. Esimerkiksi Komentoikkuna ja Laskin muistuttavat pelin paljon alkuperäistä tyyliä.

Uusintaan ei ole lähdetty päätäpahkaan. Microsoft on saanut paljon palautetta, joiden pohjalta muutoksia tehdään.

"Saimme tietää monia asioita, joista käyttäjät eivät pitäneet (tasainen muotoilu ja yksiulotteiset värit) sekä asioita, joista käyttäjät pitivät (syvyys, monipuoliset värit sekä liike). Nämä johdattelivat päätöksiämme."

Uusiutuminen ei suinkaan ole vielä lopussa, vaan muutokset jatkuvat ensi vuosikymmenellä. Erityisesti käyttöjärjestelmän tuleva ja kahden näytön laitteille tarkoitettu Windows 10X -versio voi näyttää jo hyvinkin erilaiselta.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.