Xiaomi 13 saattaa ilmestyä odotettua aiemmin

Xiaomi 12
A Xiaomi 12 (Kuva: Future)

Puhelimien julkaisukalenteri on pitäytynyt varsin tukevasti ennallaan jo useamman vuoden ajan. Siinä missä Samsung Galaxy S -mallit ovat ottaneet alkuvuoden omakseen, Apple hallitsee tyypillisesti syksyn ja loppuvuoden otsikoita. Tänä vuonna tilanne saattaa olla kuitenkin toisenlainen.

Huhujen mukaan Xiaomi 13 saattaa ilmestyä maailmalla merkittävästi odotettua aiemmin, jolloin sen julkaisu osuisi samoille hujakoille iPhone 14 -malliston kanssa. Tiedon takana on Digital Chat Station, joka uutisoi aiheesta kiinalaisessa Weibo-palvelussa.

Lähteen mukaan Xiaomi 13 ilmestyy jo marraskuussa 2022. Tätä voitaisiin pitää yllätyksenä, sillä Xiaomi 12 julkaistiin Kiinassa joulukuussa 2021 ja muualla maailmalla myöhemmin.

Suomessa Xiaomi 12 ilmestyi vasta huhtikuun lopussa, joten puheet uudesta Xiaomi 13 -puhelimesta tuntuvat hiukan ennenaikaiselta. Todennäköisesti samanlainen julkaisuväli nähdään myös seuraavan malliston kohdalla, jolloin seuraavan sukupolven Xiaomi-lippulaivamalli saapuisi Suomessa myyntiin maaliskuussa.

Jos Digital Chat Station on oikeassa ja Xiaomi 13 todella aikaistuu kuukaudella, haastaisi se erityisesti Aasian markkinoilla iPhone 14 -malliston. Vastaavasti julkaisu länsimaissa osuisi todennäköisesti varsin lähelle Samsung Galaxy S23 -laitteita.

Huhussa mainitaan kaksi puhelinta, jotka ovat todennäköisesti Xiaomi 13 ja Xiaomi 13 Pro. Molemmat mallit ovat saamassa Snapdragon 8 Gen 2 -suorittimen ja Android 13 -ohjelmiston. Lisäksi Pro-versiolle povataan 2K-näyttöä.

Ensitiedot eivät povaa siis suuria mullistuksia. Lisätietoja lienee kuitenkin luvassa kesän ja syksyn edetessä.


Mitkä kilpailijat ovat Xiaomin tähtäimessä?

Xiaomi 12 -mallisto otti merkittävän harppauksen kohti Samsung Galaxy S22- ja iPhone 13 -huippumalleja. Xiaomin vaihtoehdot erottuivat varsin kompaktilla koollaan sekä kattavilla ominaisuuksillaan.

Xiaomi ei todennäköisesti tänäkään vuonna pysty tosissaan haastamaan Applen malliston monipuolisuutta. Siinä missä iOS-puhelimien valikoima tarjoaa neljä eri mallia, Xiaomi 13 -puhelimissa valinnanvara on rajattu kahteen.

Ensitietojen valossa Xiaomi 13 Ultra ilmestyy vuoden 2023 puolivälissä, joten se ei ole enää tuolloin suoranainen haastaja iPhone 14 Pro Maxille. Todennäköisesti Xiaomi 13 haastaa iPhone 13 -perusmallin, kun taas Pro-versiot ovat varsin tasaväkisiä vaihtoehtoja. Emme odota nykytiedon valossa näkevämme vaihtoehtoa iPhone 14 Maxille.

Samsung Galaxy S -mallisto koostuu perinteisesti kolmesta puhelimesta. Niistä perusmalli on pitkälti samalla viivalla kuin Xiaominkin, kun taas Ultra-lippulaivamalli nostaa riman ja hinnan merkittävästi korkeammalle. Xiaomi 13 Pro taasen sijoittuu johonkin Galaxy S23:n ja Galaxy S23 Ultran välimaastoon.

Sen sijaan Xiaomi saattaa haastaa Applen ja Samsungin erityisesti hinnallaan. Odotamme näkevämme Xiaomi 12T -puhelimet loppuvuoden aikana. T-mallit ovat perinteisesti erottuneet kilpailukykyisellä hinnallaan sekä vahvalla suorituskyvyllään.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti