Sony Xperia 1 II näyttäisi saapuvan vielä huhtikuun aikana

Sony Xperia 1 II
Sony Xperia 1 II (Kuva: Sony)

Sony Xperia 1 II on saapumassa viimein kuluttajien kätösten ulottuville. Sonyn Espanjan toimialueen julkaisema twiitti paljastaa puhelimen saapuvan markkinoille seuraavan parin viikon aikana.

Twiitti kertoo käännettynä seuraavaa: "Xperia 1 II on saatavissa kaupoista myöhemmin tässä kuussa".

Puhelin julkistettiin verkkotapahtumassa helmikuussa, mutta Sony ei tuolloin hiiskunut tietoja julkaisupäivästä tai -hinnasta.

Mikäli tieto pitää paikkansa, Sonyn uusin älypuhelin on jo nurkan takana. Vaikka virallista tietoa vielä odotellaankin, twiitin lähteen voidaan olettaa olevan varsin hyvin perillä suunnitelmista, joten ainakin toistaiseksi julkaisun voidaan olettaa tapahtuvan huhtikuun aikana.

On toki mahdollista, että Sony Xperia 1 II julkaistaan vain osassa maailmaa huhtikuun aikana. Espanja ei kuitenkaan yleensä ole ollut ensimmäisen julkaisuaallon joukossa, joten maailmanlaajuinen ilmestyminen vaikuttaa varsin todennäköiseltä.

Tällä hetkellä on kuitenkin syytä vielä huomioida, että hintaa sekä muita lisätietoja joudutaan yhä odottamaan.

Mikä on Sony Xperia 1 II?

Sony Xperia 1 II on Sonyn tuleva lippulaivapuhelin, jolla tähdätään suoraan markkinoiden kärkitaistoon

Viihdekäyttöön suunniteltu laite tarjoaa hyvää katselukokemusta kaipaaville 21:9-kuvasuhteella varustetun ja 6,5-tuumaisen 4K-näytön. Äänentoistosta pitävät huolen stereokaiuttimet sekä 3,5 millimetrinen kuulokeliitin.

Sonyn puhelimet ovat perinteisesti olleet huippulaitteita erityisesti pelikäyttöön. Yhtiön tuotteet panostavat tyypillisesti tehoon sekä isoon näyttöön, mitkä tekevät pelikokemuksista tavallista parempia.

Sivuillemme ilmestyy kattavasti lisätietoa puhelimesta julkaisun yhteydessä.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.