Skip to main content

Sony Xperia 1 III saatetaan julkistaa pian

Sony Xperia 1
(Kuva: Future)

Sony on vahvistanut järjestävänsä digitaalisen pressitapahtuman 14. huhtikuuta, jolloin saatamme nähdä ensimmäistä kertaa odotetun Sony Xperia 1 III -lippulaivapuhelimen.

Tapahtuma lähetetään yhtiön YouTube-kanavalla suorana kello 22:30 Suomen aikaan alkaen.

Aiempina vuosina Sony on usein julkistanut uuden Xperia-älypuhelimen MWC Barcelonassa, joka on järjestetty helmikuussa. MWC 2021 jouduttiin kuitenkin siirtämään Covid-19:stä johtuen tuonnemmaksi.

Tapahtuma osuu likelle aiempia huhuja, joiden mukaan Sony Xperia 1 III julkaistaisiin huhtikuun aikana.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että edeltäjää vaivanneet julkistuksen jälkeiset tuotanto-ongelmat voivat tosin johtaa siihen, että tänäkin vuonna Xperia 1 III nähdään kaupoissa vasta loppuvuodesta 2021. Odotamme silti innolla uuden puhelimen teknisiä tietoja ja ominaisuuksien kuulemista.

Tapahtumassa saatetaan nähdä myös yhtiön edullisempi Xperia 10 III. Tuoteperheen mallit on usein julkaistu rinnan Xperia 1 -mallien kanssa.

Odotettavissa todellinen lippulaivamalli

Alkuviikosta tapahtuneiden vuotojen perusteella Sony Xperia 1 III on todella vakuuttava puhelin ominaisuuksiltaan ja komponenteiltaan.

Mielenkiintoisin huhu koskee puhelimessa olevaa periskooppikameraa, joka saattaisi vastata laadultaan Samsung Galaxy S21:ssä olevaa kameraa.

Xperia 1 II:ssa oli 3-kertainen tarkennus perinteisellä telelinssillä, mutta periskooppilinssin tuoman lisäyksen myötä sen seuraajassa saattaisi olla jopa 5- tai 10-kertainen tarkennusmahdollisuus.

Muiden huhujen perusteella puhelimessa olisi Qualcommin viimeisin Snapdragon 888 -piirisarja, 12 Gt RAM-muistia sekä 256 Gt tallennustilaa. Markkinoille tuotaisiin vielä 16/256 Gt -variantti.

Odotamme näkevämme Xperia 1 III:ssa lisäksi 6,5 tuuman OLED-paneelin sekä saman muotoilun, joka on tullut tutuksi Xperia-sarjalaisista.

Hintojen suhteen on ollut myös mielenkiintoista supinaa, sillä aiempien vuotojen perusteella yhtiön uusi lippulaiva maksaisi 8 999 Kiinan yuania, eli noin 1 165 euroa suoraan käännettynä. Kyseessä olisi siis todella hintava puhelin, jos huhu pitää paikkaansa.

Lähde: PhoneArena