Seuraava iPhone 13 tai 14 saattaa olla taitettava malli

iPhone 11 pro
iPhone 11 Pro ei taitu, mutta tulevat mallit saattavat. (Kuva: Future)

Samsung on aikeissa julkaista yhtiön kolmannen taitettavan puhelimen, Samsung Galaxy Fold 2:n, joten mieleen herää tietenkin kysymys, milloin Apple on aikeissa tehdä oman taitettavan mallinsa – ilmeisesti lähivuosina.

Luotettavana vuotajana tunnetun Jon Prosserin mukaan Apple on tosiaan kehittämässä omaa taitettavaa iPhonea. Häneltä pyydettiin twiitissä räpäyttämään silmiään kahdesti, jos yhtiö on tekemässä taitettavaa puhelinta, jolloin hän räpäytti silmiään kahdesti. Hän kuitenkin mainitsi, ettei sellaista nähtäisi tänä vuonna.

Jälkimmäinen kommentti ei tule yllätyksenä, sillä olemme saaneet jo useita huhuja iPhone 12:sta, eikä yksikään niistä ole väittänyt puhelimen olevan taitettava.

Sen lisäksi Prosser julkaisi hieman myöhemmin lisätietoja aiheesta ja sanoi, ettei tämän hetken prototyyppi ole suoranaisesti taitettava puhelin, vaan siinä on "kaksi erillistä saranalla toisiinsa liitettyä näyttöä". Muotoilultaan siinä olisi pyöreät, harjatusta teräksestä tehdyt reunat iPhone 11:n lailla, eikä näytössä olisi lovea lainkaan, vaan "pieni otsa" ulkoiselle näytölle, jossa on sisäänrakennettu Face ID.

Ulkoisesti näytöt muodostaisivat kuitenkin yhden käytännössä saumattomalta näyttävän isomman näytön, joten se ei poikkeaisi juurikaan perinteisestä taitettavasta mallista. Julkaisupäivän osalta Prosser kuitenkin vastasi, "ettei hän tiedä siitä sitä vähääkään".

See more

Applen kehittäessä omaa taitettavaa puhelinta ei tule suurena yllätyksenä. Taitettavista iPhoneista on liikkunut huhuja jo aiemmin, ja moisen kehittäminen on aina tuntunut enemmänkin vain ajan kysymykseltä.

Toisaalta viimeisin huhu vastaavanlaisesta laitteesta on muutamassa patenttihakemuksessa, joiden perusteella Apple olisi näyttänyt vain harkitsevan ideaa, eikä suoranaisesti jo kehittävän, kuten Prosser väittäisi.

Jos taitettava iPhone on todella kehitteillä, se saatetaan silti julkaista lähivuosina. Ehkä mahdollisesti jo iPhone 13 -sarjan yhteydessä ensi vuonna tai vuotta myöhemmin iPhone 14:n kyljessä.

Apple ei kuitenkaan tuo markkinoille usein teknologiaa ennen kuin yhtiö on täydellistänyt sen, joten voimme joutua myös odottamaan pitkään. Toivottavasti näemme kuitenkin Applen ratkaisun taitettavien mallien suhteen pian.

Lähde: Phone Arena

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.