PS5:n suojaukset onnistuttiin murtamaan

PS5-konsoli ja DualSense-ohjain lähikuvassa
(Kuva: Shutterstock / Rokas Tenys)

Kaksi vuotta julkaisunsa jälkeen PlayStation 5:n suojaukset on onnistuttu murtamaan, eli laite on niin sanotusti jailbreakattu.

Sisällöntuottaja Lance McDonald esittelee tekoaan julkaisemallaan Twitter-viestillä, jossa jailbreakatulla PS5:llä käytetään käyttäjille aiemmin mahdottomia toimintoja. Näihin lukeutuvat debug-konsoli ja mahdollisuus ladata PlayStation Storesta poistettuja pelejä ja sovelluksia, kuten Konamin kulttisuosikki P.T.

Jailbreakkaus näyttäisi tosin toimivan ainoastaan vanhemmalla firmware-versiolla 4.03. Se on myös tekijänsä mukaan hyvin epävakaa, eikä sillä voi toistaiseksi kuin lukea ja kirjoittaa sisältöä.

Prosessi saattaakin olla PS5:llä vaikeampi toteuttaa kuin muilla aiemmilla konsoleilla, kuten Nintendo Switchillä.

Älä yritä kotona

PlayStation 5:n suojausten murtaminen saattaa osoittautua ongelmalliseksi Sonylle, sillä jailbreakkauksen myötä konsoliin voi asentaa aiemmin poistettua sisältöä sekä mahdollisesti piratoida maksullisia pelejä.

Tätä ei kuitenkaan käytetä ainoastaan haitallisesti, vaan jailbreakkausta hyödynnetään usein myös pelien säilytykseen. Esimerkiksi juuri P.T. on rakastettu kauhudemo, jota ei voi enää lainkaan pelata, jos sitä ei ladannut aikanaan itselleen ja ole säilyttänyt peliä konsolilla siitä saakka.

Jailbreakkauksessa on omat riskinsä, minkä lisäksi käyttäjä ei voi käyttää enää PS Plus -palvelua tai verkkomoninpeliä. Se mitätöi myös konsolin takuun. PlayStation Networkiin liittymisyrityksestä ilmoitetaan puolestaan Sonylle, ja asiasta on jopa riski joutua oikeuteen.

Emme suosittelekaan ketään yrittämään suojausten murtamista kotona, sillä riskit ovat hyötyjä suuremmat. Tapausta on silti mielenkiintoista katsoa etäältä nähdäkseen, mitä modaajat saavat konsolilla aikaiseksi ja millaisia räätälöintejä tulevaisuudessa odottaa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti