OnePlus Nord 3:ssa saatetaan nähdä iso näyttö ja todella nopea pikalataus

OnePlus Nord 2
A OnePlus Nord 2 (Kuva: Srivatsa Ramesh)

Emme ole kuulleet vielä paljoakaan huhutusta OnePlus Nord 3:sta, mutta tuorein vuoto viittaisi kyseessä olevan merkittävä päivitys OnePlus Nord 2:een. Parannusten kohokohtana näyttäisi olevan huikea 150 W lataus.

Näin ainakin väittää kiinalaiseen somekanava Weiboon viestin julkaissut vuotaja Digital Chat Station, jonka mukaan Nord 3 toisi mukanaan lähes tuplasti paremman latauksen kuin yhtiön tulevassa OnePlus 10 Pro -mallissa. Vertailun vuoksi uudessa OnePlus 10 Prossa on 80 W lataus, kun taas nykyisessä Nord 2:ssa on vain 65 W lataus.

Lisäksi vuotaja väittää, että puhelimessa olisi 6,7 tuuman 1 080 x 2 412 -resoluutioinen näyttö, joka kasvaisi niin ikään Nord 2:n nykyisestä 6,43 tuumasta.

Muita vuotoon liittyviä tietoja ovat keskiluokkainen Dimensity 8100 -piirisarja, 12 Gt RAM-muistia, 4 500 mAh akku, näytönsisäinen sormenjälkitunnistin, 16 megapikselin etukamera ja kolme takakameraa: 50 MP, 8 MP ja 2 MP.

Yllä oleva kuulostaa varsin vakuuttavalta ja olisi toteutuessaan merkittävä päivitys yhtiön keskihintaiseen puhelimeen. Suosittelemme silti ottamaan vuodon epäilevällä asenteella, sillä kyseiset tekniset tiedot saattavat viitata aivan hyvin myös täysin muuhun puhelimeen, sillä vuotaja ei maininnut puhelinta nimellä.

Silti keskitasoinen piirisarja viittaisi Nord-mallistoon, minkä lisäksi myös kamerat ja akku ovat likellä OnePlus Nord 2:ssa nähtyjä. Yhtiön uuden keskihintaisen puhelimen odotetaan lisäksi saapuvan lähikuukausien aikana.


150 W lataus on ehdottomasti tulossa

Koski vuodon tiedot sitten OnePlus Nord 3:a tai jotain muuta puhelinta, tiedämme OnePlussan kehittävän parhaillaan puhelinta, jossa on 150 W lataus. Yhtiö on kertonut näin itse aiemmin.

Itse asiassa yhtiö on sanonut julkaisevansa Dimensity 8100:lla varustetun puhelimen, joten yllä olevalle vuodolle on jonkinlaista pohjaa. OnePlus saattaa kuitenkin puhua kahdesta eri mallista.

150 W latauksella varustetun puhelimen odotetaan ilmestyvän huhti-kesäkuun aikana, joten vuotojen alkaminen näillä main kävisi yhteen. OnePlussalla on ollut lisäksi tapana esitellä omia puhelimiaan etukäteen ennen virallista julkistusta, joten saatamme kuulla Nord 3:sta jo piakkoin.

Lähde: GSMArena

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti