Nintendo Switch Pro -ennakkotilaukset saattavat alkaa jo kesäkuun 4. päivä

New Nintendo Switch
(Kuva: Shutterstock/leungchopan)

Nintendo Switch Pro ennakkotilaukset saattavat alkaa jo kesäkuun 4. päivä – vain päivä konsolin todennäköisen julkistuksen jälkeen.

Asiasta uutisoi ensimmäiseksi GameRant. Luotettavan Pokémon-tietovuotajan, CentroLeaksin mukaan, ennakkotilaukset uudelle Nintendo Switch Pro -mallille käynnistyvät kesäkuun 4. päivä keskiyöllä, joskaan aikavyöhyke ei ole selvillä. Kesäkuun 30. päivä on ollut myös huhujen kohteena, mutta CentroLeaks uskoo päivän olleen vain alustava päivämäärä.

Twitter-vuotaja väittää saaneensa luotettavan kuvakaappauksen "ison jälleenmyyjän sisäisestä järjestelmästä". Vaikka kuvan todellisuutta on vaikea todentaa, on kyseessä jälleen yksi huhu, joka osoittaa uuden Nintendo Switch -konsolin välittömään julkistukseen.

See more

Nintendolta on odotettu paranneltua Switch-mallia jo pitkään eikä sitä ole vieläkään virallisesti julkistettu, mutta viimeisimmät tiedot viittaavat hyvin pian julkistettaviin uutisiin. On mahdollista, että fanit saavat uuden Nintendo Switchin käsiinsä ennemmin kuin myöhemmin, koska julkaisupäiväksi on huhuttu syyskuuta 2021.  

Pro-tason suorituskykyä

Nintendo Switch Pro -mallin uskotaan tulevan 7-tuuman 720p OLED -näytöllä ja laite kykenee luultavasti toistamaan 4k-resoluutiota TV:hen kytkettynä. Pelikonsolin olemassa olo vaikuttaa jo tässä vaiheessa viralliselta, kun OLED-yhtiö Universal Display Corp mainitsi sijoittajien tapaamisessa "uuden Switch Pro -mallin".

Switch Pro korvaa todennäköisesti olemassa olevan perusversion ja on kalliimpi kuin noin 300 € kustantava edeltäjänsä. Nintendo Switch Lite -malli pysyy lähtötason laitteena ja myös niille, jotka haluavat pelkästään matkakonsolin.

Ei ole vielä varmaa, esitteleekö Nintendo uutta rautaa tämän vuoden E3- ja Summer Game Fest -suurtapahtumissa. TechRadarin toimitus odottaa uutisia uusista Nintendon nimikkopeleistä: Breath of the Wild 2, Metroid Prime 4 ja Splatoon 3. 

Adam Vjestica

Adam was formerly TRG's Hardware Editor. A law graduate with an exceptional track record in content creation and online engagement, Adam has penned scintillating copy for various technology sites and also established his very own award-nominated video games website. He’s previously worked at Nintendo of Europe as a Content Marketing Editor and once played Halo 5: Guardians for over 51 hours for charity. He is now an editor at The Shortcut.