Netflixin suosittu Uraäidit päättyy

Workin Moms
(Kuva: Netflix)

Netflixin esittämä tv-sarja Uraäidit (Workin' Moms) päättyy seitsemänteen tuotantokauteen.

Sarjan tuotannosta vastaava CBC ja luoja Catherine Reitman ovat vahvistaneet asian. Siinä missä komedialle on naurettu alun perin Kanadan CBC-kanavalla, muualla maailmassa esityksestä on vastannut Netflix.

Uraäidit on jo nähtyjen kuuden kauden aikana keskittynyt nimensä mukaisesti työuriinsa keskittyneisiin naisiin, jotka pyrkivät tasapainottelemaan pienten lasten kasvatuksen sekä arkikiireiden keskellä. Naisten samanlaiset tilanteet ovat tiivistäneet joukkoa, jotta erilaisissa haasteissa on aina vertaistukea tarjolla.

Sarjaa tähdittävät Reitmanin ohella Jessalyn Wanlim, Dani Kind, Enuka Okuma sekä Juno Rinaldi

Reitman kommentoi sarjan lopettamispäätöstä Deadlinelle (Avaa uuteen ikkunaan).

"Tämän sarjan luominen uskomattomille faneille on ollut elämäni hienoimpia asioita. Philip ja minä lähdimme avauskauteen kolmekuukautisen ja kaksivuotiaan lapsen vanhempina kertomaan tarinoita niistä äideistä, jotka haluavat olla muutakin kuin vain kotiäitejä. Olen saanut työskennellä päivittäin erinomaisten käsikirjoittajien, poikkeuksellisten näyttelijöiden sekä loistavan tuotantotiimin kanssa kertoen merkityksellisiä tarinoita."

"Tällä tarinalla pitää muiden tavoin olla loppu. Voin ylpeänä vahvistaa seitsemännen tuotantokauden jäävän viimeiseksi. Haluan kiittää yhteistyökumppaneitamme CBC:tä ja Netflixiä, jotka ovat halunneet näyttää äitiyden haasteita. Kaikki te, jotka olette pysäyttäneet minut kadulla kertoaksenne ajatuksistanne sarjaa kohtaan, olen kiitollinen. Haluan kiittää teitä. Näytetään koko maailmalle, äidit..."

Seitsemäs tuotantokausi on esituotannossa. Sen on määrä saapua katsottavaksi keväällä 2023. Toistaiseksi laatukäyrä on pysynyt hyvällä tolalla, sillä sarjan Rotten Tomatoes -keskiarvo on 79% (Avaa uuteen ikkunaan).


Onko Netflixillä korvaajaa tilalla?

Uraäidit muistuttaa monin tavoin vasta viime viikonloppuna lopetettua Snowpierceriä. Netflix ei tuota kumpaakaan sarjaa, mutta suoratoistopalvelu esittää jaksoja ympäri maailmaa. Monien silmissä sekä Uraäidit että Snowpiercer ovatkin Netflix-sarjoja.

Netflix voisi halutessaan luonnollisesti ostaa sarjan tuotanto-oikeudet itselleen, mutta mitä ilmeisimmin tällaista halua ei ole. Todennäköisesti sekä käsikirjoittajat että tuotantoyhtiö ovat yhtä mieltä sarjan päättämisestä.

Uraäidit on keskittynyt nimenomaisesti pienten taaperoiden vanhempien seuraamiseen. Myös lasten kasvaminen antaa aiheen sarjan päättämiselle, sillä omat välipalansa tekevät mukelot eivät enää aiheuttaisi samanlaista päänvaivaa kuin syöttötuolissa istuva jälkikasvu.

Uraäidit on Grace and Frankien tavoin Netflixin komediasarjojen kulmakiviä, sillä molemmat sarjat ovat keränneet erinomaisia katsojalukuja jo pidemmän aikaa. Todennäköisesti Netflix joutuukin etsimään tilalle uusia tulokkaita. Se, mille tulevina vuosina kotisohvilla hihitellään, ei ole vielä selvää.

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti