Netflixin suosittu sci-fi-sarja saapuu pääteasemalleen

watch snowpiercer season 2 online
(Kuva: TNT)

Maailmanlopun tunnelmiin sijoittuva Snowpiercer päättyy tulevaan neljänteen tuotantokauteen. Asia vahvistettiin viikonloppuna.

Sarjaa tuottaa yhdysvaltalainen TNT, mutta sen kansainvälisestä esittämisestä vastaa Yhdysvaltojen ja Kiinan ulkopuolella Netflix.

Snowpiercer pohjautuu Parasite-ohjaaja Bong Joon-hon ohjaamaan elokuvaan, joka taasen on näkemys vuonna 1982 ilmestyneestä ranskalaisesta novellista Le Transperceneige. Alkuperäinen tarinan ovat kirjoittaneet Jacques Lob, Benjamin Legrand ja Jean-Marc Rochette.

Tarina sijoittuu post-apokalyptiseen tulevaisuuteen, jossa maailma on jäätynyt. Ihmiskunnan toivo lepää alati liikkuvassa Snowpiercer-junassa.

Kulkuneuvon on suunnitellut ja rakentanut itsekeskeinen Mr. Wilford (Sean Benn). Yli tuhannen vaunun mittainen juna pysyy kasassa vain nipin napin, minkä lisäksi sisäinen valtataistelu jakaa eloonjääneet eri kasteihin. Tarinan teemat liikkuvat yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, luokkasotien sekä politiikan ympärillä.

Sarjan päärooleissa esiintyvät Jennifer Connelly ja Daveed Diggs, joiden lisäksi Mickey Sumner, Alison Wright, Iddo Goldberg sekä Sean Bean ovat merkittävässä roolissa. Toistaiseksi juna on puksuttanut kolmen tuotantokauden ajan, mutta neljäs ja samalla viimeinen sesonki on jo tuotannossa.

Asiasta uutisoi ensimmäiseksi Deadline, joka sai vahvistuksen sarjan lopettamiselle. TNT:n edustaja kommentoi asiaa seuraavasti:

"Voimme vahvistaa Snowpiercerin päättyvän menestyksekkäiden kausien jälkeen. Sen lahjakkaat käsikirjoittajat, näyttelijät ja tekijät ovat tuoneet poikkeuksellisen maailman eloon jännittävällä tavalla. Lopputulosta on ylistetty ja se on suuri vaikute kaikille post-apokalyptisille teoksille. Nyt se jää elämään fanien sydämiin ja mieliin ikuisiksi ajoiksi."

Toukokuussa 2020 käynnistyneen sarjan tuotannossa on riittänyt tapahtumia. Emerald Cityn ja Terminator: Dark Faten käsikirjoittaja Josh Friedman oli alkujaan vastuussa pilottijaksosta yhdessä Scott Derricksonin kanssa, mutta Friedman poistettiin projektista kesken kaiken. Tuotantoyhtiö toivoi Derricksonin jatkavan pilotin parissa, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Lopulta Graeme Manson tarttui tuotantojunan ohjaksiin.

Sarja on saanut ylläpidettyä fanien suosion, sillä sen Rotten Tomatoes -tulos on 75 %. Neljännen kauden showrunner Paul Zbyszewski jatkaa Mansonin työtä, mutta lisäjatkoa ei nähtävästi ole enää tulossa.


Miksi Snowpiercer lopetetaan?

TNT:n (eli Turner Network Television) omistaa Warner Bros. Discovery, joka on keskittynyt erityisesti kaapelikanavillaan pyöriviin klassisiin elokuviin ja televisiosarjoihin. Pääasiassa päiväsaikaan pyörivät sarjat liittyvät yleensä vahvasti poliisimaailmaan, sillä yhtiön historiassa suosiota ovat keränneet muun muassa Bones ja Todistettavasti syyllinen (Cold Case).

Tällä hetkellä yhtiöllä on vain kaksi omaa sarjatuotantoa. Snowpiercer päättyy neljänteen kauteen, minkä lisäksi australialaiseen rikosdraamaan pohjautuva Animal Kingdom päättyy parhaillaan käynnissä olevaan viidenteen tuotantokauteen.

Deadlinen mukaan TNT aikaa lopettaa omat sarjatuotantonsa ennen yhdistymistä Discoveryn ja WarnerMedian kanssa.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti