Kotimainen Control vahvistettiin PS5:lle ja Xbox Scarlettille

(Kuva: Remedy Entertainment/505 Games)

Remedy Entertainmentin yliluonnollinen trilleri Control julkaistiin aiemmin tänä vuonna, ja nyt suomalaisstudio on paljastanut pelin saapuvan myös seuraavan sukupolven konsoleille.

PlayStation Magazinelle antamassaan haastattelussa pelin kehityksestä vastanneet tekijät ovat kertoneet työskentelevänsä pelin PS5- ja Xbox Project Scarlett -versioiden kimpussa. Samalla he kertoivat lisääntyneen suorituskyvyn tarjoavan heille merkittävästi lisää työkaluja tulevia pelejä varten.

Pelin pääsuunnittelija Sean Donnelly intoutui hehkuttamaan tekijöille saapuvaa vapautta lisääntyvien tehojen myötä:

"Pelin yksityiskohtaisesti tuhoutuvan ympäristön vuoksi on turvallista sanoa, että saavutimme vanhojen suorittimien rajat tehojen suhteen. Mitä tulee PS5:een, arvostamme aina nopeampaa rautaa ja se tekee elämästämme helpompaa lyhyellä aikavälillä mitattuna."

"Mutta uusi SSD vaikuttaa meihin ennen kaikkea: sen myötä suoratoistosta tulee oikeastaan asia, josta meidän ei enää tarvitse huolehtia niin paljoa, ja se vapauttaa samalla ylimääräistä suoritinkaistaa käytettäväksi."

Lead graphics programmer Latu Aalto huomauttaa samalla, että seuraavan sukupolven konsoleiden säteenseurantaominaisuudet tuovat "perustavanlaatuisen muutoksen siihen, miten tietokonegrafiikkaa lähestytään."

Poissa hallinnasta?

PlayStation 5 sekä Xbox Project Scarlett ovat olleet viime viikkoina monien huhujen ja spekulaatioiden kohdalla, kun molemmat konsolit tuodaan markkinoille loppuvuodesta 2020. Näiden mukana saadaan nykyisiin konsoleihin verrattuna tuntuvat teholisäykset, mutta sitä suuremmassa osassa pelaajia kiinnostaa näillä pelattavat pelit.

Control on AAA-peli, joka vie jo nykyiset konsolit äärimmilleen ja hyödyntää viimeisimpiä kehityssuuntia säteenseurannan suhteen, joita molempia PS5 ja Xbox Scarlett voivat hyödyntää. Alustavasti Remedy kertoi, että tähän kykenee ainoastaan kaikkein tehokkaimmat näytönohjaimet.

Näyttäisi siis siltä, että PS5 ja Xbox Scarlett pystyvät viemään nykyiset konsolipelit kokonaan uudelle tasolle uusintajulkaisullaan. Control on todennäköisesti myös yksi monista lähiaikoina julkaistuista peleistä, jotka tuodaan uusille konsoleille loppuvuodesta 2020 ja alkuvuodesta 2021.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.