Arvostelussa Control

Control tuntuu kokeelta, joka syntyisi, kun David Lynch nuolisi petrimaljallisen täynnä jungilaista psykologiaa ja SCP-kirjauksia. Sitä seuraavat hallusinaatiot näyttäisivät jokseenkin Remedyn viimeisimmältä tuotokselta, jota absurdien elokuvien ja surrealismin ystävät ovat kaivanneet.

Pelaajat tiputetaan Jesse Fadenin saappaisiin, kun päättäväinen nainen astuu sisään The Oldest Houseen. New Yorkin keskellä sijaitseva brutalistista arkkitehtuuria rakastava virastorakennus on jatkuvassa muutosliikkeessä, eikä se näy kuin ihmisille, jotka varta vasten etsivät rakennusta.

Etsiessään kadonnutta veljeään Jesse päättyy puolitahtomattaan johtamaan Federal Bureau of Controlia, bigbrothermaista organisaatiota, joka hallitsee informaation kulkua ja paranormaalien tapahtumien salailua. Jälkimmäiseen lukeutuvat muun muassa erilaiset arkiset muuttuneet esineet, joissa velloaa urbaaneista legendoista ja kollektiivisesta alitajunnasta voimaa ammentavia yliluonnollisia voimia.

Oletko vielä kärryillä? Valitettavasti tämä on vasta alkua.

Yliluonnollinen tapahtumapaikka

Control on hyvin elokuvallinen peli, jonka yksityiskohtiin ja maailmaan studio näyttäisi panostaneen yhtä paljon kuin varsinaiseen tarinankerrontaan. Myyntiautomaatit seisovat tyhjillään ammottavien käytävien reunoilla, ja The Oldest Housen entiset työntekijät leijuvat ilmassa nykien samassa tahdissa. Heidät on ottanut valtaansa mysteerinen hiss-rotu, joka on onnistunut riipimään The Oldest Housen tiloihin ja muuttanut sen painajaismaiseksi teemapuistoksi.

Samaan aikaan käytävillä olevissa televisioissa pyörii hullun ja kadonneen tiedemiehen oudot selitykset rakennuksessa tehtävistä kokeiluista. Eräässä vaiheessa peliä kaadoin vahingossa filmiä pyörittäneen projektorin lattialle, kun yritin heittää Jesseä piinannutta liitävää toimistotyöntekijää sen vieressä olleella tuolilla. Pysähtymisen sijaan elokuva jatkoi pyörimistä seinää vasten, mutta puolet kuvasta oli peittynyt kaatuneen projektorin vuoksi. Ja juuri tällaiset hetket saivat minut vakuuttuneeksi kehittäjien panostuksesta yksityiskohtiin.

Remedyn peliksi pöydillä lojuu lisäksi runsaasti erilaisia lappuja, kansioita ja viestejä luettavaksi. Nämä syventävät entisestään organisaation toimenkuvaa ja sen jatkuvaa taistelua salata todellisuuteen lipuneet yliluonnolliset tapahtumat arkisiksi onnettomuuksiksi. Studion pelien faneille liitutauluilla odottaa myös liuta mukavia yllätyksiä laajempaa yhteistä universumia varten.

Kaikkea ei kuitenkaan paljasteta suoraan, vaan kerättävissä lappusissakin on peitetty tärkeitä tietoja, kuten sijainteja tai henkilöiden nimiä. Mutta tutkimalla ja keräämällä lisää tietoa organisaation tavoista, pelaaja pystyy kursimaan tiedonmurusista kokoon melko selkeän kuvan siitä, kuinka FBC ohjaa ihmisten ajatteluja ja alitajuntoja ylläpitääkseen tietynlaista narratiivia.

Näihin metodeihin lukeutuvat muun muassa reikäpäiset yöradio-ohjelmat, jossa todelliset tapahtumat muutetaan niin absurdeiksi salaliitoiksi, ettei niihin voi enää uskoa. Toisella puolella rakennusta pelaaja törmää vastaanottamattomien kirjeiden osastoon, joka on niin täynnä kirjallisia havaintoja paranormaaleista ilmiöistä, että osaston hissikuilutkin ovat jo täyttyneet kirjeistä.

Näyttelijöiden osalta Max Paynen äänenä kuultu James McAffrey onnistuu jälleen mestarilliseen suoritukseen organisaation juuri menehtyneenä entisenä johtajana Zachariah Trenchinä, jonka tuonpuoleiset monologit auttavat Jesseä saamaan selkoa tilanteesta. Tehokeinona Trenchin tuumailut nähdään hyvin Twin Peaks -sarjasta tuttuja efektejä hyödyntäen varsinaisen pelikuvan päällä, mikä tarjoaa jo itsessään hyvin psykedeelisen tunnelman. Ne samalla tukevat Jessen (Courtney Hope) omaa sisäistä ääntä löytämään tie uudessa roolissa organisaation pamppuna.

Kaksikon lisäksi pelin loppupuolella mukaan saapuva Sean Durrie puolestaan varastaa kaikki kohtaukset itselleen, mutta välttääksemme pilaamasta mukaansatempaavaa juonta, emme paljasta siitä sen enempää. Ihmishahmojen lisäksi pelaaja saa myös apuja epäilyttävältä astraalitasolla elävältä Boardilta, jonka vääristyneet äänensävyt ja sekopäiset fraasit muistuttavat Hideo Kojiman P.T. -kauhudemossa ollutta aavemaista radiota.

Psykoottista ongelmanratkontaa

Metroidvania-vaikutuksista ja avoimen maailman suunnitteluista huolimatta Controlin tarinankerronta on silti hyvin kevyt verrattuna Remedyn aiempiin tuotoksiin. Mutta siinä missä vastaavaa yrittäneet muut kehittäjät ovat monesti epäonnistuneet, suomalaisstudio onnistuu kunnianhimoisessa yrityksessään melko vaivattomasti.

Koin Controlia pelatessani monta kertaa puistatuksia, joita edesauttoivat Insidesta tutun Martin Stig Anderssenin hyytävä äänisuunnittelu. Lisäksi The Oldest Housen käytävillä on lähes aina jotain tutkittavaa. Oli kyseessä sitten pohjakerroksen toismaailmallinen home tai vihollisten jälkeensä jättämä läpikuultava bensavana, tutkittavaa löytyy aina. Kuolleet viholliset tiputtavat lisäksi materiaaleja, joilla Jesse voi päivittää aseitaan ja kykyjään entistä tehokkaammiksi.

Pelin ongelmat ovat myös virkistävän haastavia. Yhdessä vaiheessa peliä istuin television edessä puhelin kädessä, jotta voisin ratkaista siinä olevan äänen kääntämiseen tarkoitetun sovelluksen avulla yhden pelin ongelmista. Myöhemmin yritin kääntää rallienglantia mongertavan suomalaisen talonmies Ahdin outoja sanontoja, jotta pystyisin selvittämään tarkemmin, mitä hän on miehiään. Tällainen koukuttavuus pelimaailmaan ja sen salaisuuksien selvittämiseen on jo taidonnäyte itsessään, ja Control sai minut haalimaan kaikki mahdolliset tiedonmuruset itselleni.

Pimeä Feeniksi

Controlin rakenne ei kestä kuitenkaan aivan täysin päivänvaloa. Pelaajan odotetaan etsivän kadonneita tehtävänantajia, salaisia kykyjä ja varusteita, joista peli ei välttämättä kerro millään tavalla – ja joka on rohkea ratkaisu Remedyltä. Mutta niin suuressa osassa kuin tutkiminen on pelissä, Control käynnistyy hyvin lineaarisesti ja melko hitaasti. Ja jopa avautuessaan kunnolla se asettaa joitain kompromisseja esittelemälleen avoimelle maailmalle.

Yksi ärsyttävä esimerkki tästä on Containment-sektorin lääkintäsiiven edessä olleessa seinässä oleva home, joka esti Jesseä astumasta alueelle ennen kuin eräs tarinatehtävä oli läpäisty myöhemmin. Tarinallisesti sille ei ollut kerrottu mitään syytä, vaan se toimi lähinnä peliteknisenä esteenä, ettei pelaaja pääse kurkkimaan alueelle ennen aikojaan. Tämä voi kuulostaa nipotukselta, mutta tällainen ratkaisu haraa pelin metroidvanioista inspiraatiota saanutta kenttäsuunnittelua vastaan. 

Kroonisena seikkailijana oli tosin tyydyttävää huomata, että muualla kehittäjien soveltamat ratkaisut olivat huomattavasti parempia. Pelin edetessä Jesse saa itselleen entistä korkeamman luokituksen, joka avaa samalla uusia konttoreita ja sivuteitä tutkittavaksi aiemmilla alueilla. Suosittelemmekin kernaasti pientä paluuta vanhoille alueille pelin puolenvälin jälkeen, sillä tutkiessa voi löytää kaikenlaista kivaa.

Välitallenteet onnistuvat myös toisinaan aiheuttamaan enemmän ärsytystä kuin mielihyvää. Vihollisten satunnaiset syntymiset pelialueelle eivät ole aina täysin onnistuneita, mikä voi johtaa epäsuotuisaan tilanteeseen ja lähes varmaan kuolemaan. Toisaalta tämä tuo virkistävän haasteen Controliin, mutta samaan aikaan jatkuva edestakaisin juoksentelu välitallenteiden välillä onnistuu myös rasittamaan pidemmän päälle, kun pelaaja kuolee yllättäen kylkeen ilmestyneiden vihollisten vuoksi.

Onneksi taistelu itsessään on yksi Controlin onnistuneimpia puolia. Jessen liitokyvyt tuntuvat ohjattavuuden osalta siltä, miltä Anthemin olisi pitänyt olla. Ja loppua kohden päähenkilöstä muodostuu täydellinen psyykkinen supersankari, jonka vikkelä liikehdintä vihollisten keskellä, telekinesian hyödyntäminen ja heikkomielisten haltuunotto on silkkaa pelillistä nautintoa vielä pitkän aikaa.

Hahmon käytössä oleva Service Weapon on myös ilahduttavan tehokas, ja sen monet eri variaatiot tarjoavat mahdollisuuksia repiä yhtälailla vihollisia kuin irtaimistoa kappaleiksi näyttävien partikkeliefektien kera. Taisteluista muodostuukin tyrmäävän upeita visuaalisia spektaakkeleja, joissa kalustot ja viholliset lentävät ympäriinsä keskellä kiivaita taisteluja.

Uudelleenpeluun kannalta Control tarjoaa lisäksi rutkasti tekemistä myös päätarinan jälkeen. Sivutehtävät vievät yhä syvemmälle The Oldest Housen salaisuuksien syövereihin ja tarjoavat pelin haastavinta sisältöä, minkä lisäksi rakennuksen kätköihin on sullottu sitäkin monimutkaisempia haasteita ratkottavaksi.

Pelimaailma antaa myös upeat puitteet laajennuksille, joita Remedy on jo parhaillaan työstämässä. Ottaen huomioon peruspelin erinomaisen laadun, emme malta odottaa niitä seikkailuja, joihin tulevat maksulliset laajennukset meidät vievät.

Yhteenveto

Remedyn viehtymys yhdistää useita vaikeita genrejä sekä elokuvien että pelien suhteen on Controlissa ällistyttävää. Kun yhtälöön lisää vielä hämmentävän tarinan True Detectiven tai Twin Peaksin vanavedessä, lopputulos on suorastaan kiitettävä. Näiden myötä studion uutukainen nähtäneenkin monien vuoden peli -listojen ehdokkuuksissa, mutta sitä ennen pelin kimppuun kannattaa käydä jo heti syksyn aikana.

Tällä hetkellä markkinoilla ei ole myöskään oikein mitään Controlin kaltaista. Remedyn kyky luoda tunnelmaa ja mysteeriä on onnistuttu ammentamaan täyteen hehkuunsa, minkä ohessa hieman yllättäen peli tarjoaa myös vetovoimaista ja äärimmäisen miellyttävää toimintaa. Suosittelemmekin vapauttamaan mielesi, nappaamaan ohjaimen käteesi ja sukeltamaan The Oldest Housen syövereihin.

• Parhaat tulevat pelit 2019: Odotetuimmat pelit PS4:lle, Xbox Onelle ja Switchille
• Näin syntyy suomalainen hittipeli – tutustuimme Remedyn uutuspeli Controliin