iPad Mini saattaa saada kauan odotetun päivityksen ensi vuonna

Applen 30. päivä lokakuuta järjestettävään julkistustilaisuuteen on enää alle viikko. Odotamme valmistajan paljastavan ainakin uudet iPad Prot ja jotain tuoretta MacBook-rintamalta.

Odotamme innolla uusia iPadeja, mutta tunnettu TF International Securitiesin analyytikko Ming-Chi Kuo ennustaa jo pidemmälle tulevaisuuteen.

9to5Macin mukaan Kuo odottaa Applen julkaisevan uuden iPad Minin ja kauan odotetun AirPod-latausalustan lähitulevaisuudessa.

Kiinnostavia uutuuslaitteita

Nykyinen iPad Mini 4 on ollut myynnissä jo kolmen vuoden ajan. Kuon mukaan tulevassa iPad Mini 5:ssä tulisikin olemaan päivitetty suoritin – mutta edelleenkin edullinen näyttöpaneeli. Hän ei maininnut arviossaan mitään tiettyä julkaisupäivää, mutta antoi ymmärtää laitteiden julkaisun asettuvan vasta loppuvuodelle.

Kuo ennustaa myös, että Apple julkaisisi vihdoin ja viimein langattoman latausalustansa, AirPowerin. Useaa laitetta samanaikaisesti lataava alusta tulisi myyntiin vuodenvaihteen tienoilla. Hän odottaa valmistajan lanseeraavan lisäksi uudet AirPodsit, joiden huhutaan saapuvan Qi-tekniikkaa tukevassa langattomassa latauskotelossa.

Tämän vuoden mallisto

Kuo pitäytyy myös aiemmissa ennustuksissaan ensi viikolla julkaistavien tuotteiden suhteen.

Hänen mukaansa Apple julkaisee todennäköisesti monia uusia laitteita. iPad Pro -mallisto saisi luultavasti kaksi uutta mallia korvaamaan nykyiset 10,5- ja 12,9-tuumaiset mallit. Kummassakin iPadissa olisi USB-C-liitäntä ja selvästi ohuemmat näytön reunat. Valmistaja julkaisisi iPad Pron ohessa myös uusitun Apple Pencil -kosketuskynän.

Kannettavien kohdalla Kuo odottaa ainakin kolmea uutta MacBookia, joista yksi olisi selvästi edullisempi. Hän ennustaa lisäksi päivitettyä Mac Miniä ja prosessoripäivityksiä iMaceihin.

Kuo on maineikas Apple-analyytikko, jonka ennustukset ovat usein käyneet toteen. Jos ne pitävät tällä kertaa paikkansa, pienempien tablettien ystävät saattaisivat saada viimeinkin nykyaikaisemman iPad Minin.

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.