Intel saattoi vuotaa Windows 11:n julkaisuajankohdan

Windows 11 Recovery screen
(Kuva: Shutterstock - Gorodenkoff)

Intel on saattanut paljastaa tulevan Windows 11 -käyttöjärjestelmän julkaisuajankohdan sen uusimmilla ajureillaan, jotka ovat nimeltään "Windows 11-64 – October 2021 Update – version 21H2", eli suomennettuna lyhyesti: "Windows 11 lokakuu 2021 -päivitys."

Uusi tieto antaa lisävahvistusta sille, että Windows 11 julkaistaan virallisesti tämän vuoden lokakuussa. Toistaiseksi Microsoft ei ole kertonut asiasta itse eikä päivämääriä ole virallisesti paljastettu. Ainoa suuntaa antava julkaisua koskeva tiedonjyvä on ollut se, että uusi käyttöjärjestelmä julkaistaan "myöhemmin vuonna 2021 ja että käyttäjät saavat sen käsiinsä portaittain useamman kuukauden aikavälillä."

Viimeisimpien Intelin näytönohjainajureiden julkaisutiedoista on kuitenkin löytynyt viittaus lokakuun 2021 julkaisusta.

Lokakuun julkaisu

Perinteisesti Microsoft on nimennyt isoimmat Windows 10 -päivityksensä sen kuukauden mukaan, jolloin sen on määrä saapua käyttäjien ladattavaksi. Toisaalta Microsoftilla on ollut ongelmia myöhästymisien kanssa, kuten toukokuun "21H1"-versiossa kävi.  "21H2"-osuus päivityksen nimessä viittaa siihen, että julkaisu tapahtuu vuoden 2021 toisella puolikkaalla. 

Nähtävästi tulossa on myös "Windows 10 21H2" -päivitys, mutta sen odotetaan olevan vain pieni paketti kenties sen takia, että Microsoft keskittyy uuteen käyttöjärjestelmään.

Microsoft on paljastanut kuvia uudesta käyttöjärjestelmästään, mitkä sisälsivät viittauksia lokakuuhun. Kaikkien johtolankojen valossa näyttää todennäköiseltä, että Windows 11 näkee päivänvalon virallisesti lokakuussa.

Valitettavasti tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa ketkä saavat Windows 11 -käyttöjärjestelmän käsiinsä ensimmäisenä. Voi olla, että aluksi uutta Windowsia pääsevät kokeilemaan ainoastaan uusien kannettavien ja pakettikoneiden ostajat – joissa on jo valmiiksi asennettuna Windows 11 – ja että Windows 10 -käyttäjät joutuvat odottamaan vielä jonkin aikaa omaa päivitysvuoroaan.

See more

Microsoftilla on ollut tapana julkaista isoja käyttöjärjestelmäpäivityksiä asteittain hallitakseen riskejä ja ongelmia. Aiheesta kertova tviitti kertoo, että "Windows 10 -käyttöjärjestelmän käyttäjät saavat uuden päivityksen portaittain vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla."

Myös malttamattomille faneille on hyviä uutisia, sillä Windows 11:n testiversio on jo asennettavissa

Lähde: Windows Latest

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.