Skip to main content

Google Pixel Foldin huhutaan ilmestyvän Pixel 7:n yhteydessä

Google Pixel 6 Pro review
Google Pixel 6 Pro (Kuva: TechRadar)

Googlen on jo hyvän aikaa huhuttu työstävän taittuvaa Pixel-puhelinta, jonka arvellaan olevan nimeltään Google Pixel Fold. Toistaiseksi tiedonjyväset ovat olleet kiven alla, mutta tuore paljastus on saattanut paljastaa julkaisuajankohdan. Tällä hetkellä mallin arvellaan saapuvan vielä tämän vuoden aikana.

Tuotantoketjujen pohjalta vuotojaan tekevä Ross Young (opens in new tab) kertoo näyttöpaneelien tuotannon käynnistyvän vuoden kolmannella neljänneksellä, mikä tarkoittaa heinäkuun ja syyskuun välistä aikaa. Tämän jälkeen Google Pixel Fold saapuisi kauppoihin lokakuun ja joulukuun välissä.

Asioista yleensä hyvin perillä oleva Young täsmensi asiaa vielä jatkotwiitissä, jossa hän kertoi puhelimen ilmestyvän todennäköisesti lokakuussa (opens in new tab). Tämä ei olisi suuri yllätys, sillä oletamme myös Pixel 7 -lippulaivamallien saapuvan tuolloin. Googlella voikin siis olla kovat piipussa loppuvuotta varten.

See more

Virallista tietoa joudutaan luonnollisesti yhä odottamaan, mutta pidämme loppuvuotta 2022 hyvinkin todennäköisenä ajankohtana. Tosin samalla on nostettava esiin väitteen ristiriitaisuus Youngin aiemman tiedon kanssa, jonka mukaan Pixel Fold olisi peruttu. Käytännössä siis joko Young tai Google on kuitenkin vaihtanut mielipidettään.

Myös toinen taannoinen vuoto vihjaa loppuvuoteen 2022. Pixel Foldin on arveltu ilmestyvän aiemmin myös alkuvuodesta 2022, mutta tämä väite on aina helmikuulta 2021 asti. Tämän vuoksi pidämme sitä epätodennäköisenä.

Lisäksi alkuvuoden julkaisuikkuna olisi todennäköisesti poikinut runsaasti vuotoja ja vihjeitä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, joten loppuvuosi vaikuttaa uskottavammalta.


Mitä olemme kuulleet Google Pixel Foldista?

Huhut ovat vihjanneet useista muistakin yksityiskohdista kuin ainoastaan julkaisupäivästä. Pixel Foldin uskotaan sisältävän 7,6-tuumaisen OLED-näytön, 12,2 MP pääkameran, 12 MP ultralaajakulmakameran, kaksi 8 MP etukameraa, Google Tensor -suorittimen (kuten oli myös Pixel 6 -mallissa) sekä 12 Gt RAM-muistia.

Suhtaudumme kuitenkin hyvin epäilevästi järjestelmäpiiriin. Jos puhelin todella julkaistaan loppuvuodesta 2022, hyödyntänee se sekä Pixel 7 -puhelimet Tensor 2 -suoritinta.

Pixel Fold saattaa saada seurakseen myös Pixel Notepadin. Tietojen mukaan laite hyödyntää erillistä kosketuskynää, vaikkakaan Googlelta ei ole sellaista vielä huhuttu.

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti