Skip to main content

Gmailin hakutoiminnot saivat entistä paremmat suodattimet

Gmail
(Kuva: Shutterstock)

Tärkeän tiedon tai sähköpostin löytäminen Gmailin verkkosovelluksesta on muuttumassa entistä helpommaksi, kiitos Googlen julkaiseman uuden päivityksen.

Yhtiö julkaisi hiljattain vastaavanlaisen päivityksen jo Gmailin Android-sovellukselle, joten uutinen saattaa kuulostaa tutulta. Päivityksen myötä myös Android-käyttäjien hakutoiminto muuttui nopeammaksi ja kätevämmäksi uusien suodattimien avulla.

Google Workspacessa julkaistussa uudessa viestissä Google kertoo lisäävänsä parannellun hakutoiminnon Gmailin verkkosovellukseen, minkä myötä hakuja voi suodattaa tarkemmin ja paremmin. Myös eri suodatusvaihtoehtoja tarjotaan jatkossa enemmän.

Paranneltu sähköpostihaku

Uuden päivityksen myötä Gmail-käyttäjät pääsevät käsiksi paranneltuihin hakutoimintoihin, jotka löytyvät yhtiön hakupalkin alapuolelta. Nämä ovat "kohteesta", "milloin vain", "sisältää liitteen", "kohteeseen" ja "lukematon".

Jatkossa hakiessa tietoa käyttäjät voivat tarkentaa hakujaan löytääkseen relevantin tiedon paljon nopeammin.

Esimerkiksi käyttäjät voivat valita "keneltä"-kohdan, kirjoittaa nimen ja valita ohjelman suosittelemista lähettäjistä yhden tai useamman. Näiden painikkeiden vierellä on lisäksi erillinen välilehti, jonka kautta tietoa voi etsiä myös Google Chat -viesteistä.

Parannellut hakutoiminnot on jo käytössä kaikille Gmailin käyttäjille.