Disney+ saapuu Samsungin älytelevisioihin heti julkaisussa

(Kuva: Samsung)

Samsung Electronics Nordic on paljastanut tuovansa 15. syyskuuta julkaistavan Disney+ -palvelun yhtiön kaikkiin vuoden 2016 jälkeen julkaistuihin älytelevisioihin.

Palvelu asennetaan televisioon samalla lailla kuin muutkin suoratoistopalvelut siirtymällä Smart Hubin sovelluskauppaan ja etsimällä sieltä Disney+ -sovelluksen. Tämän jälkeen käyttäjät voivat katsoa palvelun sisältöä suoraan Samsung-televisionsa kautta, jos heillä on voimassaoleva Disney+-tilaus.

Lanseeraus Suomessa syyskuussa

Disney+ vahvistui saapuvan myös suomalaisten ulottuville 15. syyskuuta. Tuolloin täälläkin päästään käsiin Disneyn, Pixarin, Marvelin, Star Warsin ja National Geographicin tuotantoihin sekä täysin uusiin ja varta vasten palveluun tehtäviin Disney+ Originals -tuotantoihin.

Suomessa Disney+ maksaa 6,99 euroa kuukaudessa tai 69,99 euroa vuoden tilauksella. Parhaillaan palvelun voi kuitenkin ennakkotilata edullisempaan 59,99 euron vuosihintaan.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.